112 osumaa - Sarjakuvataiteilijan päiväkirja, Milla Paloniemi

"Emmä voi piirtää tästä... Älä piirrä tästä. Se lukee tän."

Luin tämän sarjakuvateoksen erään tutkijakollegani Facebook-avautumisen ansiosta. Kävimme tästä 112 osumaa - Sarjakuvataiteilijan päiväkirja -teoksesta (julk. 2016) erinomaisen keskustelun, jonka seurauksena tein kaukolainapyynnön, jota ei tarvinnut katua. Paloniemen omaelämänkerrallinen "Carrie Bradshaw kohtaa Bridget Jonesin kohtaa Milla Paloniemen" -tarina piti minut tiiviisti otteessaan. Luin 112 osumaa -sarjakuvakirjan hyvin nopeasti läpi, ja palasin sen jälkeen uudelleen Facebookkiin keskustelemaan siitä. Muistelen tuota keskusteluketjua edelleen suurella lämmöllä, se oli yksi antoisimmista keskusteluista, joita olen koskaan Facebookissa käynyt.

Paloniemen levoton rimpuilu on tuttua monelle nykyajan Tinder-sinkulle, ja Kiroilevan siilin luoja on ollut hyvin rohkea avautuessaan tuosta kaikesta julkisesti. Varsinkin, kun sarjakuvissa käsitellään myös fyysisiä ja henkisiä sairauksia ja ongelmia, kuten bulimiaa ja vaurioitunutta selkärankaa.

Lisäksi vaikutti siltä, että päähenkilö kärsi jonkinasteisesta masennuksesta. Teoksen lukemisesta on tätä kirjoittaessa jo sen verran aikaa, että en enää muista, mainittiinko masennus suoraan, mutta ainakin rivien välistä se välittyi muun muassa alentuneena itseluottamuksena, synkkyytenä ja itkuisuutena. Toki kyseessä saattoi olla myös parisuhteen päättymisestä johtuva erosurukin, jota lähdettiin liian nopeasti hoitamaan Tinderiin yksinjäämisen pelon vyöryessä päälle. Ja Tinderin kaltainen kertakäyttölihatiski on ihan vihoviimeinen paikka jo valmiiksi rikkinäiselle ihmiselle.

Asia, jonka loogisuutta voi olla vaikea ymmärtää on se, että päähenkilö tapailee samaan aikaan monia eri miehiä, mutta ottaa silti nokkiinsa, kun myös nämä miehet pyörittelevät samaan aikaan useampaa naista. Tässä on havaittavissa selkeä kaksoisstandardi. Mutta tällaista sekoilua se monesti on näinä Tinderin aikoina meillä Suomessakin; amerikkalainen deittikulttuuri on rantautunut myös tänne Pohjolaan. Monen eri ihmisen tapailu samanaikaisesti on normalisoitumassa, vaikka varsinainen polyamoria sopiikin pitkässä juoksussa vain muutamalle prosentille väestöstä.

Oman tulkintani perusteella sanoisin, että päähenkilö pyöritteli useampaa miestä samanaikaisesti siksi, että ei uskonut lopulta saavansa heistä ketään, ja piti siksi koko ajan monia vaihtoehtoja käsillä, koska ajatus yksinjäämisestä kauhistutti. Omanlaistaan ylikompensointia tuokin. Valitettavasti vain tällainen pakoreittien ja varavaihtoehtojen varmistelu johtaa suurella todennäköisyydellä siihen, että lopulta jää vain luu käteen. "You get what you give."

Päähenkilön käytös toi mieleeni uudehkon deitti-maailman termin nimeltä cushioning, joka tarkoittaa tilannetta, jossa ihminen pitää koko ajan varalla useita eri kumppaniehdokkaita siinä pelossa, että yksi suhde ei toimikaan. Tämä ilmiö linkitetään ensisijaisesti tilanteisiin, joissa ollaan jo parisuhteessa, mutta tästä käytöksestä voi olla kyse joidenkin tahojen mukaan myös silloin, kun suhteen laatu on vielä epäselvä. Tinderin kaltaiset deittisovellukset ovat luonnollisesti lisänneet cushionong-tilanteiden syntymistä. Seuraava, cushioning-ilmiön psykologisia taustoja ja syitä kommentoiva sitaatti resonoi minusta vahvasti 112-osumaa kirjan päähenkilön mielenmaiseman kanssa:

As licensed psychologist and relationship expert, Dr. Jennifer Rhodes asserts "This would be what emotionally insecure people do and its not really a new phenomenon". "Quite frankly, it makes me sad that people have such trouble with emotional intimacy and talking about feeling scared with the person you are dating. You can't really fall in love unless you are ready to get hurt.Cushioning is for people who are not ready for real love." (vt.co.)

Yksinäisyyteensä hukkuva ihminen takertuu
kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin.

P.S.

Paloniemen sarjakuvablogin mukaan hän on nykyisin parisuhteessa, joskin menneet traumat ja toimintamallit tuovat suhteeseen haasteita. Lisäksi Paloniemi on hakeutumassa terapiaan. Ilahduin tästä uutisesta, sillä lukiessani 112 osumaa -teosta mieleni teki tuon tuostakin patistaa päähenkilö osaavan psykologin juttusille.

Minusta on hienoa, että Paloniemi puhuu avoimesti halustaan ja tarpeestaan saada terapiaa, sillä sitä stigmatisoidaan nyky-yhteiskunnassamme aivan liikaa. Toivottavasti joskus vielä koittaa se päivä, kun psykoterapiassa käynti ei herätä sen kummempia tunnereaktioita tai tarvetta salailuun, kuin hammaslääkärillä tai hierojalla poikkeaminenkaan. Mieli tarvitsee huoltoa siinä missä kehokin.