Liisa Ihmemaassa kauhutwistillä
Jokin, jota Coraline oli luullut osaksi eteisen sohvan alla olevaa varjoa, tuli esiin sohvan alta ja syöksähti hurjaa vauhtia kohti etuovea pitkillä, valkeilla jaloillaan. Coralinen suu loksahti auki kauhusta ja hän astui kiireesti pois tieltä, kun olento kipitti hänen ohitseen juosten rapumaisesti liian monilla napsuvilla ja vilistävillä jaloillaan.
Hän tiesi mikä se oli ja hän tiesi, mitä se oli tullut hakemaan. Hän oli nähnyt sen liiankin usein viime päivien aikana hamuamassa ja tarttumassa ja sieppaamassa ja työntämässä tottelevaisesti mustia koppakuoriaisia toisen äidin suuhun. Se oli viisijalkainen, punakyntinen ja luunvalkoinen.
Se oli toisen äidin käsi.
Neil Gaimanin etupäässä lapsille ja nuorille suunnattua Coraline varjojen talossa -kirjaa (Coraline, 2002) pidetään hänen läpimurtoromaaninaan, ja se on voittanut myös useita kirjallisuuspalkintoja. Niinpä tämä teos oli sangen looginen valinta kaltaiselleni lukijalle, jolle Gaiman on toistaiseksi ollut sangen vieras tuttavuus, vaikka toki taannoin luinkin yhden Sandman -sarjakuvateoksen. Nyt jatkoin tutustumistani Gaimanin tuotantoon hieman Sandmania kevyemmissä tunnelmissa. Luin Coralinen itse asiassa myös ihan jo työnikin puolesta, koska toimin nykyisin kirjastovirkailijana, ja tarkoitukseni on vinkata tätä kirjaa lapsille. Yleensä en ole ehtinyt jakamaan tänne blogini puolelle näitä kirjavinkkauskirjojani, mutta nyt tein kaikesta huolimatta poikkeuksen, koska mielestäni tämä teos oli sen verran mainio tapaus.
Tässä teoksessa on melko klassinen porttifantasian kaava, saahan tarina alkunsa siitä, että päähenkilö löytää kodistaan umpeen muuratun oven, jonka takaa paljastuu toinen, aavemainen koti, ja toiset, aavemaiset vanhemmat. Itse sain tätä kirjaa lukiessani todella vahvat Tim Burton -vibat, varsinkin Coralinen toisten vanhempien mustista nappisilmistä, valkeasta ihosta ja pitkistä sormista. Samoin pyöreät naapurinrouvat olivat synkässä rinnakkaistodellisuudessa hoikkia ja mustasilmäisiä. Nightmare Before Christmas, anyone..? Parasta Coralinen tarinassa olivatkin makaaberit yksityiskohdat, goottilainen tunnelma ja kauhuelementit, jotka lisääntyivät mukavasti loppua kohden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti