Muumilaaksosta ei syvyyttä puutu
Tove Janssonin (1914-2001) viimeiseksi muumiromaaniksi jäänyt Muumilaakson marraskuu (Sent i November, 1970) on tummanpuhuva ja psykologinen kokemus. Siinä muun muassa Vilijonkka, yksinäinen homssulapsi ja Ruttuvaari joutuvat kohtaamaan pelkonsa, eikä itse Muumiperhettä näy mailla halmeilla. Ilmakin on synkkä ja sateinen. Pidin tästä. Tuntui, että tarinasta löytyi loputtomasti tasoja. Esimerkiksi nimensä unohtanut Ruttuvaari toi ajoittain mieleeni buddhalaisesta filosofiasta tutun Child of Illusion -asennoitumisen, jossa jokainen hetki ja kokemus pyritään ottamaan vastaan sellaisenaan, ilman ennakkoluuloja tai -asenteita.
Tee työtä ja rakasta -ihan mieletön referenssi!
Muumilaakson marraskuu -äänikirjaa kuunnellessani huomasin, että Tuula Karjalainen on todellakin onnistunut muuttamaan näkemykseni muumikirjoista totaalisesti. Viime vuonna lukemani Tove Jansson -Tee työtä ja rakasta -elämänkerran ansiosta luin nyt enemmänkin rivien välejä, kuin itse rivejä. Tuon tuostakin huomasin muistelevani, mistä mikäkin hahmo oli Karjalaisen mukaan saanut innoituksensa.
Kun tarinassa pohdittiin esimerkiksi sitä, miten Nuuskamuikkuselle täytyy kirjoittaa iloisia ja hilpeitä kirjeitä vailla syyllistämistä, tuli mieleeni välittömästi Nuuskamuikkusen esikuva, renessanssipersoona Atos Wirtanen, tuo Tovea huonosti kohdellut oman aikansa pelimies, jota Tove (/Muumipeikko) pyrki miellyttämään viimeiseen asti oman henkisen hyvinvointinsa kustannuksella:
Muumipeikko oli ainoa joka tiesi, miten Nuuskamuikkuselle tulee kirjoittaa. Asiallisesti ja lyhyesti, ei lupauksia eikä kaipuuta, eikä surullisia asioita, ja kirjeen lopussa jotakin naurattavaa.
Kuten olen ennenkin todennut, en ole koskaan pitänyt Nuuskamuikkusesta, en edes lapsena. Jos jotain positiivista pitäisi löytää, niin nauroin taannoin kyyneleet silmissä Hikipedian hulvattomalle Nuuskamuikkus-sivulle. Suosittelen! Siellä todetaan osuvasti muun muassa seuraavat faktat:
- Muikkunen on Muumilaakson Pentti Linkola
- Oikeasti Muikkunen vihaa Muumipeikkoa
& henkilökohtainen suosikkini:
- Muikkusta v*tuttaa jatkuvasti.
Lempihahmokseni tässä kirjassa nousi Pikku Myyn isosisko, iloinen ja itsevarma Mymmeli, jonka nimi on Tuula Karjalaisen mukaan väännetty Toven itse kehittelemästä mymla-verbistä, joka viittaa seksin harrastamiseen.
Metsän poikki tuli Mymmeli, ja hän mietti: "Onpa vasta mukavaa olla Mymmeli. Minulla on varpaannipukoita myöten hyvä olo.". Mymmeli piti pitkistä sääristään ja punaisista saappaistaan. Hänen päänsä päällä kökötti uljas mymmeli-nuttura; sileä ja napakka ja punertavan keltainen kuin pieni sipuli.
Tove oli selvästi sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. Good on ya, Tove!
 |
| P.S. Olisivatkohan Mymmeli ja Pikku Myy pitäneet näistä viime-helmikuisista hiuksistani? |
Mukavaa pohdintaa Muumilaakson marraskuusta :) Kyseinen muumikirja on yksi suosikeistani. Karjalaisen Tee työtä ja rakasta -kirja on minulla vielä lukematta, mutta aion lukea ensiksi omasta kirjahyllystä löytyvän Westinin Sanat, kuvat, elämä -kirjan Tove Janssonista.
VastaaPoistaOmat muumikirjasuosikkini ovat Muumipeikko ja pyrstötähti & Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, mutta tämä ei jää kauas taakse =)
PoistaTuo Boel Westin kirja on ymmärtääkseni todella hyvä. Itsekin aion lukea sen jossain vaiheessa ihan ehdottomasti. Näiden Toven elämänkertojen lukeminen antaa muumitarinoille ihanasti uusia tasoja.