lauantai 3. toukokuuta 2014

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, Hunter S. Thompson




Gonzo-journalismin sähäkkä kruununjalokivi


Stand up -koomikko Andre Wickström on todennut kirjassaan Das Humoristische Manifest - Kirja Stand Up -komiikasta (2005) seuraavasti:

Vitsejä kertomalla voi kokeilla, onko minulla ja yleisöllä samanlainen käsitys todellisuudesta. Katsojat nimittäin nauravat sille, mikä ei heidän mielestään ole "totta". Stand up -koomikko voi tietenkin myös näyttää katsojille omat "rajansa" ja yrittää saada heidät nauramaan asialle, jossa heidän mielestään ei aikaisemmin ole ollut yhtään mitään huvittavaa.''

Kun luin Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -teosta (Fear and Loathing in Las Vegas, 1971-1972), Andren sanat muistuivat mieleeni tuon tuostakin. Syy on yksinkertainen: Tämä faktaa ja fiktiota yhdistelevä gonzo-journalismin klassikkoteos loputtomine huumehoureineen ja eriasteisine rikoksineen on oikeastaan todella raju ja häiriintynyt, mutta koska sen maailma on minulle tosielämässä vieras, voin kuitenkin nauraa sille vapautuneesti; ottaa koko sekopäisen tarinan vastaan tietynlaisena kuriositeettinä. Thompsonin alter egon, Raoul Duken ja hänen asianajajansa Dr. Gonzon edesottamuksia ei kuitenkaan voi suositella kenellekään, jolla on omakohtaisia, synkkiä kokemuksia laittomista huumausaineista. Syy on sama, kuin miksi Andre Wickström ei kertonut haaksirikkovitsejä keikoillaan Estonian uppoamisen aikoihin.


Kirjan kuuluisin, ikonin asemaan noussut piirros matkasta erämaan
halki kohti Las Vegasia.


Mestariteos

Kaunokirjallisena teoksena Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa hipoo täydellisyyttä. Sen mukaansatempaava, äärimmäisen hiottu rytmitys vailla puuduttavia suvantoja muistuttaa vahvasti George Orwellin Eläinten vallankumouksen mestarimaista kerrontaa. Tämä on niitä kirjoja, joita on lähes mahdoton laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Johnny Deppin tähdittämään elokuvaversioon ihastuneena odotin tältä kirjalta paljon, ja kaikki odotukseni myös lunastettiin. 

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa on hauska, monitasoinen ja vauhdikas. Lisäksi se luiskahtaa todorovilaisittain ilmaistuna ajoittain jopa fantamatiquen puolelle. Mukana on siis yliluonnollisia tapahtumia, jotka selittyvät (tässä tapauksessa huumeiden aiheuttamiksi) aistiharhoiksi:

Ja yhtäkkiä kuulin kamalaa ärjyntää joka puolelta ja taivas oli täynnä valtavia lepakon näköisiä otuksia, jotka kaartelivat ja kirkuivat ja syöksähtelivät auton ympärillä, joka meni arviolta satakuusikymmentä kilometriä tunnissa kohti Las Vegasia. Ja ääni karjui: "Hyvä Jumala! Mitä pirun elukoita nämä oikein on?"

Naisen naama oli muuttumassa: se turposi, sykähteli.. kauheat vihreät leuat ja torahampaat, mureenan naama! Tappavaa myrkkyä! Kavahdin taaksepäin suoraan asianajajaani, joka tarttui käsivarteeni ja ojensi kättään kohti kirjekuorta. "Minä hoidan tämän asian", hän sanoi mureenanaiselle.

Äärimmäisen autenttisuuden vaikutelma

Mukana on myös Thompsonille tunnusomainen tehokeino, joka tuli minulle tutuksi jo Suuri Hainmetsästys -teoksesta:

TOIM. HUOM. Tapahtumien tässä vaiheessa tri Duke näyttää romahtaneen täysin; alkuperäinen käsikirjoitus on niin hajanainen, että jouduimme etsimään käsiimme alkuperäisen nauhoitteen ja tekemään siitä sanatarkan transkription. Emme yrittäneet lainkaan editoida tätä osuutta, eikä tri Duke suostunut edes lukemaan sitä.

Tätä alustusta seurasi litteroiduksi tarkoitettu tekstiluku täynnä sekavahkoa dialogia. Kenenkään muun teoksissa en ole vielä vastaavaan "tämän tekstikappaleen kirjailija vain saneli nopeasti nauhalle tapahtumien keskipisteessä" -tehokeinoon törmännyt. Tämä siis paitsi istui kirjan tyyliin, oli myös virkistävän omaleimaista.


Kirjan kuvitukset loi Ralph Steadman.


"True voice of Hunter S. Thompson is revealed to be that of American moralist.. one who often makes himself ungly to expose the ugliness he sees around him"

- Hari Kunzru


Amerikassa monet kirjallisuustieteen opiskelijat lukevat Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kirjan opintoihinsa kuuluvana pakollisena perusteoksena. En ihmettele tätä lainkaan, koska kaiken sekoilun alla on myös syvempiä pohjavirtoja; kirjassa kritisoidaan amerikkalaista kulttuuria hyvin voimakkaasti. 

Tarinan edetessä tuhotaan muun muassa konsumerismia symboloiva amerikanrauta, ja piikitellään presidentti Nixonia. Wikipedian mukaan tapahtumien keskipisteenä oleva Las Vegas puolestaan kuvastaa amerikkalaisen mainstream-kulttuurin kuvottavaa rumuutta. Kirjassa todetaankin:

Pieni annos tätä kaupunkia riittää pitkäksi aikaa. Kun on ollut viisi päivää Vegasissa, tuntuu että siellä on ollut viisi vuotta.


Yksi Raoul Duken hallusinaatioista.

4 kommenttia:

  1. En muista lisäsinkö kirjan luettavien listalleni ennen vai jälkeen Johnny Deppin tähdittämän elokuvan katsomisen, mutta joka tapauksessa odotan kirjalta paljon. Elokuva oli niin hervoton ja vauhdikas, että jos elokuva on vähääkään uskollinen kirjalle uskon viihtyväni kirjan parissa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tässä tapauksessa elokuva oli jopa poikkeuksellisen uskollinen kirjalle, ja monet elokuvan kohtaukset sanasta sanaan identtiset kirjan kanssa. Tämä oli minulle positiivinen yllätys, sen verran monta kertaa on tullut Deppin Vegas-toilailuille naureskeltua :D

      Poista
  2. Elokuva oli loistava. En tiennyt, että se oli kirja.

    Niin tuota, tässä kun nyt ollaan blogi-ihmisiä, kiusaan verkostoitumishaasteella, joka tarttui minuun (ks. http://nipvet.blogspot.fi/2014/05/haastevastaus.html).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Itsekin olen katsonut vanhan Pelkoa ja Inhoa -VHS-kasettini jo niin monesti, että nauhaan on tullut kulumisesta aiheutuneita häiriöitä. Pakko siis investoida piakkoin DVD- tai Blu-ray -levyyn. :D

      Kiitokset haasteestasi. Kysymyksesi ovat loistavia! =)

      Poista