Ebola-Helsinki, Taavi Soininvaara

Nyt tihkaisi ja pahasti

Taavi Soininvaaran esikoisteos, Ebola-Helsinki (julk. 2000), tarjosi minulle elävän muistutuksen siitä, että perus-trillerit eivät ole minun juttuni. Ilman vahvaa omaäänisyyttä ja räiskyvää persoonallisuutta pitkästyn hyvin nopeasti, koska minulle normi-ajojahti ei tarjoa mitään kokemisen arvoista. Olen havainnut, että trillerin henkilögallerian ja juonen pitääkin olla tavallista oudompi, pelottavampi tai särmikkäämpi (vrt. esimerkiksi Stieg Larssonin Millenium-trilogia, Leonie Swannin Murha laitumella tai Outi Pakkasen Julma Kuu), jotta jaksaisin innostua. Nyt en valitettavasti innostunut. 

Etukäteen oletin Ebola-Helsingin olevan sisällöltään takavuosien menestyselokuvan, The Outbreakin, (ilm. 1995) kaltainen. Oli se sitten maailman nykyisen Ebola-tilanteen huomioon ottaen korrektia tai ei.

Noh, ei hätää. Soininvaara piti Ebola-viruksen huolellisesti koeputkissa, ja työnsi sen visusti taka-alalle. Ei siis tarvetta Morgan Freemanille ja Dustin Hoffmanille tällä kertaa. Tämä tarina oli laimeine viruskauppaviritelmineen ennemminkin Juhana Helmenkalastajan ja Jethro Rostedtin alaa. Kai siinä lopussa joku autokin räjäytettiin, mutta itse olin siinä vaiheessa jo puoliunessa. 

P.S.

Ei kannata koota ylisuurta henkilögalleriaa, ja sitten kutsua jokaista hahmoa jollakin todella persoonattomalla ja huonosti mieleen muistuvalla sukunimellä (Ketonen, Jalava, Siren..). Vähemmästäkin lukija kettuuntuu.