keskiviikko 14. elokuuta 2013

Siipirikko, Kristiina Vuori



"Kahta Seljaa, pientilallisen tytärtä ja rälssitalon perijätärtä,
viedään orjuuteen Karjalaan, ja vain toinen pääsee perille.
Selja omii kuolleen ystävänsä vaakunasormuksen.
Korua tärkeämmäksi koituu yllättävä taito. Naiset eivät
yleensä kasvata metsästyslintuja, mutta Seljan lahjoja ei hänen
herransa Mielokaan voi väheksyä.. Uusi huikea seikkailu julman
ja romanttisen 1300-luvun pyörteissä!"


Kaari Utrion seuraaja


Kristiina Vuoren Siipirikko (julk. 2013) oli kuuntelukokemuksena pitkälti sellainen, kuin odotinkin. Satojen vuosien taakse, 1300-luvulle sijoittuva nuoren naisen selviytymiskertomus romantiikalla höystettynä. Kirja toi hakematta mieleen Kaari Utrion ja Laila Hirvisaaren. Vuori tosin näyttää kirjoittavan vauhdikkaammin ja räväkämmin, kuin minusta hieman tylsähkö Hirvisaari. Sanoisinkin, että pidin Vuoresta enemmän, kuin Hirvisaaresta. 

Miksikään suursuosikiksi Siipirikko ei silti noussut. Minulla oli ajoittain vaikeuksia saada tarinasta otetta ja kiinnostua siitä tosissaan. Tämä johtunee pitkälti siitä, että en ole koskaan ollut mikään keskiaikaan sijoittuvien romaanien suurin fani. Nämä tarinat kun ovat harvoin kovinkaan hauskoja, nokkelia tai persoonallisia. Ennen kuin lukee sivuakaan, tietää jo pitkälti, mitä tuleman pitää. Elämä on kovaa, arvomaailmat jäykkiä, ja niin edelleen. Tosin mainittakoon, että tämän nimenomaisen tarinan kohdalla koin onneksi pari yllätystä.
-Se oli piristävää!

Sinällään omasta nyky-arkitodellisuudesta poikkeava tapahtumaympäristö maapohjaisine saunoineen, karvavällyineen ja vanhahtavine nimineen on toki viehättävän erilainen. Näihin historian eri aikakausiin perehdyn kuitenkin mieluummin historiallisen faktatiedon kautta. Esimerkiksi Kaari Utriolta olen lukenut enemmän juuri sitä ei-fiktiivistä tuotantoa. Muistan pitäneeni kovasti muun muassa Utrion Perhekirja: Eurooppalaisen perheen historia -teoksesta. Tästä syystä Siipirikko-kirjan lopussa ollut faktaliite nosti teoksen arvoa silmissäni. 

Verta ei säästelty


Siipirikko-kirjassa oli yllättävän monia voimakkaita kohtauksia, jotka liittyivät seksiin ja väkivaltaan. Välillä juonenkäänteet olivat verrattavissa Reginan Naisten Unelmiin, toisinaan taas meno oli kuin suoraan keskiaikaan sijoittuvasta toimintaelokuvasta. Nämä tasot eivät tuoneet tarinalle merkittävää lisäarvoa omissa silmissäni, mutta veivät toki tarinaa eteenpäin ja herättelivät kuuntelemaan, että "Mitäs nyt tapahtuu?". 

Minusta kirjan mieleen painuvin kohtaus liittyi Seljan silmäterään, Primus-kotkaan. Tämä elävästi kerrottu kohtaus, josta kirjan nimikin kumpuaa, pysäytti. Muutenkin metsästyslintujen mukaan tuominen osaksi tarinaa oli virkistävä lisä.


Osa Siipirikon tapahtumista sijoittui Viipuriin, jossa vierailin
sattumalta itsekin muutama viikko sitten.
-Hieno, joskin hieman ränsistynyt kaupunki!


P.S.  ..Just sayin'


Maatilan kasvattina takerruin pariin kotieläinten pitoon liittyvään detaljiin, jotka olivat mielestäni virheellisiä:

Ensinnäkin Vuoren tekstistä poiketen maapohjaisia karsinoita ei ole tapana siivota päivittäin, koska paljas maa on eläimelle todella kylmä makuupaikka ulkolämpötilan laskiessa. Sen sijaan karsinaan muodostuvan, eläintä alhaaltapäin lämmittävän ja eristeenä toimivan ketan päälle lisätään puhtaat kuivikkeet säännöllisesti. Maapohjainen karsina tyhjennetään tyypillisesti kerran vuodessa, kesäaikaan.

Lisäksi tarinassa keskeisissä rooleissa olevat Selja ja Anna kerivät lampaita varsin hassulla tavalla: sylissään pitäen! Tätäkin kirjoittaessa vielä mietin, että kuulinko todella oikein. En ole nimittäin ikinä nähnyt, että kukaan pitäisi lammasta sylissä sitä keriessään. Kerimisiässä olevat lampaat ovat kymmenien kilojen painoisia, joten syliin niitä ei ota kukaan. Kerittävä lammas seisoo yleensä maassa omilla jaloillaan. Toki se voi joskus kerijästä riippuen olla vaikka kyljelläänkin, mutta tällöinkään ei koskaan kerijänsä sylissä. Ehei.


Karitsoita on toki vielä helppo
pitää sylissä.

9 kommenttia:

  1. Hei!

    Kiitos, että bloggasit Siipirikosta. En yleensä kommentoi kirjojeni arvioita, mutta tähän keskusteluun halusin tulla mukaan tuon keritsemisjutun vuoksi. 700 vuotta sitten lampaat olivat pienempiä ja kevyempiä mitä nykyisin. Kun lueskelin historiallisen maatalouden lähdekirjallisuutta Siipirikkoa varten, löysin parikin mainintaa siitä, että pienimpiä lampaita on pidetty sylissä kerittäessä. Yksi oli muistaakseni Sirkka-Liisa Rannan uusin tietokirja nimeltään Naisten työt. Toista lähdettä en nyt heti muista, koska se oli lainakirja. Tässä puhutaan siis tietenkin ajasta reilusti ennen teollistumista.

    Kirjailijalle on kuitenkin tärkeää, että myös ns. virheet löydetään kirjasta varsinkin kun kirja on kirjoitettu sitä silmällä pitäen, että se perustuu kaikilta mahdollisilta osin todellisuuteen. On kaikkien etu, niin lukijoiden kuin kirjailijankin, että sattuneet virheet korjataan tuleviin uusiin painoksiin. Kiitos siis tarkkakuuloisuudestasi, joka sai kirjailijan tarkistamaan vielä kerran lähteensä :))

    Lukuisaa syksyä!

    VastaaPoista
  2. Haa, tämä kommenttisi oli mainio yllätys, kiitos! :) Itse asiassa mielessäni kyllä kävikin ohimennen, että olisiko mahdollista, että lampaat olivat 1300-luvulla merkittävästi pienempiä kuin nykyisin, mutta sivuutin ajatuksen. Nykylampaat kun ovat sen verran kookkaita, että vaikka niitä hiukan kutistaisikin, ei niitä silti sylissä kerittäisi.

    On kyllä aivan totta, että suomalaisten kotieläinten koko on kasvanut vuosien saatossa, kun elinolosuhteet (kuten rehun laatu ja määrä) ovat parantuneet.

    Esimerkiksi suomenhevoset olivat vielä muutama sata vuotta sitten huomattavasti pienikokoisempia kuin nykyään: Meillä kotona on vuonna 1849 valmistettu kirkkoreki, joka tehtiin alunperin suokille, mutta itse olemme käyttäneet sitä 137 cm korkealla nf-ponillani. Nykyisille suomenhevosille reki olisi liian pieni. Suomenhevosten koko on siis kasvanut merkittävästi viime vuosisadoista.

    Täytyy kyllä silti sanoa, että itse en alkaisi kerimään pientäkään lammasta sylissä pitäen, koska minusta tuntuu, että tuollaisessa asennossa lammas rimpuilisi ja heiluisi liikaa. Tämä aiheuttaisi vaaratilanteita, koska keritsimet ovat terävät. Minä olen kerinyt niin, että lammas on sidottu kiinni, ja itse seison tai istun.

    -Tämä Siipirikon äänikirja on muuten erittäin kysytty! :) Jouduin lainaamaan kahdesti, kun ekasta kirjastosta lainattuun kappaleeseen tuli heti varaus, ja kuuntelu oli vielä kesken. Tämä nykyinen versio taas on suurta kysyntää ennakoiva yhden viikon uusimiskiellossa oleva pikalaina. Eli yleisö on selvästikin ottanut Siipirikon omakseen :)

    VastaaPoista
  3. Tässä vielä linkki hyvään artikkeliin eri kerintäasennoista, joita nykyään käytetään:

    http://www.peda.net/veraja/projekti/centraali/verkkokurssit/lammastalous/hoito/ker/keras

    Tekstissä kerintäasennot jaotellaan seuraavasti:

    "- Lammas voidaan istuttaa kerittäväksi (Luonnonvara-alan verkko-oppimateriaalit/OPH -sivuilla on tästä hyviä kuvia).
    - Lammas asetetaan makuulle ja ristikkäiset jalat sidotaan. Kääntäminen selän kautta on hengenvaarallista. Lammas on käännettävä jalkojen kautta. Side lampaan jaloissa voi tehdä kipeää.
    - Lammas seisoo telineessä, päitsissä tai avustajan jalkojen välissä."

    -Tuo hassulta kuulostava "kerittäväksi istuttaminen" tarkoittaa työskentelytapaa, jossa lammas istuu maassa, ja on nojallaan seisovan kerijän jalkoja vasten.

    VastaaPoista
  4. Kiitos linkeistä, Minna! Tyypillisin asento varmaan entisaikaan (Siipirikon aikaan) oli se, että lammas asetettiin vatsa vasten rahia. Näin se ei päässyt loikkimaan karkuun :)

    Ja kiva kuulla, että äänikirjat ovat haluttuja! Mielestäni Kaija Pakarinen onnistuu erinomaisen hyvin Siipirikon esittämisessä.

    VastaaPoista
  5. Joo, ajattelin laittaa tuon linkin, sen verran asiantuntevaa ja havainnollista tekstiä siinä oli. Juurikin tämä makuuasennossa, jalat sidottuna keriminen on hyvinkin voinut olla käytössä jo pitempään. Esimerkiksi pian 70-vuotias tätini kerii omat lampaansa tuolla tekniikalla. :)

    -Kaija Pakarinen sopi lukijaksi kyllä hyvin! :)

    VastaaPoista
  6. Ei nyt liity mitenkään kirjaan, mutta jäin miettimään linkkiä: "Kääntäminen selän kautta on hengenvaarallista."
    Kenelle? Keritsijälle vai lampaalle?

    VastaaPoista
  7. Hyvä kysymys! Kääntäminen selän kautta on vaarallista nimenomaan lampaalle. Lammas voi tällä tavoin käsiteltäessä nielaista kielensä ja tukehtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok... Selvisi tuokin. Kummia eläimiä :D

      Poista