Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Sisko Savonlahti

Luin paljonpuhutun sipsipussiromaanin*

Miten kuvailisin Sisko Savonlahden esikoisteosta, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018)? Päällimmäisenä minulle tulee mieleen, että tämä on lempeämpi ja kiltimpi versio Olga Kokon Munametsä -kirjasta. Poissa ovat kusipäinen, miessovinismiin taipuvainen päähenkilö, ja seksihurjastelut. Tilalle astuu sen sijaan melankolinen ja ylikiltti helsinkiläissinkku, joka ei saa elämästään otetta. Työnhaku ei suju, rahat ovat lopussa, sipsiaddiktio vaivaa ja poikaystäväkin jättää. Kolmekymppisistä helsinkiläisnaisista voi kirjoittaa monella tapaa.

-Mutta kumpi päähenkilö on pahempi? En oikeastaan osaa sanoa, koska kumpikin ääripää hiertää, vain eri syistä. Misandria ja nihilismi eivät ole juttujani, mutta myös saamattomuus ja päämäärättömyys on surullista seurattavaa. Jos Kokon ja Savonlahden esikoisteosten päähenkilöt yhdistettäisiin, saataisiin ehkä jokseenkin siedettävä henkilöhahmo, jota ei tekisi mieli läpsäistä avarilla naamaan tasaisin väliajoin kirjaa lukiessa. Tuntuu pahalta sanoa näin, koska haluaisin aina olla kilttien ihmisten puolella, mutta nyt vain jotenkin triggeröidyin.

Sinällään Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on tasaisen varma välipalakirja, jonka lukee nopeahkosti loppuun, ainakin, jos ei turhaudu päähenkilöön ja tämän kehää kiertävään elämään, kuten itselleni kävi. Tämä kirja oli minulla lopulta pitkään kesken, koska päähenkilön paikallaan vellominen oli niin lamauttavaa ja tuskastuttavaa seurattavaa. 

Lukutauko auttoi minua kuitenkin ehkä jollain alitajuisella tavalla prosessoimaan päähenkilön mielenmaisemaa. Niinpä, kun muutamaa kuukautta myöhemmin palasin uusin voimin (ja coronasulun pakottamana, jonka takia en poikkeuksellisesti voinut haalia uutta luettavaa) Helsingin Kallioon sipsipussin ja dipin äärelle, olin jo henkisesti valmistautunut siihen, mitä tulevan piti, ja osasin suhtautua kaikkeen sallivammin ja lempeämmin. Eikä aikaakaan, kun olin kahlannut tarinan loppuun. Ja sehän olikin ihan hyvä omalla tavallaan.

Toki mitään kovin syvällisiä pohdintoja en tästä esikoisteoksesta saanut irti, jos sellaiseksi ei sitten lasketa sitä, että toisin kuin chick-lit:in tyylisissä teoksissa yleensä, ei tässä (spoiler alert!) päätetty tarinaa siihen, että sankaritar "vihdoin" saa unelmiensa miehen omakseen. Mukana oli siis minun silmissäni mukava ripaus feminismiä. 

Tarinan paljon asioita avoimeksi jättävä loppu tuntui olevan manifesti sen puolesta, että nykyhetkessä voi viihtyä ja oman elämän kanssa voi olla sinut, vaikka se unelmien työpaikka tai parisuhde ei olekaan vielä osunut kohdalle. "Tänäkään kesänä mikään ei muuttunut" olisikin ollut todenmukaisempi nimi tälle kirjalle. Ja se on ihan ok.


______________________________________________

*Mukavaa, että Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani on vihdoin saanut naisille suunnatun vastineensa. Heh heh.. Mutta oikeasti, onhan näissä teoksissa toki samoja elementtejä.