Ihmisen osa, Kari Hotakainen

Hotakaisen synkkä kannanotto suomalaiseen työelämään

Kari Hotakainen on jo pitkään ollut yksi suomalaisista luottokirjailijoistani, hänessä kun yhdistyvät laatu ja saatavuus mitä ihanteellisimmalla tavalla. Suuren suosion vuoksi Hotakaisen teokset löytävät usein tiensä äänikirjoiksi, siitä kirjastoon ja lopulta minun stereoihini. En enää edes muista varmaksi, kuinka monta Hotakaisen teosta olenkaan vuosien aikana lukenut ja kuunnellut; Juoksuhaudantie (2002) oli ilmiömäinen niin kirjana kuin elokuvanakin, Finnhits (2007) piti kuunnella useampaan kertaan ja Luonnon laki (2013) oli kaikessa sanataituruudessaan erinomainen.. Tuossa päällimmäiset.

Tällä kertaa vakavanaurulliseksi kuvailtu Hotakainen oli kuitenkin lähinnä vakava. Ihmisen osassa (julk. 2009) otettiin raa'asti silmä silmästä ja hammas hampaasta (vrt. Raamattu), ja nykyajan työelämää kritisoitiin suorastaan raivokkaasti. Ydinsanoma kuului jotakuinkin näin: työnteko on ankeaa ja usein kohtuuttoman raskasta, ja mikäli ihminen ei tätä kestä, ei auta kuin astua leipäjonon jatkoksi kunniastaan luopuneena. Niin, ja menestyjät ovat yksityiselämänsä näivettäneitä, materiaa palvovia kusipäitä, joille myös käy lopulta huonosti tavalla tai toisella. 

Hotakaisen näkemys länsimaisen työelämän murroksesta on siis kaikkea muuta kuin ruusuinen. Kun tämän surullisen tarinan vielä luki närkästyneeltä ja vihaiselta kuulostava Ritva Valkama, nousivat ankeuslukemat minun makuuni liian korkeiksi, vaikka Hotakaisen näkemyksissä toki paljon tärkeää asiaa olikin.

Parasta Ihmisen osassa oli alku, jolloin mukana oli vielä runsaasti huumoria. Erityisesti nautin työttömäksi jääneen Pekan, päähenkilö Salme Malmikunnaksen pojan, omaperäisistä selviytymisstrategioista, joille sain naurahdella kerta toisensa jälkeen. Pekassa oli sitä samaa hullua draivia ja kekseliäisyyttä, johon Juoksuhaudantien Matti Virtasessakin aikoinaan ihastuin. Olen aina pitänyt omaperäisistä ja vauhdikkaista henkilöhahmoista, jotka rikkovat kaavoja, ja saavat minut haukkomaan henkeäni yllättyneenä.

Valitettavasti mukavaan survival-modeen päässyt Pekka oli kuitenkin vain yksi monista henkilöhahmoista, ja pääasiassa äänessä oli mielensäpahoittajamainen Salme, jolla oli kyllä paljon elämänkokemusta ja sanottavaa, mutta jonka seurassa en liian ryppyotsaisuuden takia juurikaan viihtynyt. Tämä oli sinällään hieman hassua, koska olen aina ollut suuri Mielensäpahoittaja-fani. Mutta noh, nyt kävi näin.

Kaiken kaikkiaan Ihmisen osa muuttui loppua kohti turhan tummanpuhuvaksi, ja keskeisiä tietoja ja tapahtumia (mitä pahaa Helena-tyttärelle tapahtui..?) pantattiin liikaa. Tämä kirja oli sekä arvostelu- että myyntimenestys, mutta minun silmissäni se valitettavasti häviää Hotakaisen muulle tuotannolle. Minä kun haluan Hotakaiseni hauskana, en synkkänä. Ja aivan kuten Morre totesi: Ihmisen osa on tyly romaani.