sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Haastevastaus


(my-ear-trumpet.tumbrl.com)


Kiitokset haasteesta, Juha!


Kirjabloggarikollegani Juha haastoi minut mukaan kirjabloggarien keskuudessa kiertävään kysymyshaasteeseen. Kuten Juhakin, myös minä aion rikkoa haasteen alkuperäisiä sääntöjä. Säännöt kuuluivat seuraavasti:

1. Jokaisen haastajan pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata saamiinsa 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.¨
5. Postauksessa tulee kertoa, ketkä on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.

Tämä haaste on levinnyt jo niin laajalle, että en tällä kertaa haasta ketään mukaan. Kiitokset kuitenkin Juhalle erinomaisista, juuri sopivasti aivojani aktivoineista kysymyksistä. =) Ja nyt haasteen pariin:

Tiesitkö että..


1. Hyacinth Bucket on idolini, ja Iso-Britannia suosikkimaani.
2. Pystyn kerimään lampaan puolessa tunnissa (sakset, ei kone). Tänä keväänä olen parturoinut 12 lammasta.
3. Mielestäni pääkaupunkiseudun surkeat liikenneopasteet ovat rikos ihmisyyttä vastaan, ja kehät helvetin esikartano.
4. Käsilaukkuni on niin painava, että autoni luulee sitä ihmiseksi, ja rankaisee varoitusäänellä, jos laukkuni turvavyö ei ole kiinni.
5. DVD-hyllyni katsotuin levy on Anton Corbjinin vuonna 1993 kuvaama Depeche Moden Devotional Tour -tallenne. Palaan siihen säännöllisin väliajoin. Myös One Night in Paris - The Exiter Tour 2001 on erinomainen.
6. Kun olen surullinen, katson Alejandro Gonzalez Inarritun elokuvia. Erityisesti 21 Grammaa -elokuva koskettaa minua.
7. Soudan venettä aina väärinpäin.
8. Olen kofeiiniyliherkkä.
9.  Lempifilosofini on Immanuel Kant. Kategorinen imperatiivi on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin looginen, mutta myös erittäin haastava. 
10. Elämä tuntuu merkityksellisemmältä, kun saa olla tien päällä hevostrailerin kanssa.
11. Sain juuri päätökseen informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opinnot (laaja sivuaine, 63 op), ja minulla on nyt virallinen pätevyys informaatio- ja kirjastoalan työtehtäviin.


Bonus: Tarkkasilmäiset voivat bongata serkku-
poikani säännöllisin väliajoin Ykköset!
-lehden mainoskuvista.
-I'm so proud xoxo

Haastevastaukset


1. Mitä vikaa internetissä on ja miten korjaisit sen?
Liikaa erillisiä käyttäjätilejä, minkä seurauksena esimerkiksi minulla on erilaisia salasanoja ja käyttäjätunnuksia järkyttävä määrä. Vaadin sormenjälkitunnistusta kaikkii koneisiin ja sovelluksiin.

2. Mikä kreikkalainen jumala olet?
Artemis, koska eläimet.

3. Mitä terveisiä haluaisit lähettää Wirginia Woolfille?
Kiitos Majakasta, se oli loistelias.
"I'm rooted, but I flow."

4. Jos Nobel-komiteasta soitettaisiin ja pyydettäisiin tekemään valinta tämänvuotisesta kirjallisuuspalkinnosta, kuka voittaisi? Oletetaan tällä kertaa, että et saa valita itseäsi.
Pasi Ilmari Jääskeläinen.

5. Minkä kirjan lukemista välttelet tietoisesti?
Välttelen Sofi Oksasen tuotantoa. Kaksi kirjaa olen häneltä lukenut ja niiden perusteella totesin, että Oksasen koukeroinen ja inhorealistinen synkistely ei ole minua varten, olipa se miten hyvin kirjoitettua tahansa. Minä tarvitsen kirjoihini ripauksen lämpöä

6. Mitä mieltä olet kirjallisuuden klassikoiden uudelleen kirjoittamisesta/modernisoinnista/tehostamisesta?
Ne voi olla ihan hauskoja! Ainakin Loru Sorbusten Herrasta voitti minut puolelleen. Nauroin kyyneleet silmissä. Ylpeys ennakkoluulo ja zombit kiinnostaisi myös.

7. Mitkä olisivat ensimmäiset rautaiset toimenpiteesi kulttuuriministerinä?
Nostaisin kirjastot uudelleen arvoonsa, ja pysäyttäisin sulkemis- ja irtisanomiskierteen.

Kirjastojen haasteena on aina ollut se, miten ne perustelevat olemassaolonsa. Tämä voi olla haastavaa, koska kirjastotyö on ennaltaehkäisevää ja ylöspäin rakentavaa toimintaa, jonka positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan voi olla vaikea konkretisoida koviksi luvuiksi. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että "Laita yksi raha kirjastoon, ja saat neljä rahaa takaisin.".

Kirjastojen toiminta-ajatushan on seuraava:

- Kirjasto avaa ovet sivistykseen, oppimiseen ja virkistykseen, ja sitä kautta hyvinvointiin.

- Kirjasto säilyttää, välittää ja turvaa kulttuuriperintöä.

- Kirjasto edistää ja turvaa tasa-arvoa.

Lyhyesti voisi siis sanoa, että kirjastojen tarjoama tieto ja virkistys on hyväksi ihmisille, ja lisäksi kirjasto suojelee kulttuuriperintöämme. Näistä syistä kirjastomäärärahoja ei saa leikata.

- Siteerasin yllä jonkin verran PIKI-kirjastojen johtajaa, Tuula Haavistoa. Olin seuraamassa hänen erinomaista luentoaan Tampereen yliopistossa pari vuotta sitten. 

8. Mikä on erikoisin kirjanmerkki, jota olet käyttänyt?
Sellainen pehmoseepra-kuminauha -härpäke. 

9. Mistä vokaalista olisit valmis luopumaan? Mikä vokaali suomen kielestä puuttuu?
Olisin valmis luopumaan ruotsalaisesta o-kirjaimesta, eli å:sta, koska käytän sitä niin vähän. Ottaisin tilalle saksalaisen y:n, eli ü:n, koska se olisi ihan überhieno lisä suomen kieleen.

10. Oletetaan, että 800 vuoden päästä arkeologit kaivavat esiin nykyisen asuntosi. Löytöä pidetään erityisen merkittävänä. Miksi?
Ulkorakennuksesta löytyy vuonna 1849 tehty kirkkoreki alkuperäisillä koristemaalauksilla. Tällaisia ei ihan joka ladosta löydykään.

11. Mikä kirja minun pitäisi ehdottomasti lukea?
Erlend Loen Supernaiivi. Siinä eksistentiaalinen tuska jalostuu hauskaksi ja sympaattiseksi kertomukseksi, jota ei voi jättää kesken. Lempikirjailijani ehkä paras, ja ehdottomasti kuuluisin teos.


Erlend Loe (bookforum.ua)

4 kommenttia:

  1. Toi laukku pitää niin paikkansa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas Matti täällä! :D

      Joo, siis tähän liittyen pakko myös vielä mainita, että eilen kun kävin Ateneumissa Tove-näyttelyssä, tuli henkilökunta valittamaan, että käsilaukkuni on niin iso, että se voi vahingoittaa esillä olevia taideteoksia, jos liikun huolimattomasti. En ehkä kestä.

      Poista
  2. Kiitos vastauksista ja kirjavinkistä. Erlend Loelta olen lukenut vain L:n. Siinä esitettyyn tyttöjen jaksolliseen järjestelmään olen sittemmin palannut monta kertaa.

    Melkoinen käsilaukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hemmetti, itse taas en enää muistanut L:stä tuota tyttöjen jaksollista järjestelmää, vaan ensisijaisesti termin "male bonding". Ehkä se on hiukan sukupuolestakin kiinni, mihin kiinnittää ensisijaisesti huomiota? Mutta hieno kirja L:kin kyllä on. Luin sen muistaakseni tasan 10 vuotta sitten, kesällä 2004. Vois lukea taas uudestaan =)

      Käsilaukun on pakko olla iso, jotta siihen mahtuu tarvittava määrä kirjoja.

      Poista