Saaressa kaikki hyvin, Elina Halttunen

Boyhood-elokuvan suomalainen edeltäjä

Parhaiten dramaturgina ja käsikirjoittajana tunnetun Elina Halttusen esikoisteos, Saaressa kaikki hyvin (julk. 2009), ei vienyt minua heti mukanaan. Ensimmäisellä kuunteluyrityksellä projekti nimittäin tyssäsi jo ensimmäisen (1/8) cd:n puolessa välissä, koska pienen Maria-tytön näkökulmasta kerrottu tarina tuntui liian haparoivalta ja vaivaannuttavalta. Niinpä jätin tarinan hetkeksi lepäämään, ja kuuntelin välissä muutaman muun äänikirjan. Sitten yritin uudestaan.

Toisella kertaa sinnikkyyteni tuotti tulosta, ja sain otteen Halttusen jokseenkin poikkeuksellisesta perspektiivistä, jossa kertojana toimi pieni, tarinan edetessä varttuva lapsi. Tällä hetkellähän tällainen coming of age -tarina on maailmalla suuressa huudossa, kiitos Oscar- ja Golden Globe -palkintoja kahmineen, kahdentoista vuoden aikajänteellä kuvatun Boyhood-elokuvan (julk. 2014), jossa seurataan kohti aikuisuutta varttuvan Mason-pojan ja tämän perheen elämää pitkällä aikajänteellä.

Molemmissa tarinoissa tarkkaillaan paitsi päähenkilönä toimivan lapsen kasvua ja hänen perheensä vaiheita, myös nautitaan menneiden aikojen nostalgiasta. Esimerkiksi Halttusen päähenkilö vierailee isovanhempiensa kanssa vielä pystyssä olevalla Berliinin muurilla. 

Suurin ero Boyhoodin ja Halttusen esikoisromaanin välillä oli kerronnan rakenne; Boyhood eteni täysin lineaarisesti, kun taas Halttusen teoksessa tehtiin runsaasti aikahyppyjä, ja kirja päättyi lopulta aikajanan keskivaiheille, tarinan suurimman tragedian ytimeen. Henkilökohtaisesti pidin Halttusen ratkaisua vangitsevampana ja toimivampana. Ei ihme, että hän onkin onnistunut tekemään mittavan uran dramaturgina.

Kiehtovinta Saaressa kaikki hyvin -kirjassa oli varttuvan lapsen hitaasti kasvava ymmärrys ja muuttuva perspektiivi aikuisten maailmasta. Kaikkihan tietävät, miten pienet lapset pitävät aikuisia pitkälti kaikkivoipina ja erehtymättöminä jumalolentoina, joihin voi luottaa sokeasti. Iän karttuessa tämä harhaluulo kuitenkin haihtuu, ja ennemmin tai myöhemmin lapsi tajuaa, että aikuisetkin ovat vain erehtyväisiä kuolevaisia, ja toisinaan vieläpä täysin hukassa itsensä kanssa. Aivan kuten Marian isoisä toteaa: pienetkin eläimet, kuten muurahaiset, tietävät tarkkaan päämääränsä ja roolinsa tässä maailmassa, mutta suuri ja mahtava ihminen on usein vailla suuntaa, eikä tiedä mitä tehdä elämällään.