maanantai 26. syyskuuta 2016

Eläköön essee! -haaste - Granta 4: Seksi




Kiitokset haasteesta, MarikaOksa! :)


Sain Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksalta taannoin sangen mielenkiintoisen ja lukuhorisonttia mukavasti avartavan Eläköön essee! -haasteen. Alun perin haaste on peräisin Marjatan kirjaelämyksiä -blogista. 

Olen aiemmin bloggaillut jonkin verran novelliteoksista, mutta pienen tiedonhaun jälkeen totesin, että essee on hieman eri asia kuin novelli, joten tuotti aluksi päänvaivaa löytää edes jokseenkin oikeaoppinen esseeteos. Ymmärtäisin esseen ja novellin eron niin, että essee on kantaaottavampi ja asiatekstimäisempi, kuin novelli. 

Varsin nopeasti huomasin, että omasta hyllystäni ei löytynyt ainakaan äkkiseltään mitään tähän haasteeseen sopivaa. Niinpä marssin kirjastoon ja kysyin, mistä esseet löytyvät. Ikäväkseni sain huomata, että tämä ei juuri helpottanut kirjavalintaani, koska kirjaston henkilökunta näytti pitävän esseitä ja novelleja toistensa synonyymeinä. Kirottua! 

Mukaan lähti toki iso kasa hienoja niteitä (Gogol, Mann..), mutta suurin osa niistä lukeutui selkeästi novelli-kategoriaan. Kaikeksi onneksi edes tämä yksi, tässä esittelemäni Granta 4: Seksi (julk. 2015), voidaan lukea edes joiltakin osin esseekokoelmaksi. Tosin tässäkin essee ja novelli menevät iloisesti sekaisin. Osa teksteistä on kantaaottavia mielipidekirjoituksia, osa taas selkeästi kaunokirjallisuutta.


Haasteen säännöt


  1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
  2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
  3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
  4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
  5. Esittele 1-2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
  6. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.


Haastan mukaan:



Ja aivan kuten MarikaOksakin sanoi minulle, vastata/jättää vastaamatta voi oman mielenkiinnon ja aikataulun mukaan.


Granta 4: Seksi


Itselleni Granta oli tuore tuttavuus, joten lähden tätä teosta esitellessäni liikkeelle Grantan määritelmästä. Tässä sitaatteja Grantan kotisivuilta:

Suomen Granta on uuden kirjallisuuden areena. Kahdesti vuodessa ilmestyvässä aikakauskirjassa julkaistaan novelleja ja runoja, esseitä ja reportaaseja kotimaisilta ja ulkomaisilta kirjailijoilta..
..Suomen Granta on osa kansainvälistä verkostoa, joka rakentuu perinteikkään brittiläisen Granta-aikakauskirjan ympärille. Grantan ulkomaisia laitoksia ilmestyy tällä hetkellä Brasiliassa, Bulgariassa, Espanjassa, Israelissa, Italiassa, Japanissa, Kiinassa, Norjassa, Portugalissa, Ruotsissa ja Turkissa..
..Suomen Granta toimitetaan ja sen sisällöstä päätetään Suomessa. Puolet sisällöstä on kotimaista ja puolet Grantan kansainvälisistä laitoksista valittua ja suomennettua aineistoa..

Granta 4: Seksi oli kaikessa uskaliaisuudessaan ja moniulotteisuudessaan sangen mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa. On kuitenkin huomautettava, että mikään Decamerone tämä ei ole. 

Esimerkiksi Nigeriassa syntyneen Chinelo Okparantan Amerikka-novellissa seksiä ei ole juuri lainkaan, ja tarinassa keskitytään lähinnä Nigerian ympäristöongelmiin ja Amerikan viisumin hankkimiseen. Timo Hännikäisen Haluttavien valta -esseessä taas puhutaan lähinnä nykyihmisten pinnallisesta kehonkuvasta, jossa oman kehon kunnioitus on redusoitunut "ohimenevän nautinnon lähteeksi ja katseiden ja halun kohteeksi". 

Aivan kuten Helsingin Sanomien Aino Frilanderkin totesi: 

Enemmän kuin seksinumero, uusi Granta on enemmänkin seksuaalisuusnumero. Se tekee kunniaa sille neuroosien kimpulle, joka seksi on, ja kertoo siitä yksilöiden kokemusten kautta.

Itselleni tästä kokoelmasta jäi parhaiten mieleen näyttelijänäkin tunnetun Antti Holman Jeesus ja Joey -novelli, joka kertoo Joey Graceffa -nimiseen YouTube-tähteen obsessoituneesta miehestä, jonka pakkomielle kasvaa hitaasti mutta varmasti, ja jättää lopulta muun elämän alleen. Olen itsekin katsonut YouTubea viime aikoina paljon, ja Joeykin on minulle tuttu hahmo, joten Holman teksti oli todella kiinnostava. 

Lisäksi haluan antaa kunniamaininnan Erkka Mykkäsen puhuttelevalle 18YO_AMBER_LANE_GETS_LOAD_TO_FACE.MOV -novellille, jonka loppu pysäytti, Sayaka Muratan juuri sopivan oudolle Siisti liitto -tekstille, ja Tiitu Takatalon seksiä monipuolisesti käsittelevälle Seksin perusteet -sarjakuvalle.

Aivan kaikille teksteille, kuten Tommi Liimatan inhorealistiselle Nelikulmainen lasi -novellille en lämmennyt, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä suositella tätä Grantaa mielihyvin, sen verran monipuolinen ja ajatuksia herättävä se on. Lisäksi lukeminen on useista eri teksteistä koostuvan rakenteen ansiosta helppo jaksottaa osiin, eikä tule painetta kahlata koko teosta kerralla kannesta kanteen. Itse luin välillä muuta, ja sitten palasin taas Grantan pariin, yksi essee kerrallaan.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Siipien kantamat, Jussi Valtonen





Finlandia-palkinnon hieno etiäinen


Minulla on ollut melkoinen Jussi Valtos -putki päällä. Olen nimittäin samaan aikaan kuunnellut Valtosen kahta eri teosta rinnakkain, toista autossa, toista kotona. Kierroksessa ovat Finlandia-palkittu He eivät tiedä mitä tekevät (julk. 2014) ja seitsemän vuotta vanhempi, Tammen ja Bonnierin pohjoismaisessa romaanikilpailussa toiseksi sijoittunut Siipien kantamat (julk. 2007). Astetta lyhyempi Siipien kantamat tuli ensin päätökseensä. 

Omalla kohdallani tätä kuunteluelämystä lyhensi entisestään se ikävä sattuma, että kuusilevyisen äänikirjan ensimmäinen cd ei toiminut lainkaan, vaikka kokeilin onneani lopulta neljällä eri laitteella. Esimerkiksi kaksi eri tietokonetta ilmoitti levyn olevan tyhjä. Outoa..

Mutta asiaan. En ole yleensä tämänkaltaisten, synkähköjen suomalaiskirjojen ylin ystävä. Esimerkiksi Riikka Pulkkinen ja Sofi Oksanen ovat minulle hieman liikaa. Valtosen kohdalla minkäänlaista vastenmielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt. Uskon syyn olevan siinä, että Valtosen henkilökavalkadissa oli syvissä vesissä uivan Juhanin ohella myös räväkkä Marianne, joka toi hahmogalleriaan kaivattua sähäkkyyttä ja huolettomuutta. Lukijana olen aina nauttinut siitä, että tarinasta löytyy vahvoja ja värikkäitä persoonia. Sinällään lukiolaistytön ja äidinkielenopettajan suhde oli toki todella tulenarka aihe, mutta Valtonen hoiti sen onneksi hyvällä maulla. 

Nautin myös Valtosen runsaista intertekstuaalisista viittauksista ("Nabokov hymyilee jossain..") ja elävästä kerronnasta, joita kaikissa tästä kirjasta lukemissani arvosteluissa on kiitelty, ja syystäkin. Tapa, jolla Juhanin mielenliikkeitä ja ajatuksia kuvattiin, oli poikkeuksellisen tarkkanäköinen ja osuva. Osasyy tähän saattaa löytyä Valtosen psykologin koulutuksesta. 

maanantai 5. syyskuuta 2016

The Short Second Life of Bree Tanner - An Eclipse Novella, Stephenie Meyer





Twilight-sarjan kiistelty spin-off


Sain tämän Stephenie Meyerin Epäilys-kirjan kylkiäiseksi kirjoittaman The Short Second Life of Bree Tanner -novellin (julk. 2010) aikoinaan lahjaksi ystävältäni. Tuolloin, vuosia sitten, Twilight oli yhteinen kiinnostuksenkohteemme, josta juttua riitti kerran jos toisenkin. Sittemmin Twilight on kuitenkin vedetty julkisuudessa lokaan niin huolella, että omakin innostukseni on laantunut, joskaan ei kadonnut kokonaan. 

Taannoin osallistuessani The Fantasies of Contemporary Culture -symposiumiin Cardiffin yliopistossa Walesissa sain tosin kuulla eräältä vampyyreihin erikoistuneelta tutkijalta, että Twilight ei ehkä olekaan ihan niin kamala, kuin mitä kaikki ajattelevat. Että siinä on kuulemma jopa jotain hyvääkin! Jatkan asian selvittämistä.. Toiveikkain mielin tilasinkin juuri itselleni uunituoreen Open Graves, Open Minds: Representations of Vampires and the Undead from the Enlightenment to the Present -artikkelikokoelman (julk. 2016), jossa puheenvuoron saa ymmärtääkseni myös edellä mainitsemani tutkija.


Fanien törkeää rahastusta vai hieno täydennys Twilight -saagaan?


Hetki sitten päätin lukea uudestaan tämän Bree Tanner -nimisestä vastasyntyneestä vampyyristä kertovan tarinan. Goodreadsissa teos on jakanut mielipiteet voimakkaasti. Osa lukijoista ahmi kirjan yhdeltä istumalta ja ylisti sitä jopa paremmaksi kuin itse pääteoksia. Myös novellin antamaa uutta näkökulmaa Epäilys-kirjan tapahtumiin kiiteltiin.

Toiset lukijat taas pitivät Breen tarinaa silkkana rahastuksena, joka ei kiinnostanut millään tasolla, ja vertasivat sitä jopa huonoon fanifiktioon. Loppua pidettiin todellisena anti-kliimaksina, ja mukana ollutta rakkaustarinaa päälle liimattuna pakkopullana.

Itselleni Breen tarina oli hienoinen pettymys. Mielenkiintoni heräsi oikeastaan vain silloin, kun mukana oli saagan keskeisempiä henkilöhahmoja (Volturit, Victoria, Cullenit..). Suurimpia ongelmia The Short Second Life of Bree Tannerissa olivat ennalta-arvattava loppuratkaisu ja kautta linjan ankea tunnelma. Ainoa kiinnostava, muista Twilight-kirjoista tuntematon hahmo oli Fred, jonka yliluonnollisia kykyjä kuvataan termillä "repulsive magnetism". Hänestä olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

Tätä novellia voi suositella niille, jotka pitävät Twilight-saagasta, mutta heillekin varauksella. The Short Second Life of Bree Tanner ei nimittäin sisällä juuri minkäänlaista huumoria, elämyksellisyyttä, arvoituksellisuutta tai romantiikkaa, vaan lähinnä kärvistelyä kivisissä luolissa ja talonrähjissä korventavan verenjanon koittelemana. I'm not amused.

torstai 1. syyskuuta 2016

Tervetuloa Joylandiin, Stephen King






Kun odotukset eivät täyty


Kauhun mestarina tunnetun Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin -äänikirjan (julk. 2015) takakannen esittelytekstissä luki pahaenteisen lupaavasti: 

Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. Uskallatko sinä lähteä ajelulle?

Tämän hehkutuksen innoittamana päätin ensimmäistä kertaa elämässäni napata kirjastosta mukaan Kingin teoksen. Valmistauduin hiuksia nostattavaan elämykseen, joka valvottaisi minua öisin. Vertailukohtana minulla oli jokin aika sitten katsomani Hohto-elokuva, josta pidin todella paljon. Mutta kuinkas sitten kävikään..

Vielä kuuntelun alkupuolella olin toiveikas, vaikka mitään pelottavaa ei heti kättelyssä tapahtunutkaan. Ei pahaenteisyyttä, ei kauhunväristyksiä, ei mitään. Ainoastaan ontuva teiniromanssi ja kesätyöpaikka nukkavierussa huvipuistossa häilyivät valokeilassa. Ajattelin kuitenkin, että ehkä tarina vain käynnistyy hitaasti, kuten vanhoilla kauhuelokuvillakin on tapana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Viimeistään siinä kolmannen kuuntelutunnin käynnistyessä tajusin, että odotukseni eivät tule täyttymään lähimainkaan, ja huokaisin pettyneenä.

Voin rehellisesti todeta, että Tervetuloa Joylandiin ei tarjonnut yhtäkään pelottavaa hetkeä. Kyseessä on enemmänkin keskiverto kasvukertomus, joka toimii lähinnä laimeana ajanvietteenä paremman puutteessa. Tämä teos on aivan väärä valinta, jos haluaa lukea kauhukirjan. Aivan kuten Tervetuloa Joylandiin -teoksen harhaanjohtavaa markkinointia kritisoinut Morrekin omassa arviossaan totesi: 

..odotin kauhua. Oikein kunnollista huvipuistokauhua. Sain väljähtäneen jännärin.

MP3-äänikirjat vs. CD-äänikirjat


Tammi oli päättänyt tallentaa tämän 21-vuotiaan Devi Jonesin kesätyötarinan cd-levyjen sijaan MP3-levylle. Paljon äänikirjoja kuuntelevana olen tullut tutuksi tämän formaatin kanssa ennenkin, mutta vieläkään en siitä pidä. MP3-äänikirjat ovat toki kompaktimpeja kuin pahimmillaan useaan boksiin jaetut cd-pinkat (I'm looking at you, Sinuhe Egyptiläinen..), mutta käyttömukavuudessa ne silti häviävät perinteisille cd-äänikirjoille:

  • Läheskään kaikki soittimet eivät toista MP3-levyjä. Esimerkiksi (uudehkot) kotistereoni ja cd-mankkani ovat käyttökelvottomia, ja voin kuunnella MP3-levyjä vain ja ainoastaan autossani, joka hidastaa ja vaikeuttaa tarinan saamista päätökseen.
  • Kun kuuntelen MP3-levyä minun on vaikea hahmottaa, kuinka paljon tarinaa on vielä jäljellä, kun taas keskimäärin tunnin välein tapahtuvat cd-levyjen vaihdot rytmittävät ja jollain kierolla tavalla myös palkitsevat minua kuuntelijana. Sitä tietää koko ajan, kuinka paljon on kuunneltu, ja paljonko on vielä jäljellä, eikä tule tunnetta, että laahustaa yhdessä loputtomassa tunnelissa vaikka maamerkkejä tai välipysäkkejä, saati valoa tunnelin päässä.
  • MP3-levyn kuuntelemista on hankala keskeyttää, jos haluaisi välillä kuunnella jotain muuta äänitettä. Tämä johtuu siitä, että yhdessä äänikirjassa kappaleita voi olla helposti yli sata, ja esimerkiksi Joylandin kohdalla näiden kappaleiden kestot heittelivät parista minuutista lähelle tuntia. Eipä juuri huvittanut ottaa levyä ulos soittimesta kun tiesi, millainen näppäily- ja kelaamisurakka olisi ollut edessä, kun kuuntelua olisi halunnut jatkaa. Vaatii todella vakaata kättä, että pystyy pikakelaamaan esimerkiksi neljäkymmentä minuuttia pitkän kappaleen oikeaan kohtaan kosketusnäytön näppäimellä ilman, että sormi jossain kohtaa liikahtaa hieman liikaa, ja kaiken saa aloittaa jälleen alusta. Varsinkin autossa. Ja tämä vaivalloisuus taas muutti kuuntelukokemuksen jokseenkin kahlitsevaksi ja tuskaiseksi. "En voi kuunnella mitään muuta levyä, ennen kuin tämä on loppu.. Enkä tiedä, koska tämä loppuu."

Minua voi kaikin mokomin pitää vanhanaikaisena ja muutosvastarintaisena jurputtajana, mutta minulle perinteiset cd:t ovat joka tapauksessa ylivoimaisesti toimivin ja miellyttävin tapa kuunnella äänikirjoja. Muistitikulle ladattavia äänikirjojakin olen toki kokeillut, mutta niidenkin kanssa olen törmännyt yllämainitun kaltaisiin ongelmiin, ainoastaan hiukan eri vivahtein. En yksinkertaisesti pidä suurista tiedostomassoista, vaan haluan sen sijaan nauttia tarinani kompakteina suupaloina.

torstai 25. elokuuta 2016

Liebster Awards -tunnustus & haaste






Kiitokset tunnustuksesta ja haasteesta, Marjatta! :)


Sain Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatalta Liebster Award -tunnustuksen ja hauskan kysymyshaasteen, joka toi välittömästi mieleen lapsuudessa täytetyt slämärit. Tartutaanpa siis toimeen! :)


Haasteen säännöt


  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
  2. Laita palkinto esille blogiisi.
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.



Vastaukseni Marjatan kysymyksiin



1. Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1-5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista.

Iso-Britannia: J. R. R. Tolkien & J. K. Rowling
Norja: Erlend Loe
Suomi: Pasi Ilmari Jääskeläinen & Veikko Huovinen

2. Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijan/kirjailijoiden kirja, josta olet postannut ja linkki olisi myös kiva.

Tässä puhuttiin kirjasta yksikössä, mutta minä päätin mennä ihan all the way. Eli:

J. R. R. Tolkienin tuotanto on ollut blogissani esillä melko laajasti: Silmarillion, The story of Kullervo, The adventures of Tom Bombadil, Satujen valtakunta & Lohikäärmevuori eli erään hoppelin matka sinne ja takaisin ovat kaikki saaneet omat bloggauksensa. Lisäksi olen sivunnut Tolkienia myös monissa muissa teksteissäni. Vuosien varrella olen kirjoittanut muun muassa loistavasta Loru Sorbusten Herrasta -parodiasta, Tolkien-tutkimuksesta ja Tolkienin intertekstuaalisista yhteyksistä ja vaikutuksesta muuhun kirjallisuuteen.




J. K. Rowling ei ole saanut täällä huomiota aivan yhtä paljoa, koska ehdin lukemaan hänen oleellisimman tuotantonsa läpi moneen kertaan jo ennen blogini perustamista. Toki joitain kirja-arvioita silti löytyy: Kuoleman varjelukset, Fantastic Beasts and Where to Find Them, sekä Robert Galbraith -pseudonyymillä julkaistu Käen kutsu. Paikka vapaana -teos odottelee vielä hyllyssäni lukuvuoroaan, & Harry Potter and The Cursed Child parts I & II on totta kai luettava mahdollisimman pian.

Norjalainen Erlend Loe on ehkä pitkäaikaisin kirjailijarakkauteni kautta aikojen. Myös hänen tuotantonsa on kuitenkin ollut täällä blogissani esillä varsin vähän, koska Loe ei valitettavasti ole blogini olemassaoloaikana julkaissut yhtäkään uutta kirjaa joka olisi suomennettu. Siitä en ole aivan ajan tasalla, olisivatko kolme uusinta, suomentamatta jäänyttä kirjaa (Fvonk, 2011, Vareopptelling, 2013 & Slutten på verden slik vi kjenner den, 2015) saatavilla englanniksi. Pakkohan ne olisi saada lukea!

Kaksi Erlend Loe -aiheista kirjabloggausta minulta tästä ikävästä kirjapulasta huolimatta kuitenkin löytyy: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa & Kurt kuriirina.

Kotimaisista kirjailijoista Pasi Ilmari Jääskeläinen, tuo reaalifantasian kruunaamaton kuningas, on ollut blogissani esillä kolmesti. Sielut kulkevat sateessa on yksi parhaista suomalaisista kirjoista kautta aikojen, Lumikko ja yhdeksän muuta oli kutkuttavan erilainen ja mystinen, eikä Harjukaupungin salakäytävätkään ollut lainkaan hassumpi. Jääskeläistä voi suositella lämpimästi kaikille maagisen realismin ystäville.

Veijaritarinoistaan ja nokkelasta huumoristaan tunnettu Veikko Huovinen on ajaton klassikko, johon en kyllästy varmasti koskaan. Bloggaukset olen kirjoittanut Hamstereista ja Kylän koirista. 

3. Kuinka monta kirjaa on kotikirjastossasi - suunnilleen?

Todella paha kysymys! En ole koskaan laskenut, mutta määrä pyörii sadoissa, ja minulla on suoraan sanottuna hieman säilytysongelmia kirjojeni kanssa. Varsinkaan yliopisto-opintoihini liittyvän kurssi- ja lähdemateriaalin jatkuva kertyminen ei auta asiaa lainkaan. Nykyisin pyrinkin välttelemään kirjojen ostamista omaksi, ja käytän ennemmin kirjaston palveluita.

4. Kirjahyllysi aarre?

Jean- Louis Gouraudin & Yann Arthus Bertrandin taideteoksen tunnusmerkit täyttävä Hevoset -tietokirja, jota hehkutin taannoisessa Tietohaaste-bloggauksessani. Lisäksi olen sangen tyytyväinen kirjahyllyni Tolkien-kokoelmaan, ja myös joogaan ja buddhalaiseen filosofiaan liittyvää kirjallisuutta on kertynyt mukavasti.




5. Mitä harrastat lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?

Kirjoitan paitsi blogia, myös väitöskirjaa. Olen ollut jatko-opiskelijana Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella vuodesta 2014. Tutkin fantasiakirjallisuudesta käytyjä verkkokeskusteluja intertekstuaalisuuden ja faniuden näkökulmista.

Kaivattua vastapainoa lukemiselle ja kirjoittamiselle saan astangajoogasta, ratsastamisesta ja akvaarioharrastuksesta.


Joogaleirillä Turun saaristossa, Houtskarissa.


6. Luetko yhtä kirjaa kerrallaan vai montaa samanaikaisesti?

Kuten blogini nimestäkin voi päätellä, ei kirjoja voi minun mielestäni koskaan olla liian monta kesken yhtä aikaa. Minulla on jatkuvasti lukupuolissa viidestä kymmeneen nidettä, ja lueskelen niitä eteenpäin vuorotellen, pitkälti fiilispohjalta. Pelkästään käsilaukustani löytyy juuri tällä hetkellä neljä eri teosta. Jotkut eivät suostu lähtemään kotoaan ilman meikkiä, minä taas en ilman kirjaa.

7. Missä ja mihin aikaan vuorokaudesta luet pääsääntöisesti?

Työmatkoja ajaessani, kotitöitä tehdessäni ja joogatessani kuuntelen usein äänikirjoja. Varsinaista lukemista harrastan erityisesti iltaisin ennen nukkumaanmenoa, sekä työpaikan ruoka- ja kahvitauoilla.

8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi sen aihe?

Väitöskirjani on työn alla. Aiheesta lisää kohdassa viisi.

9. Syksyn hyvät ja huonot puolet?

Näin hevosenomistajana vihaan syksyllä alkavaa loimitusrumbaa, ja ratsastuslenkkejä häiritseviä syyssateita. Toisaalta on mukavaa, kun pahimmat tappohelteet ovat takana päin, enkä enää sula turvaliivini ja kypäräni sisään samalla, kun parikymmentä paarmaa seuraa minua ja hevostani kaikkialle.


Islanninhevostammani Brynja frá Hertsby.


10. Hullaannutko joulusta?

En. Hullaannun laadukkaasta arjesta ja hyvistä rutiineista.

11. Kuinka nollaat nuppisi?

Yksi tärkeimmistä nollaamiskeinoista minulle on jokakesäinen astangajoogaleiri, jolta palaan aina uutena ihmisenä. Tänä vuonna aion osallistua lisäksi vipassana-meditaatiokurssille. Arkena rentoudun ennen kaikkea lähtemällä hevosteni kanssa lenkille metsään, ja tekemällä sen jälkeen mahdollisimman pitkän ja rauhallisen joogaharjoituksen loppurentoutuksineen. Myös akvaarion pöyhiminen uuteen uskoon on aina yhtä palkitsevaa ja rauhoittavaa. 




Kysymykseni palkinnon saajille


  1. Lempikirjagenresi ja miksi? Entä mitä kirjallisuussuuntausta välttelet?
  2. Mitä syksyn uutuusteoksia odotat eniten?
  3. Mitä ei kirja-aiheisia blogeja seuraat säännöllisesti?
  4. Mitä lehtiä luet?
  5. Kuunteletko äänikirjoja ja jos kuuntelet, millaisissa tilanteissa?
  6. Onko sinulla muita kulttuuriharrastuksia kirjojen lisäksi, kuten elokuvissa käynti tai konsertit? Suosituksia?
  7. Minkä suositun kirjailijan teoksia et halua lukea?
  8. Millaista musiikkia kuuntelet lukiessasi, vai luetko ennemmin hiljaisuudessa?
  9. Bloggaatko kaikista lukemistasi kirjoista ja jos et, miksi?
  10. Paras kesämuistosi tältä vuodelta?
  11. Mikä kirja sinulla on juuri nyt kesken ja mitkä ovat vaikutelmasi siitä tällä hetkellä?

Haastan mukaan Reader, why did I marry him? -blogin Ompun, Sonjan lukuhetket -blogin Sonjan, Mustelumon Hennin, Hyönteisdokumentti-blogin Hdcanisin sekä Rinkka ja nojatuoli -blogin Nellun! :)



perjantai 19. elokuuta 2016

Kesän varjot, Bo Carpelan





Unettavaa, niin kovin unettavaa


Kaikki Finlandia-voittajat eivät ole minua varten. Se on asia, jonka Bo Carpelanin Kesän varjot (julk. 2015) opetti minulle. Voin rehellisesti sanoa, että minulla meni lähemmäs vuosi tämän kuusi cd-levyä sisältäneen äänikirjan kuunteluun, enkä muista tarinasta juuri mitään. 

Ensimmäinen kuunteluyritys jäi kesken, koska huomasin nopeasti, että sen enempää tarinan aihe (sota & lapsuusmuistot menneiltä vuosikymmeniltä) kuin kerrontatyylikään (verkkainen) eivät iskeneet. Tuntui, kuin aivojeni verenkierto pysähtyisi ja vajoaisin koomaan. Kadotin motivaationi jatkaa teoksen parissa hyvin nopeasti.

Kuukausia myöhemmin, monta kertaa lainan uusineena sain lopulta raahauduttua uudelleen Kesän varjoihin. Tuolloin minun täytyi kuunnella koko äänikirja alusta, koska en muistanut tarinasta enää mitään. Tosin se oli kyllä turha vaiva, koska koko kertomus on minulle edelleen pimennossa, vaikka lopulta kahlasinkin sen melko intensiivisesti läpi jonkinlaisen masokistisen vimman ja epätoivon vallassa: "Tämän blogin aikana ollaan kuunneltu läpi yli sata äänikirjaa, joten yksi suomenruotsalainen professori ei minua lannista! Jos äänikirja aloitetaan, se kuunnellaan myös loppuun, kuten aina ennenkin!"

Carpelanin maalaileva ja tunnelmoiva, kaikkea muuta kuin juonivetoinen tai selkeä kerrontatyyli sai minut pitkästymään ja turhautumaan. En jaksanut keskittyä tippaakaan. Moni tästä pitää, mutta minä en kuulu heihin. Kuuntelin Kesän varjot loppuun ihan vain omaa jääräpäisyyttäni. Luojan kiitos en kuitenkaan ole ainoa kerettiläinen kirjabloggari, jonka Carpelan on ajanut hulluuden partaalle; Pienen kirjaston Katrilla on myös hyvin samanlaisia kokemuksia tästä Finlandia-palkitusta kirjailijasta.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Normaali, Graeme Cameron





Koukuttavin kirja aikoihin


Graeme Cameronin Normaali (julk. 2015) on kirja, johon tarttuminen epäilytti, kiitos traumaattisen Amerikan Psyko -kokemukseni. Ajattelin, että jos vuonna 1991 kirjoitettu tarina murhaajapsykopaatista oli minulle noinkin kova koettelemus, ei näin tuore kirja samasta aihepiiristä voi olla ainakaan millään lailla helpompi tai miellyttävämpi elämys. Varsinkin kun heti teoksen kannessa lukee: "Tosiasiassa kidutan ihmisiä. Teen juuri sitä". 
- Yyyh. Nyt ei vaikuta lainkaan hyvältä.

Olin kuitenkin väärässä. Cameronin kiitelty esikoisteos ei keskittynytkään väkivaltaan, vaan syventyi ennen kaikkea kaappaajan ja kaapatun välisiin psykologisiin peleihin, jotka toivat mieleen tositapahtumiin perustuvan 3 096 päivää -kirjan. Raakuuttakin toki oli, mutta sillä ei mässäilty läheskään niin paljon, kuin Amerikan Psykossa, ja kaiken kaikkiaan Cameronin luoma päähenkilö oli huomattavasti inhimillisempi, kuin Ellisin Patrick Bateman. Lisäksi Cameronin kirjassa ei ollut puuduttavia suvantoja, toisteisuutta tai turhaa jaarittelua, toisin kuin tiivistystä kaipaavassa Amerikan Psykossa. Normaalin juoni oli juuri sopivan napakka ja yllätyksellinen.

Kirjojen keskellä -blogin Maija ei pitänyt Normaalista tippaakaan. Itse olen kuitenkin täysin eri linjoilla. Minusta Cameron kirjoitti sujuvasti, ja hänen tekstissään oli niin hyvä imu, että ahmin tämän 348-sivuisen trillerin yhdessä vuorokaudessa. Ja se on minun tapauksessani jotain todella poikkeuksellista.