tiistai 20. tammikuuta 2015

Nuoren opettajattaren varaventtiili, Hilja Valtonen





Varhainen chick-lit -klassikko viihdyttää edelleen


"Jos syö laskiaista edeltävänä iltana yhdeksän suolasilakkaa, tulee tuleva sulhanen yöllä juottamaan."

Hilja Valtosen suuren suosion heti julkaisunsa jälkeen saavuttaneella Nuoren opettajattaren varaventtiilillä (julk. 1926) on minun silmissäni ainutkertaiset suositukset: tarina kertoo, että pohjanmaalainen ukkini, äitini isä, makasi aikoinaan pohjalaistalonsa lattialla tätä kirjaa lukien ja nauroi ääneen. Niinpä minun oli luonnollisesti pakko kokeilla, periytyykö kirjamaku sukupolvelta toiselle. 

Empiirisen kokeeni tulokset olivat sangen myönteiset: Hilja Valtonen on myös minun mielestäni varsin nokkela ja sujuvakielinen kertojatar, jonka parissa sain toden totta naureskella kerran jos toisenkin. Lisäksi minua miellytti kirjan päähenkilön tinkimätön ja rohkea asenne. Vaikka Liisa oli vastavalmistunut nuori opettajatar, ei hän kuitenkaan antanut kenenkään hyppiä nenilleen. Naisasiaa ajaneen Hilja Valtosen kerrotaankin tuoneen suomalaiseen kirjallisuuteen modernin ja itsenäisen naistyypin.

"Sydämeni on musta kuin ladon seinä"


Silti myös Liisalla oli oma heikko kohtansa: rakkaus. Nuoren opettajattaren varaventtiiliin tulikin yllättävän synkkiä sävyjä päähenkilön huonon miesonnen vuoksi. Tuon tuostakin muuten niin kovin itsenäinen ja räväkkä nainen haikailee katkerana oman Mark Darcynca, kylmäkiskoisen maisteri Martti Roineen perään:

Vietän hautajaisia. Olen kaivanut sydämeeni haudan, kolme metriä syvän. Revin rakkauden juurineen, panin sen pölkylle ja hakkasin säpäleiksi. Sirpaleet keräsin vanhaan kenkälaatikkoon. Laulaen laskin laatikon hautaan. Kummulle istutin piikkipensaan.

Mikäli tällainen miehen perään itkeminen sylettää, kannattaa keskittyä tämän esikoisteoksen sijaan Valtosen myöhäisempään tuotantoon. Tietojeni mukaan niissä sankaritar ei aina välttämättä haluakaan aviomiestä.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli ensimmäinen Valtoseni. Luin tämän joskus ehkä 12-13-vuotiaana ja tykkäsin jo silloin. Palasin kirjan pariin toissavuonna, ja toisen lukukerran jälkeen innostuin haalimaan omakseni muitakin Valtosia. Viime vuonna luin Vaimokkeen ja Hätävaran, ja ne olivat mielestäni vielä tätäkin parempia. Niissäkin oli tosin kyse parisuhdekuvioista, mutta niiden päähenkilöt olivat silti hyvin itsenäisiä ja omapäisiä naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme siis molemmat aloittaneet samasta Valtosesta. =) Pikaisen tiedonhaun perusteella myös Vaimoke ja Hätävara vaikuttavat hyvin kiinnostavilta tuttavuuksilta. Laitetaanpa lukulistalle.

      Poista