keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Opas hevosharrastukseen, Sirpa Ylönen




Rento opas suomalaiselle hevosten ystävälle


Blogissani seuraa nyt historiallinen hetki: ensimmäistä kertaa kirjoitan kirjasta, jonka olen saanut arvostelukappaleena. Kaikki aikaisemmin arvostelemani teokset ovat olleet joko omia, tai lainattuja. Periaatteessa valitsenkin lukemani kirjat mieluiten itse, mutta Sirpa Ylösen kirjoittaman Opas hevosharrastukseen -teoksen (julk. 2015) kohdalla otin arvostelukappaleen vastaan suurella mielenkiinnolla, onhan minulla ollut omia hevosia ja poneja viimeiset 23 vuotta. Tällä hetkellä omistan kaksi islanninhevosta (Perla frá Kulju & Brynja frá Hertsby), ja yhden New forestin ponin (Minpeve). Lisäksi hevosvahvuuteeni on kuulunut viimeiset 17 vuotta myös Melinda-shetlanninponi, mutta hän lähti juuri uuteen kotiin. 

Heti alkuun minun on todettava, että pitkän linjan hevosharrastajalle Opas hevosharrastukseen -kirja ei osoittautunut kovinkaan antoisaksi. Tämä oli toki odotettavissakin, koska jo niteen takakannessa kohderyhmäksi rajataan aloittelijat ja lajista kiinnostuneet. Itse en oman hevosurani tässä vaiheessa puolestani enää kaipaa ohjeita esimerkiksi kavioiden puhdistukseen tai riimun pukemiseen, vaikka toki toisaalta esimerkiksi Ylösen esiin nostamien maastakäsittelyperiaatteiden mieleen palauttaminen ihan hyvää tekikin. Omat hevoset kun tuntuvat jo niin tutuilta, että välillä niitä tulee taluteltua aivan miten sattuu, puhelinta samalla hajamielisesti selaillen.

Sanoisin, että tämä kirja soveltuu hieman varttuneemmille aloittelijoille ja aikuisille, sekä ratsastusta harrastavien lasten vanhemmille (mukana on havainnollinen luku nimeltä "Nuoren ratsastajan vanhemmille"). Ihan pienille lukijoille Opas hevosharrastukseen voi olla turhan raskas, koska kuten parissa muussakin arvostelussa todettiin, on Ylösen kirja hevosoppaaksi melkoista tekstimassaa ilman tämäntyylisille teoksille tyypillisiä havainnollistavia valokuvia ja infografiikoita. Mukana on kyllä joitakin suuria valokuvia, mutta ne eivät linkity tekstin asiasisältöön ja ohjeisiin juurikaan, vaan ovat mukana enemmänkin tunnelmaa luomassa. 

Itse pidin Opas hevosharrastukseen -teoksessa eniten Ylösen leppoisasta, jutustelevasta kirjoitustyylistä, jota kirjaaiti luonnehti omassa arviossaan osuvasti toteamalla: "On kuin blogia lukisi!". Minun tapaani islanninhevosen omistava Ylönen kertoileekin teoksensa sivuilla lukuisista arkisista ongelmanratkaisutilanteista hevosten parissa, ja pohdiskelee hevosharrastuksen merkitystä ajoittain hieman syvällisemminkin. Kaiken kaikkiaan teksti on tietokirjalle epätyypillisesti varsin esseemäistä ja rönsyilevää.




Arvostin myös sitä, että kerrankin sain lukea suomalaisen kirjoittamaa hevostietokirjaa, jonka alkulehdille ei ole erikseen tarvinnut painaa: "kääntänyt ja Suomen oloihin soveltanut.." -rimpsua. Pohjoiset olosuhteemme oli huomioitu hienosti varsinkin luvussa "Mitä varusteita todella tarvitset". Siinä Ylönen kirjoittaa: 

Talvipakkasilla kengän ulkopuolelle laitettava sukka lämmittää erittäin hyvin. Ratsastin joskus ainoana aikuisena teinityttöjen ryhmässä. Olin vetänyt pakkaspäivänä kenkien päälle anopin virkkaamat töppöset. Vedin töppösen pohjan auki ja vetäisin töppösen kengän päälle. Teinit pidättelivät hihitystään varustustani katsellessaan. Lopputunnista ei ketään enää naurattanut, kun opettaja kysyi, paleleeko varpaita. Olin ainoa, jolla ei palellut. Suosittelen. 

Myös kengän kärkeen laitettava kahvin suodatinpussi kuulemma lämmittää. Ilmeisesti pussi imee hikeä ja pitää jalan kuivana ja lämpimänä. Se tuo myös yhden lisäilmakerroksen kenkään lämmittämään varpaita.

Tämänkaltaiset anekdootit tekivät Ylösen kirjasta persoonallisen, ja toivat sille kaivattua lisäarvoa kokeneemmankin hevosihmisen silmissä. Kaiken kaikkiaan Opas hevosharrastukseen ei ole se syvällisin ja kattavin teos hevoskirjakokoelmassani, mutta sillä on toki oma, "harrastajalta harrastajille" -henkinen viehätyksensä.

P.S.


Yhden asiavirheen haluan korjata. Luvussa "Hankkisinko oman hevosen?" Ylönen kirjoittaa paitsi hevosen hankkimisesta, myös siitä luopumisesta, joka on ikävä, mutta väistämätön osa hevosenpitoa. Tähän liittyen Ylönen sivuaa myös kuolleen hevosen vaihtoehtoisia käsittelytapoja ja toteaa: "Toinen vaihtoehto on tuhkaaminen, mutta se on hevosen kohdalla erittäin kallista". 

Tämä ei aina pidä paikkaansa, vaan riippuu käsittelylaitoksesta, jonka kanssa asioi. Lemmikkilehto on kyllä minustakin hintava, siellä hevosen käsittely maksaa 610-970 euroa eläimen koosta riippuen, plus mahdolliset kuljetuskustannukset. Sen sijaan oma työnantajani Honkajoki Oy veloittaa noudosta ja käsittelystä kiinteän 167,40 euron hinnan, eläimen painosta riippumatta. Honkajoki Oy:ltä ei tosin saa tuhkauurnaa kuten Lemmikkilehdolta, koska se jatkojalostaa käsittelyprosessissa syntyneet sivutuotteet hyötykäyttöön.

2 kommenttia:

  1. Ehkä tällaisille oppaille on oma lukijakuntansa, vaikka kaiken oppii tallilla jonkun opastuksessakin. Hevoset ja niiden hoito ovat varsin tuttuja asioita menneisyydestäni, kuin myös vanhempien hevosten omistaminen. Islannin hevoset sen sijaan ovat tuntematon käsite. Pidin bloggauksestasi, ja myös loppuosasta, ja se oli minulle uutta tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ja näinpä, parhaiten hevosharrastuksessa oppii tekemällä, ei niinkään kirjoista. Välillä teoriaankin on silti toki mukava paneutua, ja se saattaa tarjota joitakin ahaa-elämyksiä.

      Hevoset, varsinkin suomenhevoset, lienevät monille suomalaisille tuttuja vähintään sieltä omasta lapsuusajan mummolasta. Minullakin on muistoja vaarini vanhoista työhevosista, joita hän piti vielä silloinkin, kun naapurit jo käyttivät traktoreita. Issikat taas ovat monille tuntemattomampia, koska rotuna islanninhevonen yleistyi meillä vasta hetki sitten, ja nykyäänkin issikoita on maassamme vasta hieman alle 3000, kun taas esimerkiksi suomenhevosia on noin 20 000.

      Poista