Tylsin vampyyrikirja ikinä
Lähdin lukemaan tätä Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot -kirjaa (julk. 2010) selkeästi vääristä lähtökohdista. Odotin nimittäin pelottavaa vampyyritarinaa, kuten niteen kansitekstit ("..janoaa verta".."mestarillinen seikkailukertomus..") ja kirjastoni luokittelu (84.2 KAUHU) lupasi. Niskakarvat jo valmiiksi hieman pörhöllään kannoin tämän kirjan lainaustiskille, ja valmistauduin kauhun sävyttämään fantasiatrippiin.
- Mutta mitä sain? Loputtoman, satoja vuosia kestävän turistikierroksen Barcelonassa. Turistioppaanani toimi aneeminen, umpitylsä vampyyri, joka ei tietenkään halunnut tehdä mitään pahaa kenellekään. Elellä vain omaa hiljaista pikku elämäänsä, juoda eläinten verta silloin tällöin, ja käydä töissä.
Kiinnostukseni kirjaa kohtaan laski tasaisesti lukemisen edetessä. Alussa olin vielä innoissani, ja luin mielenkiinnolla. Esimerkiksi kirjan ensimmäinen luku oli hyvin kiehtova ja taidokkaasti kirjoitettu. Valitettavasti tämä hurma ei kestänyt, kun minulle kävi selväksi, että kirjan päähenkilö on maailman ikävin möllikkä ikinä, ja hänestä tehtiin vampyyri vain siksi, että Moriel voisi esitellä Barcelonaa yhden ja saman ihmis.. öh, hahmon silmin pitkältä ajanjaksolta. Sinällään tämä lähestymiskulma oli itselleni melko uusi ja innovatiivinen, mutta ilmaisu "vampyyrin väärinkäyttö" hiipi silti mieleeni.
Kirjan pääosassa eivät siis olleetkaan hiuksianostattavat verenimijät, vaan Barcelona. Jossain sivun 200 kohdalla aloin jopa harkitsemaan kirjan jättämistä kesken, mikä ei ole lainkaan tapaistani. Tämä on todellakin lähinnä historiallinen teos Katalonian pääkaupungista, ja pystyynkuollut vampyyri on pelkkä päälleliimattu statisti. Minulla ei sinällään ole mitään Barcelonaa vastaan, mutta tältä kirjalta hain jotain aivan muuta. Minun pitänee tarttua seuraavaksi vaikkapa Anne Ricen Veren vangit -teokseen. Ehkä saan siitä sen, mitä toivoin alun perin tältä kirjalta.
Juuri nyt tunnen itseni petetyksi. Minun on ehdottomasti keskusteltava kirjastonhoitajani kanssa tämän teoksen uudelleenluokittelusta. Ajattoman kaupungin varjot kuuluu YKL:n luokittelussa minun kokemukseni perusteella lähinnä luokkaan 9: HISTORIA. Tai no, fiktiivisenä tarinana se kyllä kuulunee luokkaan 84.2, mutta tuo alaluokitus KAUHU on kyllä täyttä liioittelua. Itse kauhistuin nimittäin lähinnä teoksen pitkäveteisyyttä ja sitä tosiasiaa, että hukkasin sen lukemiseen aikaani.
No huh, kuulostaapa oudolta vampyyriromaanilta :D Veren vangeilta saat ihan varmasti jotain muuta, siinä ei ainakaan ole vampyyrit statistin roolissa ;)
VastaaPoistaJoo, tämä ei todellakaan ollut sitä mitä toivoin. Ajattoman kaupungin varjoja voi suositella lähinnä Espanjan historiasta kiinnostuneille ihmisille. Tosin kuten Morrekin omassa kirja-arvostelussaan totesi, ei kirjaa lukiessa aina ollut kovin selvää, millä vuosisadalla liikuttiin, ja tämä saattaa häiritä historiasta kiinnostuneita lukijoita.
VastaaPoistaMutta kyllä, mä jatkan sen hyvän vampyyrikirjan metsästystä! =) Veren vangit saattaisi todellakin olla varsin tutustumisen arvoinen tapaus, ainakin siitä tehdyn elokuvan perusteella.
Mutta siis todellakin: Kun Ajattoman kaupungin varjot -kirja oli painossa, olisi jonkun pitänyt käydä iskemässä vaarna rattaiden väliin. Se olisi ollut sangen armollista lukevaa yleisöä kohtaan.
VastaaPoista