Nikki Sixxin maailma, Nikki Sixx

"Tarvitsemme friikkejä, koska pelkäämme niitä"

Luin jokin aika sitten Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja-omaelämänkerran. Se oli raju, mutta myös hyvin mukaansatempaava ja rehellinen teos, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa. Tästä Nikki Sixxin maailma -teoksesta (This is Gonna Hurt. Music, Photography, and Life Through the Distorted Lens of Nikki Sixx, 2011) ei valitettavasti voi sanoa samaa. Kaiken oleellisen kertoo ehkä se, että tämä kirja oli minulla kesken monta kuukautta, ja luin sen loppuun vasta, kun lainojen uusintakatto tuli vastaan.

Mötley Cruen viisikymppinen basisti on raitistumisen ja terapian myötä seestynyt ja päässyt tasapainoon itsensä kanssa, mutta samalla hänestä on valitettavasti tullut hieman tylsä elämänkertakirjan lukijan kannalta. Varsinkin, kun Sixx harrastaa paljon suurempaa itsesensuuria kuin aikaisemmin. Sinällään tämä on toki hyvin fiksua häneltä, ja huomaavaista läheisiä kohtaan. Elämänkertakirjojen fanina nautin kuitenkin enemmän teksteistä, joissa lukija päästetään kunnolla kertojan ihon alle. Tällaisia elämänkertoja kirjoittaa muun muassa brittiläinen reality-julkkis Katie Price.

Nikki ja ex-kihlattunsa Kat Von D.

Ehkä kiinnostavinta tässä kirjassa ovat Sixxin valokuvausharrastus ja hänen poikkeava estetiikantajunsa. Sixx on kiinnostunut asioista, joita yleensä pidetään groteskeina tai pelottavina. Hän kirjoittaa:

Valtavirran käsitys kauneudesta ja rakkaudesta on valheellinen. Useimmat ihmiset näkevät ruusussa romantiikan ja rakkauden. Minä näen siinä piikit, veritipat ja sydänsurut..

Muistan, kuinka lapsena katselin valokuvakirjaa friikeistä ja muista sirkusesiintyjistä, ja ihmettelin, miksi niitä pidettiin outoina. Kuvittelevatko ihmiset, ettei friikeillä ole tunteita, jos heiltä puuttuu raajoja? Eivätkö he pysty rakastamaan, jos heidän vartalonsa ovat epämuodustuneita? Eivätkö he ole kauniita, jos he eivät ole stereotyyppisiä? Ehkä me muut olemme rumia.

Kirja sisältää runsaasti valokuvia Nikkin kuvaamanlaisista, ulkoisesti tavalla tai toisella poikkeavista ihmisistä. Pidin tavasta, jolla kuvat oli toteutettu. Ne olivat taiteellisia, tarkkaan mietittyjä ja pysäyttäviä:

Myöskään Nikki ei kuitenkaan ole mikään pyhimys, mitä tulee ihmisten tuomitsemiseen. Kiinnitin huomiota tähän kommenttiin:

On käsittämätöntä, että jotkut tuhlaavat energiaansa tosi-tv -sarjoihin, kuten The Girls Next Dooriin, jossa jälkeenjääneet peroksidiblondit esittelevät tyhmyyttään. Miljoonat ihmiset istuvat sohvillaan katsomassa Hefin tyttöjä, sitä kuinka he tuijottavat peiliin niin kauan, että heistä tulee kokonaan silikonia.

Tämän mielipiteen perusteella voisin lämpimästi suositella Nikkille The Girls Next Door -sarjan päätähden, Holly Madisonin, elämänkertaa Down the Rabbit Hole: Curious Adventures and Cautionary Tales of a Former Playboy Bunny (julk. 2015). Siitä selviää, että myös Nikkin syvästi halveksumilla Playboy-tytöillä on sielu, ja omat kompleksiset taustansa. Lisäksi kaikki tytöt näyttävät samalta, koska Hefner on määrännyt niin, ei siksi, että kaikki tytöt haluaisivat oma-aloitteisesti ja luonnostaan olla sen näköisiä. Lopuksi vielä todettakoon, että Nikkin asemassa olisin kyllä aika hiljaa, koska mies on itse taluttanut alttarille kolme valokuvamallia, joista kaksi ensimmäistä ovat vieläpä poseeranneet -missäpä muuallakaan- kuin juuri Playboyssa. Pata kattilaa soimaa, ja niin edelleen.