perjantai 22. syyskuuta 2017

Down the Rabbit Hole: Curious Adventures and Cautionary Tales of a Former Playboy Bunny, Holly Madison





Kirja, jonka sisällön Hugh Hefner kieltää


Vuosia sitten seurasin säännöllisesti Holly Madisonin tähdittämää The Girls Next Door -realitya, jossa kamerat dokumentoivat Playboy-moguli Hugh Hefnerin ja hänen tyttöystäviensä elämää Playboy-kartanossa. Se oli juuri sellaista sopivan kevyttä viihdettä, jonka saattoi jättää pyörimään taustalle esimerkiksi tiskatessa ja silittäessä. Vaaleanpunainen, kaukana omasta arkitodellisuudesta oleva höttö tuntui harmittomalta ja omalla tavallaan mielenkiintoiselta. Pieni juustoisuus ei haitannut tippaakaan.

Holly Madisonin Liisa Ihmemaassa -teemainen Down the Rabbit Hole: Curious Adventures and Cautionary Tales of a Former Playboy Bunny -muistelmateos (julk. 2015) maalaa satumaisen kartanon elämästä kuitenkin astetta synkemmän kuvan. Hefner ei olekaan mikään leppoisa vaari, vaan silmittömiä raivokohtauksia saava sovinistinen tyranni, joka murentaa tyttöystäviensä itseluottamuksen pala palalta, sanelee, miltä heidän tulee näyttää, ja usuttaa naiset toisiaan vastaan omaa egoaan pönkittääkseen. Hefnerin taloon muuttavat naiset näyttävät kaikki vaipuvan jonkinlaisen Tukholma-syndrooman valtaan, josta Madison on nyt herännyt. 

Hefner luonnollisesti kieltää kaiken, hänen mukaansa Madison on muokannut menneet tapahtumat uuteen uskoon tätä kirjaa kirjoittaessaan. Julkisuuskuvastaan tarkalle Hefnerille tällainen loanheitto ei käy, ja aiemmin hän onkin onnistunut säilyttämään hyvät välit kaikkiin exiinsä ja haareminsa jäseniin. Madison toi poikkeuksen sääntöön. 


(Pinterest)

maanantai 18. syyskuuta 2017

Nikki Sixxin maailma, Nikki Sixx





"Tarvitsemme friikkejä, koska pelkäämme niitä"


Luin jokin aika sitten Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja-omaelämänkerran. Se oli raju, mutta myös hyvin mukaansatempaava ja rehellinen teos, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa. Tästä Nikki Sixxin maailma -teoksesta (This is Gonna Hurt. Music, Photography, and Life Through the Distorted Lens of Nikki Sixx, 2011) ei valitettavasti voi sanoa samaa. Kaiken oleellisen kertoo ehkä se, että tämä kirja oli minulla kesken monta kuukautta, ja luin sen loppuun vasta, kun lainojen uusintakatto tuli vastaan.

Mötley Cruen viisikymppinen basisti on raitistumisen ja terapian myötä seestynyt ja päässyt tasapainoon itsensä kanssa, mutta samalla hänestä on valitettavasti tullut hieman tylsä elämänkertakirjan lukijan kannalta. Varsinkin, kun Sixx harrastaa paljon suurempaa itsesensuuria kuin aikaisemmin. Sinällään tämä on toki hyvin fiksua häneltä, ja huomaavaista läheisiä kohtaan. Elämänkertakirjojen fanina nautin kuitenkin enemmän teksteistä, joissa lukija päästetään kunnolla kertojan ihon alle. Tällaisia elämänkertoja kirjoittaa muun muassa brittiläinen reality-julkkis Katie Price.


Nikki ja ex-kihlattunsa Kat Von D.


Ehkä kiinnostavinta tässä kirjassa ovat Sixxin valokuvausharrastus ja hänen poikkeava estetiikantajunsa. Sixx on kiinnostunut asioista, joita yleensä pidetään groteskeina tai pelottavina. Hän kirjoittaa:

Valtavirran käsitys kauneudesta ja rakkaudesta on valheellinen. Useimmat ihmiset näkevät ruusussa romantiikan ja rakkauden. Minä näen siinä piikit, veritipat ja sydänsurut..
Muistan, kuinka lapsena katselin valokuvakirjaa friikeistä ja muista sirkusesiintyjistä, ja ihmettelin, miksi niitä pidettiin outoina. Kuvittelevatko ihmiset, ettei friikeillä ole tunteita, jos heiltä puuttuu raajoja? Eivätkö he pysty rakastamaan, jos heidän vartalonsa ovat epämuodustuneita? Eivätkö he ole kauniita, jos he eivät ole stereotyyppisiä? Ehkä me muut olemme rumia.

Kirja sisältää runsaasti valokuvia Nikkin kuvaamanlaisista, ulkoisesti tavalla tai toisella poikkeavista ihmisistä. Pidin tavasta, jolla kuvat oli toteutettu. Ne olivat taiteellisia, tarkkaan mietittyjä ja pysäyttäviä:






Myöskään Nikki ei kuitenkaan ole mikään pyhimys, mitä tulee ihmisten tuomitsemiseen. Kiinnitin huomiota tähän kommenttiin:

On käsittämätöntä, että jotkut tuhlaavat energiaansa tosi-tv -sarjoihin, kuten The Girls Next Dooriin, jossa jälkeenjääneet peroksidiblondit esittelevät tyhmyyttään. Miljoonat ihmiset istuvat sohvillaan katsomassa Hefin tyttöjä, sitä kuinka he tuijottavat peiliin niin kauan, että heistä tulee kokonaan silikonia.

Tämän mielipiteen perusteella voisin lämpimästi suositella Nikkille The Girls Next Door -sarjan päätähden, Holly Madisonin, elämänkertaa Down the Rabbit Hole: Curious Adventures and Cautionary Tales of a Former Playboy Bunny (julk. 2015). Siitä selviää, että myös Nikkin syvästi halveksumilla Playboy-tytöillä on sielu, ja omat kompleksiset taustansa. Lisäksi kaikki tytöt näyttävät samalta, koska Hefner on määrännyt niin, ei siksi, että kaikki tytöt haluaisivat oma-aloitteisesti ja luonnostaan olla sen näköisiä. Lopuksi vielä todettakoon, että Nikkin asemassa olisin kyllä aika hiljaa, koska mies on itse taluttanut alttarille kolme valokuvamallia, joista kaksi ensimmäistä ovat vieläpä poseeranneet -missäpä muuallakaan- kuin juuri Playboyssa. Pata kattilaa soimaa, ja niin edelleen.

torstai 7. syyskuuta 2017

Tauski - elämä ja teot, Antto Terras






Tauski-roast


Totesin tästä Antto Terrasin kirjoittamasta Tauski -elämä ja teot -elämänkerrasta (julk. 2016) taannoin Instagramissa seuraavaa: "Elämänkertojen suurkuluttajan totean, että #anttoterras :in #tauski #elämänkerta on kyllä ihan näppärästi kirjoitettu (plussaa #seiska :lle kettuilusta!) mutta ei tämä silti suosikkikirjojeni listalle pääse.. Tauskista yritettiin tehdä jonkinlaista sympaattista #antisankari -hahmoa, mutta lopputulos oli minusta #levoton #pintaraapaisu #yöunetmeni #aivoihinsattuu #notforme.."

Tästä statementistä on ehtinyt kulua jo jonkin verran aikaa, mutta olen edelleen samalla kannalla. Luin iskelmälaulaja Tauno Peltosen elämänkerran puhtaasti viihdemielessä, ja odotin etukäteen jotain kevyttä höttöä, mutta lopulta huomasinkin ahdistuvani. Vauhtia oli yksinkertaisesti liikaa, kerrontatapa liian pinnallinen ja hätäisä, enkä pitänyt siitä, kuinka ivallisesti Terras roustasi Tauskia kerta toisensa jälkeen, vaikka en Tauski-fani olekaan. Tämä vain meni hieman yli, enkä enää tiennyt, mitä ajatella. Tuli kiusaantunut olo.

Se, minkä tätä kirjaa lukiessani opin, oli että elämänkerroissa nautin erityisesti ihmisten sisäisten motiivien ja syy- seuraussuhteiden spekuloinnista. Haluan analysoida lukemaani, ja pohtia asioita kaikessa rauhassa yhdessä kirjoittajan kanssa. Tunnelmoida. Uppoutua ja samaistua. Mihinkään näistä ei tämä pilkallinen ADHD-rykäisy tarjonnut mahdollisuuksia. Jossain toisessa kontekstissa ja pieninä annoksina Terrasin tarinointi olisi ehkä voinut toimiakin, mutta elämänkertana tämä oli minusta kertakaikkisen hirvittävä.

Dublinin Guinness Storehousella ja Tauskin
elämänkerralla on muutakin yhteistä kuin pelkkä alkoholi..