ISO, Pekka Hiltunen

Lihavuuden armoton miinakenttä

Kuuntelin hetki sitten Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -teoksen äänikirjana. En innostunut siitä erityisemmin, mutta löysin sen kautta tämän, minua paljon enemmän miellyttävän kirjan. Hiltusen ISO (julk. 2013) on puhutteleva, mielenkiintoinen ja ajankohtainen teos vaikeasta aiheesta. Tässä lihavuutta faktan ja fiktion kautta käsittelevässä kirjassa todetaan muun muassa seuraavaa:

Uskonnot ympäri maailmaa menettävät otettaan, mutta tilalle olemme saaneet uuden maailmanlaajuisen uskonopin: kauniin laihuuden palvonnan.

Tuo on niin totta! Ainahan tästä toki puhutaan, mutta nyt huomasin pysähtyväni miettimään asiaa ihan toden teolla. Hiltusen kirjan myötä myös tajusin, että tuo asenne on iskostunut yhteiskunnassamme niin syvälle, että koko lihavuus-kysymyksestä on oikeastaan mahdotonta sanoa mitään puhtaan objektiivista.

Esimerkiksi toteamus "lihavakin nainen on kaunis" voi kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta kun sitä tarkastellaan lähemmin, voidaan kysyä: Miksi lihava-sanan lopussa on liite "-kin"? Mitä se indikoi, ja miksi tämän loppuliitteen mukana pitäminen tuntuu luonnollisemmalta, kuin sen pois jättäminen?
- Mikä on loputon suo..

Hottentotti-Venuksen perilliset

Hiltunen rinnasti lihavat osuvasti muihin syrjittyihin vähemmistöihin, ja vertasi television laihdutusohjelmia 1800-luvun friikkisirkuksiin:

Kuin puolialastomana esitelty Hottentotti-Venus, laihdutuskilpailujen lihavat nousevat kameran eteen punnittavaksi vähissä vaatteissa..

Heidät tuodaan esille muita viihdyttämään, heidän roolinsa on typistetty vain yhteen ominaisuuteen: hämmentävän suureen kokoon.

- Osui ja upposi! Äkkiä minulla oli huono omatunto, koska olen joskus katsonut näitä laihdutusohjelmia. Näin ne nyt aivan uudessa, sangen surullisessa valossa.

Kirjan päähenkilöllä, 138-kiloisella Annilla on onneksi asenne kohdillaan:

Mä haluaisin olla uljas daami, sellainen ihana iso nainen, jolla on kalenterissa niin paljon työmenoja ja teatteria ja elokuvia ja romanttisia kaupunkimatkoja miehen kanssa, ettei se enimmäkseen edes ajattele kilojaan.

- Just hyvä. Annissa on samaa potkua, kuin Hiltusen Vilpittömästi sinun -dekkarin Marissa ja Liassakin; Hiltunen näyttää luovan kirjoihinsa vahvoja ja rohkeita naishahmoja kerta toisensa jälkeen. Arvostan tätä suuresti.

Hiltusen edeltäjät

Olen lukenut aiemmin pari muutakin saman aihepiirin teosta, joita voin suositella lämpimästi. Nämä (varsinkin Good in Bed) ovat kevyempiä, kuin Hiltusen Läskisota-artikkeliin perustuva ISO-kirja, mutta puolustavat kuitenkin paikkaansa ansiokkaasti:

(bug-bytes.net)

Amerikkalaisen Jennifer Weinerin vuonna 2001 julkaistun Good in Bed -best sellerin (suom. Hyvä sängyssä) pääosassa on ylipainoinen naisjournalisti nimeltä Candace Shapiro. Aivan kuten ISO-kirjan Annikin, myös Candace kärsii epäonnesta rakkaudessa, eikä vähiten painonsa vuoksi. Molemmat päähenkilöt taistelevat myös depressiota vastaan.

Weiner ei ota ylipainoon kantaa samalla tavalla kuin muun muassa lihavuutta käsitteleviä tutkimuksia kirjaansa sisällyttänyt Hiltunen, mutta kummankin kirjan sankarittarista löytyy samanlaista säkenöivää älyä, kipakkuutta ja koskettavaa inhimillisyyttä. Se kertonee Good in Bed -kirjasta jotain, että luin sen noin kymmenen vuotta sitten, mutta muistan teoksen yhä. Weinerin kirja on chick littiä parhaimmillaan!

(itsallaboutmesbooks.blogspot.com)

Ruotsalaisen Jenny Dahlbergin hersyvä, ja runsaasti keskustelua herättänyt Tjock! (julk. 2003, suom. Sopivasti lihava) -kirja sisältää paljon samoja elementtejä kuin ISO-kirjakin. Omaelämänkerrallisessa teoksessa kolmekymppinen toimittaja kertoo rohkeasti suurikokoisena kohtaamistaan ongelmista, ja kritisoi yhteiskunnan suhtautumista ylipainoisiin ihmisiin. Hän on siis oikea tosielämän Anni. Tämänkin kirjan lukemisesta on jo vuosia, mutta muistan elävästi, että teos oli niin hyvä, että en pystynyt laskemaan sitä käsistäni hetkeksikään. Dahlbergin kirjasta on blogannut muun muassa Jori.