Esko - Stripparin tarina, Antto Terras

Voi sen elämänkerran näinkin kirjoittaa

Jokin aika sitten tyrmäsin täällä blogissani Antto Terraksen Tauskista kirjoittaman elämänkerran totaalisesti. Tämä ei kuitenkaan (nähtävästi) estänyt minua tarttumasta toiseenkin Terraksen kirjoittamaan elämänkertaan. Tällä kertaa lukuvuorossa oli Scandinavian Hunkseista ja reality-tv:stä tutun Esko Eerikäisen elämänkerta: Esko - Stripparin tarina (julk. 2016). 

Syy siihen, että annoin tälle kirjalle mahdollisuuden, piilee pitkälti taannoisessa, varsin positiivisessa kuuntelukokemuksessani, jonka tarjosi Terraksen Pilkkuun asti- Baarimestarin muistelmat -kirja. Valitettavasti tuo teos ei kuitenkaan koskaan selvinnyt tänne blogiin asti, koska minulla ei tuolloin, noin 1,5 vuotta sitten, ollut aikaa kirjoittaa kirja-arvosteluita työkiireiden takia.

Mutta eli sanottakoon nyt näin jälkikäteen, että oman kokemukseni perusteella Pilkkuun asti on yksi Terraksen parhaista teoksista. Siinä hän ei ainoastaan roustaa muita, vaan laittaa myös itsensä ja oman elämänsä tulilinjalle.

Mutta se Esko. Tätä elämänkertaa lähdin lukemaan aivan eri lähtökohdista, kuin Tauskin tarinaa. Tiesin jo, mitä odottaa. Niinpä myös lukukokemukseni oli positiivisempi, joskin jälleen varsin levoton. Terraksen tapa kirjoittaa kun on poikkeuksellisen nopeatempoinen. Sitä voisi ehkä parhaiten verrata stand-up -keikan seuraamiseen. Mukana on nimittäin huikea määrä enemmän ja vähemmän mustaa huumoria, kuten nämä lausahdukset:

Naisia karkeloihin ei huolittu eikä hommattu, koska Hunkseille on juhlaa kun saa olla ilman. 

Ei se elämä ole Eerikäisellekään ollut näköjään pelkkää lentoa kukasta kukkaan - aina välillä on tullut laskeuduttua myös kaktukseen.

Olipa Terraksesta mitä mieltä tahansa, yksi asia on pakko myöntää: hän on nokkela kynäniekka, jolla on sana hallussa. Mikään suuri kaunokirjallinen elämys Stripparin tarina ei ollut, mutta kyllä sen parissa viihtyi, kun lähestyi teosta kirjailijan tarkoittamalla tavalla, eli kaikkea muuta kuin vakavasti.

Iltalukemiseksi tämä teos ei kuitenkaan sovi, sen verran hengästyttävä se on. Kirjan kanssa nukahtamista ei myöskään helpottanut, että kaltaiseni juoruhaukka tunsi vähän väliä tarvetta googlettaa kirjassa mainittuja ihmisiä ihan vain, että tarinassa esiintyvät henkilöt saisivat kasvot. Lyhyet ja napakat kappaleet provosoivine otsikkoineen viimeistelivät "vielä yksi aukeama" -syndrooman syntymisen. Kyllä tämä aina Seiskan voittaa.

10 syytä tuhota kaikki sometilit NYT, Jaron Lanier

"Miksi niin monet tunnetut twiitit päättyvät toteamukseen 'surullista'?"

Luin jokin aika sitten Pekka Vahvasen varsin puhuttelevan Kone kaikkivaltias -teoksen, jossa sivuttiin myös sosiaalisen median haitallisuutta ihmiselle. Vahvanen itse kertoi käyttävänsä somea hyvin vähän, ja boikotoivansa älypuhelimia. Nyt lukemani Jaron Lanierin  10 syytä tuhota kaikki sometilit NYT (Ten Arguments for Deleting Your Social Media Accounts Right Now, 2018) jatkaa samoilla linjoilla, nyt vain keskitytään puhtaasti sosiaalisen median ongelmiin, eikä puututa esimerkiksi supertietokoneiden aiheuttamiin uhkiin. Näkökulma on siis rajatumpi.

Lisäksi Lanier on huomattavasti teknologiamyönteisempi kuin Vahvanen, onhan hän tehnyt pitkän uran teknologian parissa, ja häntä pidetään muun muassa virtuaalitodellisuus-käsitteen keksijänä. Niinpä kyseessä on todellinen sisäpiiriläisen puheenvuoro, eikä tavoitteena ole enempää eikä vähempää kuin nykyisten somekanavien romahduttaminen, jotta tilalle voitaisiin luoda jotain parempaa. Lanierin mukaan ainoa keino saavuttaa tämä tavoite on saada ihmiset äänestämään jaloillaan, aivan kuten tämän poleemisen kirjan nimikin jo kertoo. Niinpä Piilaaksossa ei taidettu paljoa Lanierin päätä silitellä, kun tämä teos ilmestyi.

Lanier nostaa kirjassaan esiin useita erittäin painokkaita näkökulmia, jotka allekirjoitan pitkälti itsekin. Ainoa miinus omissa silmissäni tulee siitä, että Lanier kirjoittaa ehkä liiankin teknologiakeskeisesti, ja kattamatta jäävät esimerkiksi somen nuoriin kohdistamat paineet, huijarien aiheuttamat ongelmat, ja algoritmien syrjivät toimintatavat, sekä somen perhe-elämää häiritsevät piirteet. Itse olisin mielelläni lukenut lisää näistä kaikista.

Lanierin ydinsanoma on, että some addiktoi käyttäjänsä, ja tuo heidän pimeimmät puolensa esiin, synnyttäen näin esimerkiksi trollauksen ja someraivon kaltaisia ilmiöitä. Lyhyesti: some tekee ihmisistä itsekeskeisiä, laumasieluisia ja riidanhaluisia kusipäitä. Lisäksi, aivan kuten useimmat varmasti jo tietävätkin, yksityinen ihminen ei ole sosiaalisessa mediassa asiakas, vaan manipuloitava tuote, jolla käydään kauppaa.  Näitä kirjan pääargumentteja avaa erinomaisesti myös Luetut, lukemattomat -blogin Liisa, kannattaa käydä katsomassa.

Mielestäni kaikkien sosiaalista mediaa käyttävien kannattaisi lukea tämä teos, olipa sen kanssa lopulta samaa mieltä tai ei. Vahvasen kirjan päädyin ostamaan omaan hyllyyni, tämän teoksen kohdalla saatan toimia samoin. Viimeistään tämä Lanierin kirja todistaa, että muutaman vuoden takainen Facebook-skandaali liittyen käyttäjien mielialan tietoiseen manipulointiin oli vain jäävuoren huippu.