Pilvilinna joka romahti, Stieg Larsson

Jälkipuinti joka pitkästytti

Kaikkihan tietävät, miten action-elokuvissa ja trillereissä tarina loppuu yleensä siihen, kun suuren välienselvittelyfinaalin jälkeen poliisit saapuvat paikalle, vievät pahikset asemalle, ja sankarit saavat vihdoin hengähtää? Noh, siihen on syynsä, ja Stieg Larssonin Millenium-trilogian kolmatta osaa, Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes, julk. 2008), voidaan pitää varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos tätä sääntöä rikotaan. Lyhyesti voisin todeta, että kolmososassa lähinnä vain märehdittiin kakkososan tapahtumia. Juuri mitään uutta ja yllättävää ei tapahtunut. 

Nyt koko Millenium-trilogian äänikirjoina kuunnelleena sanoisin, että jos teosten kiinnostavuutta pitäisi kuvata käyränä, näyttäisi se kolmiolta. Ykkösosa oli pääasiassa tylsää jumittelua ja rönsyilyä, kakkososassa kiinnostavuustaso ampaisi hetkellisesti huippulukemiin, ja kakkososan tapahtumilla ratsastavan kolmososan kanssa tehtiin jälleen uusi, melkoisen jyrkkä mahalasku. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kolmososassa lähinnä vietettiin aikaa kokouksissa, surffailtiin netissä, ja istuttiin oikeussalissa? Niin, ja Mikael Blomkvist iski tietenkin jälleen uuden naisen, mutta tämähän nyt ei yllätä enää ketään.

Alkumetreille ja aivan loppuun oli toki saatu ympättyä pari sangen kiinnostavaa tapahtumaa, mutta ne eivät yksinään pystyneet pitämään tätä aivan liian pitkäksi venytettyä tarinaa kiinnostavana, kun suurimman osan ajasta ne persoonalliset pääpahiksetkin olivat joko a) sairaalassa, b) jo kuolleita, tai c) kadoksissa. Varsinkaan, kun pääjuoneen mitenkään liittymätön Mikael Blomkvistin avoin sekundaarisuhde, Erika Berger, roikkui mukana pääjuonta hidastavine lehtikuvioineen. Tunnustan, että toisinaan tuli skippailtua Erikasta kerrottuja osuuksia, koska ne eivät kerta kaikkiaan jaksaneet innostaa minua.

Se, mitä haluan kiitellä, on koko Millenium-trilogian ääneen lukeneen Kari Ketosen tulkinta. Hänen tasainen, eleetön ja sopivan tyly äänensä sopi erinomaisesti Larssonin luomaan synkkään, tunteettomaan ja pahaenteiseen maailmaan. 

What could have been..

Viisikymppisenä sydänkohtaukseen kuollut Stieg Larsson oli suunnitellut Millenium-sarjastaan alun perin kymmenosaista. Tämän huomasi kolmososasta selvästi, sen verran langanpätkiä jäi vielä pyydystämättä. 

Esimerkiksi Lisbethin salaperäisen kaksoissisaren, Camilla Salanderin, olemassaoloa väläyteltiin tuon tuostakin, mutta häntä ei vielä marssitettu mukaan tarinaan. Lisäksi Lisbethin isän omaisuuteen ja hämäräpuuhiin liittyi paljon epäselvyyksiä, jotka eivät vielä saaneet vastausta. Harmi, että kirjailijan kuollessa työn alla ollut nelososa ei koskaan ehtinyt valmistua, koska jos vanhat merkit olisivat pitäneet paikkansa, se olisi ollut kakkososan tapaan hemmetin hyvä. Kyseessä olisi nimittäin väistämättä ollut uuden toimintasyklin käynnistys. 

Viitososa (aka. "Neloskirjan jälkipuinti") taas olisi todennäköisesti kannattanut skipata, koska se olisi arvattavasti sisältänyt lähinnä Lisbethin ja hänen kauan kadoksissa olleen kaksoissisarensa välisiä oikeuskiistoja, ja jonkinlaisen uuden, entistä epäkiinnostavamman Erika Berger -keissin. Ehkäpä lehtitalofuusion tällä kertaa? We will never know.