torstai 1. toukokuuta 2014

Kesäkirja, Tove Jansson




Mustalla huumorilla ja myymäisellä kurittomuudella höystetty tarina isoäidistä ja lapsenlapsesta


Aion nyt olla täysin rehellinen. Luulin, että tässä kaukolainana tilatussa Tove Janssonin Kesäkirjassa (Sommarboken, 1973) olisi muumeja. Ja petyin, kun niitä ei ollut. Pitkään esimerkiksi ajattelin, että kannen kuvassa oli Nuuskamuikkunen ja joku pikku tiuhti takaapäin kuvattuna. Oi voi.. Miten väärässä olinkaan!

Tiedän, että vanhemmalla iällään muumeihin tuskastunut Jansson ei olisi pitänyt edellä paljastamastani odotushorisontista, mutta se on totuus. Jansson on aina edustanut, ja tulee varmasti aina edustamaan minulle ennen kaikkea muumeja, vaikka hänellä oli maailmalle paljon muutakin annettavaa.

Herre Gud!

Kun pääsin yli muumittomuuden aiheuttamasta järkytyksestäni, sain pian onneksi todeta, että kirjan päähahmoissa, isoäidissä ja Sophia-tytössä, oli paljon muumilaakson hahmoistakin tuttuja piirteitä. Nuori Sophia oli yhdistelmä suorapuheista Pikku-Myytä ja neuroottista Vilijonkkaa, isoäiti taas toi mieleeni milloin muumimamman, milloin Nuuskamuikkusen, tai jo edellä mainitun Pikku-Myyn. Kaiken kaikkiaan tämä saarelle, merelliseen ympäristöön valtoimelleen päästetty, yllättävän anarkistinen parivaljakko oli ajoittain hyvinkin villi ja rääväsuinen. Esimerkiksi seuraava, sysimustaa huumoria ja yleistä kurittomuutta sisältänyt pätkä sai minut kohottamaan kulmiani huvittuneena:

- Milloin sinä kuolet, lapsi kysyi. 
Hän vastasi: "Pian, mutta sinuun se ei kuulu vähääkään".
- Miksei, kysyi lapsenlapsi.
Hän ei vastannut, hän meni kalliolle, ja jatkoi siitä rotkolle päin.
- Tuo on kiellettyä, huusi Sofia. 
Vanhus vastasi halveksivasti: "Tiedän. Sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta mennään joka tapauksessa. Isäsihän nukkuu, eikä saa sitä tietää."
He menivät kallion yli, sammal oli liukasta. Aurinko oli ehtinyt hyvän matkaa ylöspäin, ja nyt höyrysi kaikki. Koko saari oli täynnä utua ja hyvin kaunis. 
- Tehdäänkö sinulle kuoppa, lapsi kysyi ystävällisesti. 
"Tehdään", hän vastasi, "Iso kuoppa". Ja hän lisäsi kavalasti: "Niin iso, että me mahdumme siihen kaikki."

Kuten yllä olevasta kohdasta voi huomata, Jansson ei todellakaan sokerikuorruttanut tarinaansa. Milloin puhuttiin tekohampaista, milloin alusastioista. Ja tietenkin oli ihan pakko harrastaa myös hieman laittomuuksia, ja jäädä niistä nolosti kiinni. Niin, ja riidellä. Rumastikin.

Rauhoittavan vastavoiman tämä räkkyinen parivaljakko sai kauniista saaristolaismiljööstä. Sen tunnelmallisista ja suolantuoksuisista kuvaksista aisti selvästi Toven syvän rakkauden merta kohtaan. Tovellahan oli tapana viettää kesänsä Klovaharun saarella ulkosaaristossa, Porvoon paikkeilla, yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa.

Luin taannoin Kotilieden Tove-jutusta, että Klovaharuun oli joskus murtauduttu, ja murron aiheuttamat vauriot saivat Toven päätymään rohkeaan ratkaisuun: hän jätti mökin oven auki pysyvästi, ja mahdollisille vierailijoille kirjoitettiin ohjelappu. Näin uudet murtovauriot pyrittiin välttämään. Tämä käytäntö siirtyi myös Kesäkirjaan. Myös siinä nimittäin kirjoitetaan mahdollisille mökillä vierailijoille joukoittain ohjeita.
- Mikä ihailtava asenne! Muutenkin tämän tarinan hahmoista näkee selvästi, että heidät luonut Tove ei pelännyt elämää, ja otti sen vastaan sellaisenaan.



P.S.

Tässä pari vinkkiä teille, joille kuvaukset merestä ja/tai räväköistä vanhuksista sopivat. Nämä tulivat minulle spontaanisti mieleen Kesäkirjaa kuunnellessa:

Vanhan rouvan lokikirja

Kyllikki Villan vuonna 2004 ilmestynyt Vanhan rouvan lokikirja on yksi hienoimmista äänikirjoista, joita olen koskaan kuunnellut. Sen tunnelmassa on jotain ainutkertaista. Kirjassa käännös- ja kirjoitustyötä tekevä Kyllikki Villa seilaa yksin Etelä-Amerikan meriä, ja pohtii elämäänsä 73 vuoden iässä. Olen kuunnellut tämän äänikirjan noin kuusi vuotta sitten, mutta edelleen se pyörii mielessäni.

Kirjasta sanottua: "pohdiskeleva, havainnoiva ja runollis-filosofinen yksinpuhelu" & "Kukaan ei ole kuvannut kirjallisuudessa yhtä eläväisesti valtameren maininkia kuin Kyllikki Villa.".

- Suosittelen lämpimästi!

(www.like.fi)


Monty Python - Hell's Grannies


Monty Pythonia parhaimmillaan:


6 kommenttia:

  1. Toven kirjoissa on paljon yhteisiä piirteitä, niin muumeissa kuin aikuisille suunnatuissakin. Suurin syy varmasti se, että Tovehan kirjoitti lähes aina omasta elämästään. Esimerkiksi yhdessä televisiossakin näytetyssä haastattelussa hän kertoo kuinka Taikatalvi syntyi - se perustui hänen omiin kokemuksiin, vain hieman naamioituna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo haastattelu olisi hauska nähdä! =) Minua on aina kiinnostanut, miten kirjailijan oma elämä heijastuu hänen teoksiinsa. Jälkistrukturalismi La mort de l’auteurineen ei ole minua varten, vaikka siinäkin on toki puolensa.

      Poista
  2. Minullekin Tove edustaa suurimmaksi osaksi muumeja, siksi tunsinkin hiukan syyllisyyttä kierrellessäni Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, kun minua kiinnostivat enemmän muumipiirrokset kuin ne maalaukset, vaikka Jansson nimenomaan halusi enemmän tulla tunnetuksi maalarina!
    Kesäkirja ei ole aikaisemmin minua hirveästi kiinnostanut, mutta kirjoitit siitä sellaisella tavalla, että se kuulostaakin oikein suloiselta ja veikeältä kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mukava kuulla =)

      Olipas muuten hyvä, että otit puheeksi Ateneumin. Olen nimittäin menossa Helsinkiin piakkoin, ja melkein jo unohdin tuon näyttelyn to-do -listaltani. Nyt kun näin kommenttisi, laitoin välittömästi tämän viestin helsinkiläiselle ystävälleni: "hei, mennäänkö kattoon Toven näyttely Ateneumiin?" :D

      Poista
  3. Nämä juhlavuosipainokset Toven kirjoista saattavat kyllä hämätä, sillä Kesäkirjan kansi on hyvin muumimainen kuten sanot. Itse pidin Kesäkirjasta aivan hirvittävän paljon kun sen viime kesänä luin. Isoäiti on jäänyt mieleen, tuo anarkistinen ja silti hauras nainen.

    Kiitos kun muistutit Kyllikki Villasta, kirja on ollut lukulistalla pitkään mutta unohtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse olin niin varma, että kannessa on Nuuskamuikkunen, tai vähintäänkin Hemuli, joka muistaakseni myös käytti toisinaan isolieristä hattua. Mutta ei :D

      Kesäkirja oli tosiaan siinä(kin) mielessä hieno teos, että isoäidistä ei oltu tehty millään lailla laimeaa henkilöhahmoa, vaan annettu terävä äly ja rohkea mieli.

      Kyllikki Villaa suosittelen ehdottomasti. Vanhan rouvan lokikirja on yksi parhaista äänikirjoista, mitä olen koskaan kuunnellut.

      Poista