Taikurin hattu, Tove Jansson

Hattu varastaa show:n

Tove Janssonin Taikurin hattu (Trollkarlens hatt, 1948/1958) on mitä hurmaavin muumikirja, ehdottomasti yksi parhaista. Se on alusta loppuun todellista hauskojen ja taianomaisten tapahtumien karnevaalia, vailla sen kummempia suvantopaikkoja. Kaukana ovat myöhempien aikojen tummanpuhuvuus, haikeus ja luopuminen (ks. esimerkiksi Muumilaakson marraskuu). 

Tämä kirja on nimeltään juurikin "Taikurin hattu", eikä esimerkiksi "Muumit ja taikuri" hyvästä syystä. Kirjassa esiintyvä salaperäinen päähine, joka muuttaa kaiken sinne pantavan joksikin aivan muuksi, on nimittäin mitä kiehtovin kapistus, ja sillä on puolet enemmän luonnetta, kuin omistajallaan. Hatun omistaja, kuussa oleillut taikuri, on minun makuuni turhan kesy, ja hänen Muumilaakso-vierailunsa ei minusta tuonut tarinalle juurikaan lisäarvoa. Vampyyrin näköiseltä, ja isolla kissaeläimellä ratsastavalta punasilmäiseltä mieheltä olisi odottanut jotain hurjempaa, kuin.. noh, ei nyt paljasteta kaikkea. Petyin taikuriin samasta syystä, kuin miksi monet HC-vampyyrifanit pettyivät Edward Culleniin.

Meh.

Mutta se hattu. Siinä oli sitä jotain. Nautin erityisesti osiosta, jossa äreä Muurahaisleijona kipattiin taikapäähineen sisään. Lopputulos oli mitä suloisin, sopivalla jännitysmomentilla höystettynä. Väitän, että kohtaus, jossa Muurahaisleijona joutuu Taikurin hatun käsittelyyn, on yksi muumihistorian hykerryttävimmistä.

Hiekkapilvessä Muurahaisleijona tipahti hattuun ja Niisku pani salamannopeasti hatun kanneksi sanakirjan, jossa oli vieraskielisiä sanoja. Sitten kaikki ryntäsivät pöydän alle piiloon..

Pari kysymystä minulla kuitenkin on: miten ihmeessä noin iso elukka (ks. kuva alla) saatiin 1. mahtumaan purkkiin, 2. siirrettyä paikasta toiseen ja 3. tipautettua hattuun? Sehän on sama, kuin jos yrittäisi ahtaa ponia kaurasankoon! Sori Tove, mutta en vaan ymmärrä. Minun on varmaankin pakko katsoa tapausta käsittelevä Muumilaakson tarinoita -jakso, jotta pystyn nukkumaan yöni.

Kattokaa nyt, kuinka iso se on!