Musta kuu, Mia Vänskä

"I see the bad moon rising, I see trouble on the way"

..Markuksen ote veitsestä herpaantui, ja se putosi kalahtaen lattialle. Yhtäkkiä häntä pelotti enemmän kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. Hän tunsi sydämensä kuminan rintakehässään ja kuuli tykytyksen korvissaan pelon liimatessa hänet paikalleen.

Kauhukirjailija Mia Vänskä viihdytti minua taannoin mitä erinomaisimmin Saattaja-teoksellaan,  ja kaikeksi onneksi kirjailijan hyvä vire näyttää jatkuneen myös seuraavassa, vuonna 2012 julkaistussa Musta kuu -kirjassa. Aivan kuten Saattaja, myös Musta kuu vei minut mukanaan siinä määrin, että ahmin tarinan parissa päivässä. Tätä ei vain halunnut jättää kesken! Mukana oli jälleen sopivassa suhteessa kauhuelementtejä, ihmissuhdevääntöä ja mytologiaa:

"Aivan! Vanhoissa uskomuksissa Kapeet ja Kuumeet ovat kuun vaiheisiin liittyviä henkiolentoja. Kuumeet vähentävät kuun ja Kapeet kasvattavat sen. Kapeiden sanotaan ilmestyvän lintujen muodossa, ehkä jopa ilmattarina. Kuumeet taas ovat salaperäisiä pimeyden olentoja." 

Itselleni nämä Kapeet ja Kuumeet olivat täysin uusia tuttavuuksia, aivan kuten edellisestä Vänskän kirjasta mukaan tarttunut metsänpeitto-käsitekin. Lisäksi nyt tiedän, kuka on Lilith, tuo Frasieristakin tuttu naisriivaaja, jota voidaan pitää kaikkien femme fataleiden itseoikeutettuna kantaäitinä.

- Aina ei tarvitse lukea tietokirjallisuutta sivistyäkseen. 

Parasta Mustassa kuussa oli yllättävä loppuratkaisu. Alussa olleen prologin perusteella tein nimittäin varsin selkeitä ennakko-oletuksia siitä, ketkä selviävät kirotusta, eristyksissä olevasta mökkikylästä hengissä ja ketkä eivät. Mutta ah, miten ihanan väärässä olinkaan! Kutkuttavan hitaasti mutta varmasti juoni ja henkilöhahmojen käytös alkoivat kääntyä odottamattomiin suuntiin, joista löytyi vaikka mitä mielenkiintoista. Lisäksi vielä aivan viimeisillä sivuilla mukaan pahuuden ketjuun astui uusi, yllättävä hahmo. 

- Erinomaista!