maanantai 10. marraskuuta 2014

Painajainen piparitalossa, Juha Vuorinen




There's a book out there for everyone


Yli 1,5 miljoonaa kirjaa myynyt Juha Vuorinen ei valtaisasta menestyksestään huolimatta juurikaan näy kirjablogeissa. Huomasin tämän, kun yritin etsiä muita bloggauksia juuri kuuntelemastani Painajainen piparitalossa -äänikirjasta (julk. 2009). Aika hiljaista oli..

Syy vaatimattomaan bloginäkyvyyteen lienee varsin yksinkertainen: Poikkeuksellisen suuri osa Vuorisen lukijoista on miehiä, jotka eivät kirjoita lukemastaan kirjablogeihin, vaan korkeintaan Suomi24:n keskustelupalstoille.  Kyllä, nyt puhutaan kirjailijasta, joka on erään lähteen mukaan "Suomen vankiloiden suosituin kirjailija". Voisi siis sanoa, että siinä missä J. K. Rowling sai kirjoja hylkivät pikkupojat innostumaan lukemisesta, on Vuorinen tehnyt saman Suomen kirjoja vieroksuville miehille.
- Hieno saavutus! There's a book out there for everyone..

Kuuntelukokemuksena Painajainen piparitalossa oli kuin aamuöinen kebab-annos: ei mitään gurmeeta, mutta maistuvaa harvoin ja kohtuudella nautittuna. Varsinkin, jos osaa jättää ne huonoimmat palat, kuten viimeiset, hieman nuhjaantuneet ja vetiset ranskalaiset syömättä. Ihan kaikkea ei siis pidä niellä.

Itse esimerkiksi viihdyin hyvin eksentrisen Käpperssin seurassa, koska hän toi mieleeni paitsi brittikomediasarja Little Britainin Ray McCooneyn, myös erään kerran tuntemani helsinkiläis-intellektuellin, ja jopa itse Hunter S. Thompsonin. Sanoisinkin, että aina yhtä sanavalmis ja yllättävä Käppers oli minulle se teoksen mehukkain osa. 

Sen sijaan huomattavan epäsuhdan Händikäppers-parivaljakon toinen osapuoli, Händi, oli lähinnä epäuskottava, ärsyttävä ja vastenmielinen. Ja nyt kun nuo kolme adjektiivia nousivat esille, niin mainittakoon, että ne kuvaavat melko hyvin myös kirjan välittämää naiskuvaa, jonka ydinajatus on, että naisten ihmisarvo määritellään lähes pelkästään ulkonäön perusteella, ja heidän tärkein ominaisuutensa on kyltymätön seksuaalivietti. Ja juuri tätä tarkoitin kun sanoin, että Vuorisen kirjoja ei pidä niellä ihan sellaisenaan. 

Mutta noh, tuskinpa kovinkaan moni otti aikoinaan myöskään Uuno Turhapuro -elokuvia tosissaan. Viihde viihteenä. Ja niinhän se on, että samoilla palikoilla näissä molemmissa leikitellään: kolmihenkinen, enemmän ja vähemmän fiksu miesporukka nautiskelee ruuasta, naurattaa naisia, toteuttaa erilaisia projekteja ja tekee kolttosia. Mitä keskeisiin hahmoihin tulee, näkisin Händikäpperssit tiivistettynä versiona Uunosta, Härski Hartikaisesta ja Sörsselssönistä. Itse päähenkilö, Tapsa Mäkinen, on puolestaan minun silmissäni raitistunut, myöhempi versio huippuhauskan Juoppohullun päiväkirjan päähenkilöstä, Juha Bergistä.

Uuno oli räävittömään Vuoriseen verrattuna vielä sangen kiltti ilmiö, mutta molemmat ovat joka tapauksessa onnistuneet viihdyttämään oman aikansa kohdeyleisöä erinomaisesti.

4 kommenttia:

  1. En ole Vuorisia lukenut mutta periaatteessa kun veijariromaaneista pidän niin tässä kuulostaisi olevan hieman sitä...
    Ja, no, naiskuva. Sanotaanko vaikka että pääasiassa yhdelle sukupuolelle suunnatussa viihteessä ei usein ole odotettavissa ihan kauhean syväulotteista kuvaa toisesta sukupuolesta, koska sitä käytetään yleensä vain päähenkilöä ja tämän tekemisiä määrittäessä ja heijastaessa, sillä on kerronnallinen funktio (tai kuten elokuvahahmo Jessica Rabbit toteaa "I'm not bad, I'm just drawn that way"). Ei romanttisen viihteen mieskuva ole yleensä sen kummempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä menee ehdottomasti veijariromaanien kategoriaan. Omia suosikkejanihan tuossa lajissa ovat aina olleet Veikko Huovisen teokset :)

      Näinhän se on, että kun tarinan kaikki päähenkilöt ovat miehiä, jäävät naishahmot helposti litteiksi, ja päinvastoin. Tosin tässä nimenomaisessa kirjassa meno oli tuossa mielessä jo todella absurdia, sellaista Axe-mainos meets porno -tasoa. Varsinkin ulkoisesti hyvin vastenmieliseksi ja epäsiistiksi kuvaillun Händin kimppuun naiset kirjaimellisesti hyökkäsivät heti, kun mies ilmestyi heidän näköpiiriinsä; Tämä tuntui lähinnä oudolta ja epäuskottavalta. Mutta noh.. Saihan se Uunokin laumoittain naisia, vaikka ulkoinen habitus oli kaikkea muuta kuin perfect.

      Poista
  2. Erittäin osuva vertaus tuo kebab-annos :D Tätä kyseistä Vuorisen kirjaa en ole lukenut, mutta Juoppikset olen ihan sitä uusinta lukuun ottamatta. Sen uusimman ajattelin hankkia miehelleni ja todennäköisesti luen sen itsekin. Luin edellisen kerran Vuorista muutama vuosi sitten (aeb eli aikaan ennen blogia), ei viihdyttänyt yhtä paljon kuin silloin vielä useampi vuosi sitten :) Ehkä nyt olisi siis aika ottaa taas Vuorinen lukupinoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikelle on aikansa ja paikkansa :D

      Sama täällä, luin ensimmäisen Juoppohullun päiväkirjan vuosia sitten, kauan ennen kuin perustin tämän blogin. Tuo teos oli kaikessa absurdiudessaan todella viihdyttävä lukukokemus, ja toi vahvasti mieleeni samaa aihepiiriä käsittelevän Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -klassikon. Kumpaakaan ei pysty lukemaan ilman, että ennemmin tai myöhemmin nauraa ja kunnolla.

      Pitänee tarttua Vuorisen tuotantoon myös jatkossa..

      Poista