Mutta minä rakastan sinua, Eppu Nuotio

Mutta minä en rakastanut tarinan loppua

Lähinnä dekkareistaan ja lastenkirjoistaan tunnettu Eppu Nuotio oli minulle uusi tuttavuus, kun tämä äärimmäisen geneerisen näköinen äänikirjaboksi osui silmiini kirjaston hyllyssä. Päätin kuitenkin lainata Mutta minä rakastan sinua -teoksen (julk. 2015), koska suoraan sanottuna mitään parempaakaan ei sillä hetkellä löytynyt. Ei ainakaan mitään sellaista, jota en olisi jo kuunnellut.

Kuten arvata saattaa, minulla meni myös hyvin kauan, että sain lopulta aloitettua tämän 50-vuotiaiden Laurin ja Karinin rakkaustarinan läpikahlaamisen. Mutta kun lainan uusintakerrat alkoivat täyttyä, otin itseäni vihdoin niskasta kiinni.

Näin kuuntelun jälkeen minun on myönnettävä, että välttelin Mutta minä rakastan sinua -kirjaa turhaan. Haaleaa ja jokseenkin lässähtänyttä loppua lukuun ottamatta Nuotion Turkuun sijoittuva ihmissuhdetarina viihdytti minua erinomaisesti. Päähahmot olivat luonteeltaan vaisuja mutta kuitenkin suloisia ja rosoisen inhimillisiä. Lisäksi kaivattua kontrastia tarinaan toivat Kaarinin räväkkä tytär Klara, ja Lauriin pakonomaisesti rakastunut Kaari, joka oli tästä henkilökavalkadista ehdoton suosikkini. 

Mutta minä rakastan sinua pääsi siihen harvinaiseen luokkaan äänikirjoja, joiden kuuntelua ei malttaisi lopettaa kesken, ja joiden kotiin unohtaminen harmittaa, kun on autolla liikenteessä, ja stereoissa olisi cd:n mentävä aukko. Erityiskiitokset lukijana toimineelle Kirsi Valveelle, jonka lempeä kertojanääni sopi tarinaan täydellisesti. 

Tämä ei tule jäämään viimeiseksi Eppu Nuotio -kirjakseni, se on varmaa.