Kätilö, Katja Kettu

Kirja, joka aiheuttaa monenlaisia väristyksiä

Olen suunnitellut Katja Ketun huippusuositun Kätilö-teoksen (julk. 2011) lukemista jo jonkin aikaa. Pakkohan tähän kirjaan on perehtyä jo ihan siksikin, että se valittiin Blogistanian Finlandia 2011 -voittajaksi. Kerran jo melkein lainasinkin sen, mutta luottokirjastonhoitajani piti sitä liian synkkänä, ja sai näin minut laskemaan niteen takaisin palautuskärryyn. Jokin aika sitten löysin tämän teoksen kuitenkin äänikirjana, ja kuuntelukokemus yllätti minut positiivisesti. Eihän tämä nyt niin synkkä ollutkaan!

Teemoiltaan ja juoneltaan Kätilössä on paljon samaa, kuin Sofi Oksasen huippusuositussa Puhdistus-kirjassa. Sota, rakkaus, mustasukkaisuus, petos.. Mutta toisin kuin Oksasen Puhdistus, tämä kirja ei tuntunut liian synkältä. Sen sijaan kuvailisin kokemusta poikkeuksellisen vavahduttavaksi. 

Syy tähän lienee suurissa kontrasteissa (herkkä mies vs. eläimellisen julmat miehet, ankea vankileiri vs. syrjäinen piilopirtti kauniin luonnon keskellä..) ja ehkäpä parhaissa seksikohtauksissa, joihin olen koskaan missään kirjassa törmännyt. Yleensä pidän romaanien seksikohtauksia vaivaannuttavina ja väsyneinä, mutta nyt joku oli toisin. Ketun tapa kirjoittaa yksinkertaisesti toimi, ja huolella luotujen päähenkilöiden välinen rakkaus todella kiinnosti ja puhutteli. 

Vastakohtana hurmion väristyksille Kettu oli lisäksi mestari luomaan groteskeja mielikuvia, jotka aiheuttivat fyysistä kuvotusta ja inhoa. Kokemusta voi verrata äärimmäisen raa'an kauhuelokuvan katsomiseen (Saw, Marttyyrit..).

Tulen muistamaan tämän kirjan vielä pitkään.