Tolkienin innoittamaa fan fictionia
Luin Christopher Paolinin Eragon-fantasiaromaanin (julk. 2003) tavallisuudesta poikkeavista syistä. Olen nimittäin kirjoittamassa parhaillaan väitöskirjaa, joka käsittelee fantasiakirjallisuuden kentässä käytyjen intertekstuaalisuuskeskustelujen kulttuurisia ulottuvuuksia, ja tutkimukseni keskittyy J.R.R. Tolkienin, J.K. Rowlingin ja Christopher Paolinin tuotannosta käytyihin verkkokeskusteluihin. Paolini valikoitui mukaan siksi, että alustavien tutkimuksieni perusteella häntä on arvosteltu liiallisesta vaikutteiden ottamisesta ja suoranaisesta plagioinnista tavallista enemmän.
Tutkimuksessani tarkastelen Tolkienin, Rowlingin ja Paolinin tuotannosta käytyjä verkkokeskusteluja osana vuosisataista kiistaa siitä, miten kirjailijan vaikutteiden ottoon toisilta kirjailijoilta ja toisista teoksista tulisi suhtautua. Vastakkain ovat romantiikan ainutkertaisuutta ja yksilöllisyyttä suosiva neromyytti, sekä klassisen ja postmodernin aikakauden intertekstuaalisuuteen nojaava ajattelutapa, jonka mukaan vaikutteiden ottamisessa muilta kirjailijoilta ei ole mitään pahaa.
On todettu, että 1970-luvulta eteenpäin alkuperäisyyden ja toistuvuuden suhteesta on tullut pakkomielle kaikissa humanistisissa tieteissä, puhuttiinpa sitten filosofiasta, kielitieteestä, tai vaikkapa sosiologiasta. Vastakkain asetetaan luova originaalisuus ja plagioiva huijaus.
Paolinin tuotannosta käydyt, usein hyvinkin raivokkaat verkkokeskustelut ovat tästä erinomainen esimerkki. Paolinia on syytetty muun muassa Star Warsin juonen kopioimisesta, David Eddingsin kirjoittamien kohtauksien varastamisesta ja Tolkienin nimistön ja haltioiden plagioinnista. Lisäksi Paolinin yhteydet ainakin Anne McCaffreyyn, Frank Herbertiin ja Ursula Le Guiniin ovat olleet puheenaiheena.
Tässä esimerkkinä lista AyDee-nimellä esiintyvän bloggaajan tekemästä nimivertailusta Tolkienin ja Paolinin välillä:
Tolkien - Paolini
Aragorn - Eragorn
Arwen - Arya
Isengard - Isenstar
Angrenost - Angrenost
Morgoth - Morgothal
Elessar - Elessari
Fornost - Furnost
Melian - Melian
Valinor - Vanilor
Eriador - Eridor
Imladris - Imiladris
Caranthir - Ceranthor
Isildur - Isidar
- Eragon - Plagiarism Made Popular
Oma tutkimukseni on vasta alussa, enkä keskity siinä selvittämään, ovatko ylläkuvatun kaltaiset plagiarismisyytökset perusteltuja vai eivät, vaan sen sijaan tutkin, millaisia merkityksiä mahdolliseen plagiarismiin liitetään, ja mikä on lähi-ilmiöiden, kuten jäljittelyn ja versioinnin rooli fantasiakirjallisuuden kentässä.
Off the record
Näin fantasiakirjallisuuden lukijana minun on kuitenkin sanottava, että Eragonia lukiessani en voinut olla ajattelematta lukijoiden verkossa esittämiä syytöksiä, ja kieltämättä nyt teoksen läpi kahlattuani ymmärrän, miksi osa ihmisistä on jopa sitä mieltä, että Paolinin nuorena teinipoikana kirjoittamassa lohikäärmetarinassa ei ole yhtäkään omaperäistä ideaa tai ajatusta.
Kun Paolini esimerkiksi kuvaili läpipahoja, rumia ja groteskeja urgaleitaan, minä näin sieluni silmillä vain Tolkienin Uruk-hait. Ja mitä haltioihin ja kääpiöihin tulee, en havainnut Paolinin kuvaamissa olennoissa juuri mitään eroa Tolkienin kymmeniä vuosia aikaisemmin luomiin haltioihin ja kääpiöihin verrattuna. Minusta onkin perusteltua todeta, että Eragon on lähinnä Tolkieniin pohjautuvaa fan fictionia. Varsinkin, kun Paolini on kaiken kukkuraksi luonut oman, varsin tutulta kuulostavan haltiakielensä. Ja kyllä, Paolini on myös myöntänyt avoimesti, että Tolkien on toiminut yhtenä hänen innoittajistaan.
Paolini on sympaattisen oloinen ja yritteliäs kirjailija, jolla on erinomainen kirjamaku, mutta esikuviensa tasolle hän ei yllä. Omalla kohdallani tarinasta liian selkeästi läpi loistaneet kirjalliset lainat ja vaikutteet söivät lukunautintoani turhan paljon. Olisin kaivannut enemmän omaäänisyyttä.
Mitä tarinan rytmitykseen tulee, oli Eragon epätasainen. Ensimmäinen kolmannes kirjasta meni suloista Saphira-lohikäärmettä ihastellessa, ja mukavan vetävästä juonesta nauttiessa. Sitten tarina kuitenkin levähti, ja kerronta alkoi kompastella. Tiivistää olisikin voinut reilusti.
Lisäksi tyyli lipsui ajoittain pateettisuuden ja mauttomuuden tuolle puolen, jonkinlaiseksi tahattomaksi parodiaksi. Joskus pitäisi vain osata lopettaa ajoissa:
Heidän edessään kohosi valtavan [sic] vuori kangistuneita, irvistäviä ruumiita. Vainajien vaatteet olivat yltä päältä veressä, joka tahrasi myös poltettua maata. Teurastettujen miesten alla lojui naisia, joita he olivat yrittäneet suojella. Äideillä oli yhä lapsia sylissään, ja rakastavaiset, jotka eivät olleet onnistuneet pelastamaan toisiaan, lepäsivät nyt kuoleman kylmässä syleilyssä. Kaikissa sojotti mustia nuolia. Tappajat eivät olleet säästäneet sen enempää nuoria kuin vanhojakaan. Mutta kaikkein pahinta oli ruumiskasan huipulla sojottava, väkäsillä varustettu keihäs, joka lävisti vauvan valkoisen ruumiin.
Onpa mielenkiintoinen väitöstutkimuksen aihe!
VastaaPoistaHarvaan kirjallisuuden lajiin minulla on niin paljon odotuksia kuin fantasiakirjallisuuteen, ja harvoin ne yhtä systemaattisesti jäävät täyttymättä -- -- osin juuri vaikutteidensa takia: fantasiakirjallisuus tuntuu saavan vaikutteensa enimmäkseen itseltään ja se on pidemmän päälle hedelmätöntä.
Ja neromyytti, se on just noin! :-) Vaikka tietenkin on ollut hyvin lahjakkaita ihmisiä, omia aikalaisiaan vasten vertailtaessa nerojenkin omaperäisyys laimenee.
Kiitos =) Jatkan tässä graduni (”Did J.K. Rowling rip of Tolkien?” Taru Sormusten Herrasta -trilogian ja Harry Potterin yhtäläisyydet lukijoiden verkkokeskusteluissa, narratologisesti ja intertekstuaalisesti) aihetta hieman eri tulokulmasta käsin.
PoistaItse rakastan fantasiakirjallisuutta, mutta tämä Eragon oli kyllä jo niin geneerinen tapaus, että alkoi hieman harmittaa. Tosin nuoremmille lukijoille, jotka eivät ole lukeneet esimerkiksi Tolkienia, tämä voi toki iskeä kovaakin.
Romanttinen ajatus uniikista nerosta on kiehtova, mutta lopulta lienee niin, että mikään teksti ei synny tyhjiössä.
P.S. Fantasiakirjailijathan ovat ammentaneet aineksia ja inspiraatiota perinteisesti vanhoista myyteistä ja taruista, ja näihin Paolinikin on Wikipedian mukaan vedonnut: "Paolini cites old myths, folk tales, medieval stories, the epic poem Beowulf..".
PoistaPaolinin tapauksessa uskon kuitenkin, että isoin osa hänen todellisista vaikutteistaan on tullut suoraan muilta fantasiakirjailijoilta, kuten Tolkienilta, sen verran ilmeisiä pieniin detaljeihin asti menevät yhtäläisyydet (kuten mainitsemani nimet) ovat. Myyttiperintö on lienee siis kertaalleen suodatettua.
Väitöskirjasi aihe kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaJ. K. Rowling ja Tolkien ovat suosikkejani, Paolininia en ole lukenut. Omaperäisyys on kyllä seikka, mihin fantasiakirjallisuuden arvioissa kiinnitetään huomiota hyvin paljon. Jos lukee paljon fantasiaa, siihen alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Thanks! =)
PoistaItsekin pidän kovasti juuri Tolkienista ja Rowlingista, kummallakin on hyvin omaleimainen ja kiehtova kertojaääni. Tolkienin kirjat ovat sävyltään runollisempia ja ylväämpiä, Rowling taas maustaa tekstejään huumorilla ja persoonallisilla yksityiskohdilla.
Paolinin kertojanlahjat eivät valitettavasti ole ainakaan toistaiseksi vakuuttaneet minua samalla tavalla. Mutta noh, ehkä mieleni muuttuu positiivisempaan suuntaan, kun luen loput kolme osaa Perillinen-sarjasta (pakko lukea, väitöskirjan takia). Monet ovat sitä mieltä, että Paolini kehittyi kirjoittajana sarjan edetessä. We will see..