Hauskin kirja, jonka olen koskaan lukenut
Vaikka emme voikaan täysin vilpittömästi professori Tolkienin tapaan sanoa, että "tämä tarina muotoutui kerrottaessa", voimme vakuuttaa, että tämä tarina (tai pikemminkin tarve tyrkyttää sitä viattomille kuluttajille halpahallin hinnoilla) kasvoi suorassa suhteessa karhukirjeisiin, joita saimme Harvardin luottokonttorista.
..Tämän kirjan tarkoituksena on rahan tienaaminen, ja sen sivuilta voi lukija oppia monia seikkoja kirjoittajien kieroutuneesta luonteesta ja kirjallisesta lahjattomuudesta.
Amerikkalaisen huumorilehti National Lampoonin perustajien, Douglas C. Kenneyn ja Henry N. Beardin Loru Sorbusten Herrasta (Bored of the Rings, julk. 1969) on kirja, johon olen palannut säännöllisin väliajoin viimeisten kymmenen vuoden ajan. Vaikka olen lukenut tämän kulttimaineeseen nousseen parodian jo arviolta viidesti, se saa minut edelleen nauramaan ääneen joka kerta. Tässä on todellakin teos, jota minun ei pidä erehtyä lehteilemään, jos lähistöllä sattuu olemaan esimerkiksi nukkuvia ihmisiä.
Naulan kantaan
Taru Sormusten Herrasta -trilogian kaltaiseen mestariteokseen kajoaminen tällä tavalla olisi voinut väärissä käsissä olla suunnaton moka, josta omistautuneet Tolkien-fanit olisivat rankaisseet armotta. Toisin kuitenkin kävi, kiitos oikean tulokulman. Beard ja Kenney kun arvostavat alkuperäisteosta suuresti, ja tuntevat sen läpikotaisin. Niinpä lopputulos on juuri sopivan hulvaton, ja stimuloi takuulla jokaisen Tolkieninsa tuntevan lukijan aivoja. Kaikki on oudolla tavalla kovin tuttua, mutta kuitenkin juuri sopivalla tavalla täysin erilaista ja vinksahtanutta: Frodo onkin hännällinen pikku otus nimeltä Fritzu, Gandalf go-go -saappaisiin pukeutuva huijarisilmänkääntäjä nimeltä Goodgulf, ja Bilbosta Dildoksi muuntautunut hobit.. ööh.. höpötti säästää Kolkkaajan hengen, koska "..on sääli, että panokset loppuivat".
Loru Sorbusten Herrasta seuraa alkuperäisteoksen juonta sangen uskollisesti, mutta tarinaa on tiivistetty, ja yksittäisten tapahtumien motiivit on muutettu astetta koomisemmiksi. Fritzu esimerkiksi pelastuu jokea ylittäessä mustien rats.. anteeksi.. Nasalsprayiden kynsistä, koska haltiat vaativat niiltä kohtuuttoman suuria siltamaksuja:
"Siltamaksu, olkaa hyvä", ilmoitti hahmo hämmästyneille ratsastajille. Kädenliikkeellä hän kehotti typertyneitä takaa-ajajia tutustumaan hätäisesti kyhättyyn tauluun, joka oli pikaisesti naulattu sillan kaiteeseen.
HALTIALAN KUNNAN VIRALLISESTI VAHVISTETUT SILTAMAKSUT
Jalankulkijat 1 penni
Nelipyöräiset heinäkärryt 2 penniä
Mustat Ratsastajat 45 kultarahaa
- Nasalsprayt joutuvat kääntymään pois, koska haltiat eivät hyväksy Mormorin keskuspankin takaamia sekkejä, tai Kansainvälistä luottokorttia.
Kirjan huumori on camp-henkistä, ja juhavuorismaisen roisia. Ajoittain se luiskahtaa myös karnevalistisessa hengessä täysin yli äyräidensä. Tässä on esimerkiksi humoristiparivaljakon näkemys TSH:n suuresta lopputaistelusta Minas Tirithissä/Minas Troneyssä:
Portista valui satatuhatpäinen vesikauhuinen narkkilauma, joka heilutti pyöränkettinkejä ja jakoavaimia. Niitä seurasivat mulkosilmäisten lehtolasten kuolaten konttaavat rivistöt, ja niitä puolestaan mielenvikaiset zombiet ja penikkatautiset ihmissudet. Viimeksi mainittujen olkapäillä ratsasti tusinoittain hohottavia, vahvasti panssaroituja aarnikotkia. Vasemmalta hyökkäsivät kolmetuhatta steppaavaa muumiota ja kolonna moottorikelkoilla päälle jyristäviä lumimiehiä. Niiden kannoilla lampsi kuusi komppaniaa kodittomia haamuja, kahdeksan iltapukuista vampyyriä ja Oopperan kummitus. Heidän yläpuolellaan taivaan tummensivat ilkeät pelikaanit, autotallin kokoiset kärpäset ja lentävä Rodan-hirviö. Portista ryntäsi ulos yhä lisää sanoinkuvaamattomia kammotuksia: kuusijalkainen jättiläisameeba, Loch Nessin hirviö, King Kong, Godzilla, Mustan laguunin hirviö, Peto, jolla on miljoona silmää, Arous-planeetan aivot, Olio, Se, Hän, He ja Klöntti. Näiden kammottavien olioiden hyökkäyksen nostattama meteli olisi herättänyt kuolleetkin, elleivät he olisi jo ehtineet hyökkäyksen jälkijoukkoon mukaan.
- Vannon, että kun luin tämän kohtauksen vuosia sitten ensimmäisen kerran, silmistäni valuivat kyyneleet. Tämä oli vaan niin liikaa. Hyvällä tavalla.
"Nyt ehkä menee hyvin, mutta odotapas sivua 129"
Pidän myös siitä, miten Kenney ja Beard käyttävät postmodernille kirjallisuudelle tunnusomaista metafiktiota yhtenä keinona luoda huumoria. Tekstin keinotekoisuudella siis leikitellään surutta:
Heidän seisoessaan synkässä painanteessa, he kuulivat susien ulvonnan, karhujen murinan ja korppikotkien kiljunnan.
"On liian hiljaista", sanoi Gimpi.
"Liian hiljaista", vahvisti Legoland.
"Emme voi jäädä tänne", lisäsi Ara-Korni.
"Emme", myönsi Barafin vilkaisten harmaan sivun yli kirjan jäljellä olevaa, paksumpaa puolikasta. "Meillä on vielä pitkä matka."
Versiointi kertoo elinvoimasta
Bored of the Ringsin kaltaisten kirjojen ilmestyminen voi joidenkin tahojen mielestä osoittaa huonoa makua. Itse olen kuitenkin samoilla linjoilla kuuluisan Tolkien-tutkija Tom Shippeyn kanssa:
For books, like words, do not stay where they started. They may be put in new contexts, stir new feelings, have new results. I hope this is what happens to Tolkien, and think it is already happening, via hosts of imitators.. (The Road to Middle-Earth, Tom Shippey)
Kirja, joka alkaa julkaisunsa jälkeen elämään omaa elämäänsä, ja jota tulkitaan yhä uudestaan ja uudestaan, on elinvoimainen ja merkityksellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti