maanantai 28. heinäkuuta 2014

Parisuhdeastrologiaa, Satu Ruotsalainen





Ihan kaikesta ei kannattaisi tehdä äänikirjaa


Jälleen kerran törmäsin tuttuun ongelmaan kirjaston äänikirjahyllyn luona: olen jo kuunnellut kaiken, mikä kiinnostaa minua pienimmissäkään määrin. Mitä siis tehdä? Kuten monesti ennenkin, laskin standardejani: Valitsin vähiten huonon vaihtoehdon, koska tarvitsin kuitenkin jotain uutta kuunneltavaa. En oikeastaan edes suuremmin usko horoskooppeihin, mutta ajattelin, että astrologi Satu Ruotsalaisen Parisuhdeastrologiaa -äänikirja  (julk. 2011) voisi olla hauska ihan vaikka vaan camp-hengessäkin.

Valitettavasti tämän tyylinen aineisto vain kääntyy äänikirjaksi kovin huonosti. Vähän kuin kuuntelisi puhelinluettelon tai random-käyttöohjeiden ääneenlukua. Vain pieni osa kiinnostaa, ja mukana on aivan liikaa toisteisuutta. En esimerkiksi tunne yhtään vaakaa, joten miksi minua kiinnostaisi pitkällinen selonteko siitä, miten ko. merkki sopii yhteen muiden horoskooppimerkkien edustajien kanssa? Pahaksi onnekseni oma horoskooppini (kalat) esiteltiin lisäksi viimeisenä, eikä äänikirjasta löytynyt minkäänlaista auttavaa sisällysluetteloa, jonka avulla olisi voinut hypätä suoraan (vähiten epä-)kiinnostavaan kohtaan.

Jotain uutta, mutta varsin masentavaa toki lopulta opinkin: sopisin parhaiten yhteen härän tai neitsyen kanssa ("kolme sydäntä".."kolme sydäntä"), ja olen pitkälti aina pyörinyt minulle täysin väärien horoskooppimerkkien edustajien kanssa, jotka Ruotsalaisen mukaan sopivat minulle vain "yhden sydämen" arvoisesti.

Se taas on ihan toinen juttu, teenkö tällä tiedolla käytännössä yhtään mitään.

Kuuntelukokemuksena Parisuhdeastrologiaa-äänikirja vastasi tylsähköä luentoa. Tulkitsijana toiminut, vakaaääninen Kaija Pakarinen teki toki parhaansa, kiitos siitä! Edelleenkään en silti tajua, miksi tällainen hakuteosmainen opas on luettu äänikirjaksi. Suosittelen hc-horoskooppiharrastajille, muut kuunnelkoot vaikka radiota.

2 kommenttia:

  1. Ok, hämmästyttävää että tällainen äänikirja on olemassa koska en minäkään kykene käsittämään miten astrologia-oppaat voisivat toimia äänikirjoina, nämä jos mitkä ovat selailukirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Mitä seuraavaksi, keittokirja äänikirjan muodossa kenties? :D

      Poista