Muumit ja suuri tuhotulva, Tove Jansson

Tove Janssonin sotatraumat jalostuivat psykedeeliseksi muumiseikkailuksi

Tove Janssonin ensimmäinen Muumikirja, Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945) oli äänikirjana melko vaativaa kuunneltavaa, koska muumien maailma haki tarinan kirjoittamisen aikoihin vielä muotoaan. Tai tuttua sanontaa mukaillen: Kaikki muumit eivät olleet vielä laaksossa. Tarinan salaperäinen, monia kysymyksiä avoimeksi jättävä alku oli kuin unta. Muumipeikko ja Muumimamma vain tulevat jostain, ja päätyvät suuren metsän sisimpiin sopukoihin:

Siellä oli aivan hiljaista, ja puitten alla oli niin varjoisaa, kuin hämärä olisi jo laskeutunut. Siellä täällä kasvoi valtavia kukkia, jotka loistivat omaa valoaan kuin lepattavat lamput, ja syvällä varjojen välissä liikkui pieniä, kylmän vihreitä valopisteitä..

Sotaa mielikuvitusmaailmaansa paennut Tove vyöryttää tässä Muumipapan etsimisestä kertovassa tarinassa toinen toistaan hullunkurisempia hahmoja esiin mitä uskomattominta tahtia. On Villi Vonkkan edeltäjä, karkkimaata isännöivä Vanha Herra, kärttyisä Muurahaisleijona, veden varaan joutunut kissaperhe, avulias marabu-herra, sekä tietenkin Niiskuneidin varhainen kilpailija, sinihiuksinen Tulppaana, joka hurmaa Muumipeikon totaalisesti. 

Niiskuneidin onneksi tämä ultrafeminiininen lumoojatar jää kuitenkin majakkaan asumaan yhdessä punatukkaisen pojan kanssa. En voi olla pohtimatta, millaisia muumilaakson tarinoista olisikaan tullut, jos Tulppaana olisi jäänyt kuvioihin, ja Niiskuneitiä ei olisi koskaan syntynytkään..? Tai jos Niiskuneiti ja Tulppaana olisivat joutuneet kilpailemaan samasta miehestä..?

Näin äänikirjan muodossa tämä nopeatempoinen tarina vaati suurta keskittymistä, koska alkuperäisen paperiformaatin eläytymistä helpottavat kuvat puuttuivat. Verbaalisesti Tove ei juuri olentoja tai paikkoja kuvaillut, tai jäänyt muutenkaan maalailemaan taivaanrantoja. Eteenpäin riuhdottiin koko ajan mitä vimmaisinta tahtia. Onneksi sentään aina yhtä ihastuttava Tytti Paavolainen (1937-2008) toimi kertojana. Hän on yksi miellyttävimmistä äänikirjanlukijoista kautta aikojen.

Mitä tarinan symboliikkaan tulee, en voinut olla tarttumatta tähän seikkaan: Muumipappa se oli sitten lähtenyt hattivattien matkaan, ja jättänyt muumimamman itkemään peräänsä. Hattivattien voimakkaan seksuaalisen symboliikan huomioiden en voi kuin todeta: "Vai niin, muumipappa, VAI NIIN..". Muumipappa se ei olekaan ihan niin kesy ja viaton, mitä äkkiseltään voisi luulla.

Tulppaana, is that you?
(wigsbuyonline.blogspot.com)