Vierailija kysyi saattohoitokodissa olevalta syöpäpotilaalta: "Käykö aika pitkäksi?" "Toivottavasti käy, mahdollisimman pitkäksi."
Pietari Vanhalan Flight Plan - Rimpuilua nollameridiaanilla (julk. 2015) päätyi luettavakseni työkaverin suosituksesta. Kyseessä on syöpäsairaan, kuolemaa saattohoidossa odottavan miehen vasemmalla etusormella ja puheentunnistuslaitteen avulla kirjoittama anekdoottikirja, joka koostuu pääasiassa Vanhalan omista ajatuksista ja kokemuksista, mutta mukana on myös joitakin kirjan henkeen sopivia sitaatteja muilta kirjailijoilta.
Flight plan on ilmavasti taitettu ja lyhytsanainen teos, jonka lukemiseen ei juuri aikaa kulunut. Mikään kevyt ja nopeasti unohdettava välipalakirja tämä ei kuitenkaan ollut; Vanhalan taiten valitut ja hyvin muotoillut sanat jäivät kaikumaan mieleeni pitkäksi aikaa. Hänen ulosannissaan oli paljon samaa suuresti ihailemani Arno Kotron kanssa.
Mitä kuoleman kohtaamiseen tulee, en voi kuin ihailla Vanhalan rauhallista ja rohkeaa suhtautumista omaan tilanteeseensa. Varsinkin, kun maailmankatsomukseltaan ateistinen Vanhala uskoo kuolemansa jälkeen yksinkertaisesti lakkaavansa olemasta, katoavansa tyhjiin. Lähestyvä kuolema on hyväksytty niin täydellisesti, että siitä voidaan jopa vitsailla sujuvasti.
Vanhalan kirja toi mieleeni ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn vuonna 1997 kirjoittaman Perhonen lasikuvussa -elämänkerran (Le scaphandre et le papillon). Vaikean aivohalvauksen saanut Bauby vajosi Locked-in -tilaan, jonka takia hän pystyi liikuttamaan vain vasenta silmäluomeaan. Omaperäisen merkkijärjestelmän ja avustajan avulla hän onnistui kuitenkin kirjoittamaan Perhonen lasikuvussa -teoksensa, vain kuollakseen muutama päivä sen julkaisemisen jälkeen.
Vanhalan ja Baubyn kirjoissa on monia samoja teemoja, kuten menneen elämän läpikäynti, ja oman kehon menettämisestä aiheutuneen surun käsittely. Kummankin miehen teksteissä korostuu myös rakkaus kaipaamaan jääviä läheisiä kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti