Tapio Kotkavuoren elämä ja kuolema, Matti Rautaniemi

 

Intentionaalista elämää etsimässä

Kaikki tarpeeksi kauan eläneet varmasti muistavat 1990-luvun saatananpalvontapaniikin. Itselleni jäi siitä vahvimmin mieleen Audrey Harperin ja Harry Pughin varsin hysteerinen kirja Tanssii saatanan kanssa (1997), jonka luin joskus 2000-luvun alussa. Samaan aikaan esimerkiksi Iso-Britannia ei edes päästänyt maahan Setin temppelin perustajaa, Michael A. Aquinoa, kun tämä olisi halunnut osallistua temppelinsä konklaaviin. Syynä oli, että Aquino oli paitsi vasemman käden polun edustaja, myös The Church of Satanin korkea-arvoinen ex-jäsen. Saatananpalvontapaniikki ei siis koskenut pelkästään Suomea. Mutta oliko tämä paniikki ylimitoitettua? Löytyykö pimeältä puolelta sävyeroja?

Erityisesti joogafilosofian tutkijana meritoitunut uskontotieteilijä ja lempipodcastini Maailmanpuun juontaja, Matti Rautaniemi, uskalsi onneksi tarttua tähän ilmiöön parhaimmalla mahdollisella tavalla: neutraalisti ja analyyttisesti. Mitään vähempää en olisi Rautaniemeltä odottanutkaan, ja syy, miksi tartuin tähän teokseen, oli juurikin Rautaniemi. 

Tapio Kotkavuoren elämä ja kuolema -teoksessaan (2026) Rautaniemi ruotii varmin ottein menestyneen suomalaisen okkultistin uraa. Lopultakin paljastuu, että pseudonyymin nimen taakse piiloutuva Kotkavuori kulki vasemman käden polkua ennen kaikkea kehittääkseen itseään ihmisenä. Matkan varrella hän löysi oman ydinporukkansa, dynaamisen trionsa, sekä tietenkin suuremman yhteisönsä, Setin temppelin. Myös monet rakkaussuhteet saivat alkunsa temppelin sisältä, joskin pitkät maantieteelliset välimatkat loivat niille liian isoja esteitä.

Itse en nähnyt tässä elämänkerrassa mitään erityisen demonista tai synkkää, vaikka ilmeisesti Setin temppelin visuaalinen ilme toki onkin tummahko. Kotkavuori harrasti joogaa, pukeutui normaaleihin, vaaleasävyisiin vaatteisiin, kävi säännöllisesti tapaamassa mummoaan ja halusi tehdä elämäntyönsä opettajana. Hänelle tärkeitä arvoja olivat itsetuntemus, itsensä kehittäminen ja eettinen elämä. Kun hän julkaisi monissa kirjastoissa kielletyn kirjan Vasemman käden polku (2004), haukkuivat "rankemmat satanistit" sitä liian kesyksi. 

Kuten Rautaniemi itsekin toteaa, Tapio Kotkavuoren elämä ja kuolema on ennen kaikkea nuoren miehen kasvukertomus (ja mielenkiintoinen aikamatka 1990-luvulle):

..kaikessa epätavallisuudessaan Kotkavuoren tarina on varsin yleisinhimillinen. Vaikka harva meistä liittyy aikuisuuden kynnyksellä esoteeriseen järjestöön ja viettää seuraavat vajaat kaksi vuosikymmentä sen opetuksia soveltaen, meitä kaikkia koskettavat samat kysymykset, haasteet ja siirtymäriitit: jokainen yrittää selvittää, kuka oikeastaan on, millainen paikka tämä maailma on, miten elämää tulisi elää, kenen kanssa se tulisi jakaa ja minne asettua asumaan.

Kirjasta kävi myös selvästi ilmi, että Kotkavuori ja hänen toverinsa, Joonas Vipunen ja Aalo Karhunarmas (eli dynaaminen trio) sai Setin temppeliin kuulumisesta samoja hyötyjä, joita on monissa tutkimuksissa yhdistetty muuhunkin uskonnollisuuteen. Esimerkkeinä mainittakoon yhteisön tarjoama tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne, voimaannuttavat rituaalit ja kokemus elämän merkityksellisyydestä. Voisi sitä ihminen nuoruutensa pöllömminkin viettää. 

Sittemmin kaikki kolme toki erosivat Setin temppelistä ja jatkoivat kukin itsensä kehittämistä muilla tavoin. Byrokratia ja valtapelit alkoivat käydä voimille ja temppeli oli jo antanut sen, mitä sillä oli annettavanaan. Vuonna 2007 Kotkavuori jopa julkaisi oman kuolinilmoituksensa Turun Sanomissa ja jatkoi elämää toisella nimellään. Itselläni on kyseinen nimi tiedossa, mutta jätettäköön se tässä mainitsematta.