J. K. Rowling teki sen taas!
Muistan miten joitakin vuosia sitten elettiin sen uhan alla, että Harry Potterin tarina ei saisi enää koskaan jatkoa. Ajatus tuntui musertavalta, olihan kyseessä yksi kaikkien aikojen lempikirjasarjoistani. Sittemmin J. K. Rowling onneksi käänsi kelkkansa, ja nyt on olemme saaneet sekä tämän Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child, 2016) -näytelmän ja sen käsikirjoitukseen perustuvan teoksen, että lupauksen viidestä (!) Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvasta. The world is looking good again!
Harry Potter ja kirottu lapsi oli lukukokemuksena hyvin koukuttava, aivan kuten Potter-teokset aina. Näytelmämuotoon jätetty, dialogipainotteinen tekstirakenne tuntui pintaraapaisumaiselta ja kliiniseltä perinteiseen proosaan verrattuna, eikä fantasiamaailmaan siksi pystynyt uppoutumaan aivan samalla tavalla kuin muissa Potter-kirjoissa, mutta mielenkiintoinen juoni kompensoi tätä puutetta mukavasti.
Suvantoja ei juuri ollut, ja Rowlingille tuttuun tapaan yllätyksiä mahtui runsaasti matkan varrelle. Lempihahmokseni nousi yllättäen Draco Malfoyn supersympaattinen Scorpius-poika, joka.. noh, en nyt halua spoilata mitään niiltä, jotka eivät ole vielä tätä teosta lukeneet. Aivan kuten paras ystäväni varoitti: "Et sitten kerro minulle siitä Potter-kirjasta mitään, haluan lukea sen itse!".
Yllä olevaa käskyä uhmaten mainittakoon kuitenkin vielä, että pidin kovasti myös Kirotun lapsen Mandela-efekti -henkisestä aikamatkustusteemasta, joka muistutti hienosti siitä, miten vaarallista yhdenkin yksityiskohdan muuttaminen menneisyydessä voi olla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, usein hyvin yllättävillä ja ennustamattomillakin tavoilla.
Kaiken kaikkiaan Kirottu Lapsi ei noussut alkuperäisten Potter-kirjojen tasolle, mutta oli ihanaa päästä takaisin Potterin maailmaan ja itselle niin rakkaiden hahmojen seuraan vielä kerran.
Minunkin suosikikseni nousi Scorpius! Muuten en henkilökohtaisesti kirjasta niin innostunut, mutta hän oli symppis.
VastaaPoistaTämä teos toi toden totta mukavasti uusia sävyjä esiin Malfoyn perheestä. =)
PoistaKaipaus Tylypahkaan oli niiiiin suuri, että olin aluksi ihan hemmetin pettynyt ja lukeminen vaati totuttelua... Mutta sitten, kun pääsin vauhtiin ja lukeminen alkoi sujua, niin kirjakin alkoi maistua. Tarina oli hyvin Potterimainen ja mielikuvituksesta sain aina oikean maiseman ;) Mutta ilman Potteri-tietämystä kirja olisi ollut....... harmi. Voi kun olisivat käyttäneet hieman aikaa ja julkaisseet saman tarinan, mutta Rowlingin kertomana ;) Ja olen ihan samaa mieltä Scorpiuksesta! ...No anyway nyt yritän miettiä, että mitä kirjasta sanoisin... Tervetuloa chekkaamaan parin päivän sisään blogistani: "Arca Fabulorum - Tarina-arkku" ;)
VastaaPoistahttps://arcakiraniia.blogspot.fi/
Peace & love, and respect to you all!
Tuo on hyvä huomio, että vankka Potter-maailman etukäteistuntemus helpotti merkittävästi tähän tarinaan eläytymistä, tuon näytelmämuodon takia kaikenlainen kuvailu jäi sen verran vähäiseksi. Tarina sinällään oli kyllä mukaansatempaava. =)
PoistaJään odottamaan bloggaustasi! =)