Kaverin puolesta kyselen, Anna Karhunen & Tiia Rantanen

Kaverin puolesta kyselen: pitäisiköhän nämä pullot heittää
pois? Ovat seisoneet koskemattomina hyllyssä vuosia.
Oikeanpuoleinen on kihlajaislahja, toinen mahdollisesti
häälahja (?). Ei pysty muistamaan.

Vapise, Juha Vuorinen!

Välillä minusta tuntuu, että maailma on jakautunut kahteen leiriin: on kiiltokuvamaisia, instagram-filtteröityjä yli-ihmisiä, joiden some-tilien scrollaaminen aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin pahoinvointia ihan vain siksi, että kaikki on liian täydellistä: lavastettua, siloteltua ja yltiöpositiivista (tai vaihtoehtoisesti teennäisen syvällistä). Toisessa leirissä taas ovat niin sanotut ammattikehtaajat, joihin kotimaisen kirjallisuuden maailmassa kuuluvat esimerkiksi Juha Vuorinen, Henriikka Rönkkönen ja Olga Kokko. Heidän tuotantoaan lukiessa saattaakin sitten voida pahoin ihan niistä perinteisistä syistä johtuen, siitä pitävät muun muassa erinäiset erite-anekdootit huolen. 

Nyt lukemani Kaverin puolesta kyselen (julk. 2018) sijoittuu vankasti jälkimmäiseen kategoriaan, ehkäpä jonnekin Henriikka Rönkkösen ja Juha Vuorisen välimaastoon. Tämä samannimiseen podcastiin pohjautuva tarinakokoelma on, Goodreadsin tietäjiä lainatakseni, niin sanottu välipalakirja, jonka lukee nopeasti ja kuin huomaamatta. Vähän niin kuin Seiskan kampaajan tuolissa.

Läheskään kaikkiin Anna Karhusen ja Tiia Rantasen uskallettu huumori ei kuitenkaan ole uponnut. Melko moni tämän kirjan lukenut on nimittäin netissä kommentoinut, että kirja oli liian roisi, tai siihen oli vaikea samaistua.  Myös omasta mielestäni jotkut jutut menivät yli:

Tiedän, että kirjailijat itse eivät ole kokeneet kaikkia tämän kirjan tarinoita, tai olleet niissä muutenkaan osallisina. Karhunen ja Rantanen nimittäin saavat kuuntelijoiltaan jatkuvasti uusia juttuja Instagramin välityksellä. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen anonyymien kolmekymppisten some-rippituoli, jonka tunnustukset perinteisestä rippituolista poiketen kerrotaan koko kansalle Ylen radioaalloilla.

Silti minun mielestäni osoittaa kirjailijoilta itseltään huonoa makua, että yllä olevassa kuvassa kerrotun "Ilkeälle asiakaspalvelijalle" -tarinan tyylisiä ilkivalta-anekdootteja valitaan julkaistavaksi. Itsellänikin on yhtä ja toista valitettavaa VR:n toiminnasta (matkustin taannoin kesähelteillä about 40-asteisessa, rikkinäisessä ja ilmastoimattomassa antiikkivaunussa Rovaniemeltä Länsi-Suomeen), mutta jotain rajaa nyt kuitenkin. Toivon todella, että kukaan teinityttö ei lue tätä kirjaa, ja ota mallia yllä olevan aukeaman tempauksista.

Toki mukana oli hauskojakin juttuja, mutta kuten moni Goodreadsissakin totesi, Kaverin puolesta kyselen toimii parhaiten podcastina. Siinä jutut asettuvat paremmin kontekstiin Karhusen ja Rantasen kommentoinnin ansiosta. Podcastia kuunnellessa tulee olo, että istuu iltaa kaveriporukassa ja kuuntelee viimeisimpiä juoruja, tästä kirjasta tuo fiilis jäi puuttumaan. Mikäli haluaa lukea jotain tämän kaksikon kirjallisessa muodossa olevaa tuotantoa, suosittelen ennemmin Tiia Rantasen blogia.

P. S.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, otetaanko Karhusta ja Rantasta koskaan Kirjailijaliiton jäseniksi. Rönkkösen ja Vuorisen kohtalon perusteella epäilisin, että voi käydä kalpaten.