tiistai 31. lokakuuta 2017

The Amityville Horror, Jay Anson




Halloweenin kunniaksi..


Amityvillen tapaus on yksi maailman kuuluisimmista ja kiistellyimistä paranormaaleista mysteereistä. Asianomaiset ovat käyneet vuoron perään oikeudessa ja valheenpaljastuskokeissa selvittelemässä totuutta milloin kenellekin. Kaikki alkoi joulukuun 18. päivä vuonna 1975, kun viisihenkinen Lutzin perhe muutti New Yorkin Long Islandilla sijaitsevaan, suureen omakotitaloon, joka oli myynnissä tasoonsa nähden hyvin edulliseen hintaan. 

Syynä alhaiseen hintaan oli talossa vuotta aikaisemmin tapahtuneet DeFeon murhat. Tekohetkellä 23-vuotias Ronald DeFeo Jr. murhasi vanhempansa ja neljä sisarustaan näiden nukkuessa. Oikeudessa Ronald vetosi mielisairauteen. Hän on edelleen vankilassa suorittamassa elinkautista vankeusrangaistusta.

Tämä, The Amityville Horror -teos (julk. 1978), jossa keskitytään Lutzin perheen ja talon vihkineen papin kokemuksiin, osui taannoin silmiini Audiblen valikossa, ja päätin kuunnella sen. Tarinan kiistanalaisuus tuodaan esille heti kirjan esipuheessa, jossa tarinan uskottavuutta pohditaan monelta eri kannalta varsin kattavasti. Tämän jälkeen tapahtumat etenevät lineaarisesti, kahta eri juonilinjaa (Lutzit ja pappi) seuraten. 

En ota kantaa kertomuksen todenperäisyyteen. Ehkä perheen viisivuotiaalla tytöllä, Missyllä, todella oli ystävänään punasilmäinen sikademoni nimeltä Jodie, ehkä ei. Ehkä taloon ilmestyi iso kärpäslauma keskellä talvea, ilmassa leijui kuvottavia hajuja, ja seinällä ollut risti kääntyi ylösalaisin, ehkä ei. Se on kuitenkin fakta, että Lutzien perhe viihtyi talossa vain 28 päivää.

Epäilyksiä herättää se, että vain Lutzien perhe on kokenut yliluonnollisia ilmiöitä tässä kiinteistössä. Lisäksi muun muassa väite siitä, että talo sijaitsisi intiaanien hautausmaalla, on osoittautunut mahdottomaksi todistaa. Toisaalta, kuka tietää, ehkä joku perheen jäsenistä oli riivattu, ei itse talo?

Kuuntelukokemuksena Jay Jansonin kirjoittama The Amityville Horror oli mielenkiintoinen, ja juuri sopivan karmiva. Tarina oli rytmiltään ja rakenteeltaan onnistunut, ja se antoi ajattelemisen aihetta. Suosittelen kaikille kauhun ja paranormaalien ilmiöiden ystäville!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Vegetaristi, Han Kang







"Tien vieressä kasvavat puut palavat, leiskuvat vihrein liekein, jotka värähtelevät kuin valtavan villipedon kyljet"


Tämä Booker-palkittu, alkuperäiskielellä jo kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Vegataristi-romaani oli poikkeuksellisen koukuttava lukuelämys. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ahmin tekstiä tällaisella intensiteetillä, ja koin jopa vieroitusoireita, kun kirja ei ollut mukanani. Jotain eteläkorealainen Han Kang siis teki oikein. Mitä se sitten oli, onkin jo aivan toinen kysymys. 

Yksi asia on kuitenkin varma; tämä kirja meni ihon alle. Tunteet vaihtelivat kiinnostuksesta ja hämmästyksestä voimakkaaseen turhautumiseen ja jopa fyysiseen repulsioon. Kirja sisälsi kohtia, jotka pakottivat minut keskeyttämään lukemisen, koska aloin voida niin huonosti. Esimerkiksi eläinrääkkäys herätti minussa voimakasta pahaa oloa ja vihaa.

Kirjan päähenkilö, lihasta kieltäytyvä Yeong-hye oli minusta jokseenkin lannistava protagonisti. Kerta toisensa jälkeen hän teki poikkeavia valintoja silmääkään räpäyttämättä, eikä niille annettu varsinkaan loppua kohti kovinkaan hääppöisiä motiiveja. Voidaan toki puhua esimerkiksi ympäristönsuojelusta, luontosuhteesta ja ihan vaan itsemääräämisoikeudesta, mutta silti minulle jäi tunne, että ilmaan jäi liikaa kysymyksiä. Oma paras arvaukseni on, että Yeong-hye sulautui tarinan edetessä yhä enenevissä määrin osaksi luontoa. Aluksi hän kieltäytyi tuhoamasta sitä, ja lopulta uskoi jo itsekin olevansa puu. Mutta kukapa tietää, sillä Vegetaristi näyttää saaneen myös monet kirjabloggarikollegani hyvin hämilleen. Kukaan ei ole varma mistä pohjimmiltaan oli kyse, mutta kaikki ovat lumoutuneita.