Amerikan Psyko, Bret Easton Ellis

"Normaali myötätunnon tuntemisen kyky oli kadonnut minusta kokonaan"

Evil begins when you begin to treat people as things.

- Terry Pratchett

Bret Easton Ellisin Amerikan Psyko (American Psycho, julk. 1991) on teos, jolle lankeaa kyseenalainen kunnia olla ensimmäinen kirja, jonka harkitsin lopettavani kesken siksi, että se oli liian raaka. Toisinaan on tulee vastaan teoksia, jotka haluan jättää tai jätän lukupuoliin, koska ne ovat liian tylsiä. Tämän modernin Tri Jekyll & Mr Hyde -tarinan kohdalla lopettamisaikeeni perustuivat kuitenkin puhtaaseen vastenmielisyyteen. 

Minusta ei ole missään määrin kiehtovaa lukea, miten kirjan päähenkilö kaivaa silmät kodittoman miehen päästä, ja ruhjoo hänen pienen koiransa. Tuo kohtaus oli mahdollisesti iljettävin, jonka olen koskaan mistään kirjasta lukenut, ja sen jälkeen harkitsin tosissani Amerikan Psykon hylkäämistä lukukelvottomana. Jatkoin lähinnä siksi, että kyseessä on kuuluisa klassikko. 

Kauhuelokuvia, verisiäkin, on toki tullut katsottua, mutta silti Amerikan Psyko onnistui yllättämään minut graafisuudellaan. On jotenkin eri asia katsoa Saw:in kaltaisia splattereita, koska silloin tietää mitä odottaa, ja katseen voi aina kääntää pois jos ja kun alkaa tuntua liian pahalta. Mutta tämä, ulkoasultaan hillitty, neljännesvuosisadan ikäinen klassikkoteos oli aivan yhtä paha kuin nykyajan verinen K18-kauhu, ja formaatista johtuen minun oli pakko kahlata läpi ne inhottavimmatkin kohtaukset. En todellakaan odottanut näin graafista ja psykologisesti vastenmielistä lukukokemusta. 

Vielä tarinan alussa en osannut aavistaa mitään, ajattelin vain, että tässähän on ilmiselvästi Tuomas Vimman amerikkalainen esikuva erinäisillä Hunter S. Thompson -vaikutteilla maustettuna. Kirjan keskeisiä teemoja kun olivat kerskakuluttaminen luksustuotteita yksityiskohtaisesti listaten, sekä raivokas päihteiden ja alkoholin sekakäyttö. Välillä en itse asiassa edes pystynyt erottamaan Ellisin tekstiä Vimman esikoisen, Helsinki 12:ta kerronnasta, joka on vielä selkeästi muistissani. Sanoisinkin, että jos Vimma ei ole ottanut vaikutteita Ellisiltä, syön hattuni. 

..Mutta sitten Ellis menikin astetta pidemmälle, ja lisäsi juoneen snuff-twistin kasalla puukkoja, naulapyssyjä, aseita ja kalkkia. Siitä alkoi vastenmielinen kierre, joka jatkui kirjan sekavaan loppuun asti. Lopultakaan ei selvinnyt, olivatko murhat tarinan sairaan päähenkilö Patrick Batemanin mielikuvitusta vai todellisuutta, mutta yhtä kaikki tämä kertomus todella koetteli sietokykyni rajoja. Ei ihme, että Amerikan Psykon on väitetty inspiroineen myös tosielämässä tapahtuneita murhia.  

Värittömän miehen vaellusvuodet, Haruki Murakami

Ensikosketukseni japanilaisen kirjailijaneron tuotantoon

Hienovireisellä kerronnallaan ja maagisella realismillaan kansainvälisen yleisön hurmannut Haruki Murakami on ollut minulle toistaiseksi tuntematon suuruus. Ainoastaan Norwegian Woodin elokuvaversio on tullut joskus katsottua, muuten olen seurannut tämän japanilaissensaation voittokulkua vain matkan päästä.

Nyt silmiini osui kuitenkin äänikirjaversio Murakamin teoksesta Värittömän miehen vaellusvuodet (julk. 2014), joten päätin vihdoin ottaa selvää, mistä kaikki oikein puhuvat.

Kuuntelukokemuksena tämä 36-vuotiaan Tsukuru Tazakin sovintomatka oli sangen rauhallista, jopa meditatiivista kuunneltavaa. Ajoittain hieman puuduttavaa, ajoittain hypnoottisen kaunista. Kirjavalintana juuri tämän teos ei ollut minulle varmaankaan se paras Murakamin tuotannosta, koska hänelle tunnusomainen ja minun suuresti arvostamani maaginen realismi jäi puuttumaan.

Tätä vahinkoa kuitenkin paikkasi hienosti päähenkilön vierailu Suomeen.  Voin rehellisesti sanoa, että se hetki, kun Tsukuru Tazaki käyskenteli Helsingin kaduilla oli yksi hienoimmista, mitä olen pitkään aikaan äänikirjoja kuunnellessani kokenut.

Katso minuun pienehen, Kaj Korkea-aho

Orwellilainen kauhutarina suomenruotsalaisittain

Kun lähdin lukemaan Kaj Korkea-ahon esikoisteosta, Katso minuun pienehen (Se till mig som liten är, julk. 2009), olivat odotukseni korkealla. Olinhan rakastanut hänen Tummempaa tuolla puolen -kirjaansa (julk. 2012), ja tämä esikoinenkin oli saanut Söderströmsin romaanikilpailun kunniamaininnan. 

Jouduin valitettavasti pettymään. George Orwellin Vuonna 1984 -kirjan valvova silmä -tematiikkaa ja Kielletty Hedelmä -elokuvan uskonto vs. nykymaailman maalliset nuoret -teemoja yhdistelevä Katso minuun pienehen ei käynnistynyt oikein missään vaiheessa. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän petyin. Vain yksi tapahtumasarja oli aidosti mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Muuten sivujen kääntely tuntui lähinnä puuduttavalta odottelulta. Juoni oli yksinkertaisesti tylsä, ja tarinan loppukin sangen sekava ja antikliimaksimainen. 

Tämän kertomuksen ongelma on myös se että kaikista kirjan keskeisistä elementeistä on kirjoitettu paremmin jossain muualla. Esimerkiksi pahaksi leimattu, "punasilmäinen" televisiotorni oli minulle vain köyhänmiehen versio Sauronin loimuavasta silmästä, eikä tämän fiktiivisen tarinan uskonnollinen fanaattisuus jaksanut juuri järkyttää, kun luettavaksi on nykyisin tarjolla Usko, toivo ja raskaus -tietokirjan kaltaisiakin teoksia. 

Onneksi Korkea-aho on sittemmin kehittynyt kirjailijana huimasti. Aion ehdottomasti lukea hänen uusimpansa, Pahan kirjan (julk. 2015) heti kuin vain mahdollista.

Muumipeikko ja pyrstötähti, Tove Jansson

Se vavahduttavin muumikertomus

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten, julk. 1946) on teos, josta on helppo pitää. Siinä yhdistyvät lennokas juoni, liikuttava taustatarina ja upea, runsas kuvitus. Jos minun pitäisi valita yksi muumikirja ylitse muiden, olisi se juurikin tämä, Toven sotatraumoista ammentava Muumipeikko ja pyrstötähti. 

Taannoin lukemani Toven elämänkerran mukaan tämän teoksen taustalla olivat Suomen pommitukset, sekä Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit. Tämä on helppo uskoa, kun lukee osuuden, jossa pyrstötähti kohtaa maan:

Ja samassa hetkessä pyrstötähti syöksyi maahan, hehkuvaan tulivaippaan kääriytyneenä, ja öljylamppu kaatui hiekalle ja sammui. Kello oli tasan 42 minuuttia ja 4 sekuntia yli kahdeksan.

Maanalaisella aurinkoöljyllä sivellyn huovan alta loisti sokaisevan punainen valo, mutta luolassa oli pilkkopimeää.

He pitelivät tiukasti kiinni toisistaan luolan peränurkassa ja kuulivat, miten meteorikivet ropisivat katolla kylpyammetta vasten. Piisamirotta oli juuttunut pesuvatiinsa. Hemuli makasi vatsallaan postimerkkikansionsa päällä, ettei tuuli veisi sitä taas.

Koko kallio vapisi ja järisi heidän ympärillään, ja pyrstötähti ujelsi kuin peloissaan, tai sitten se olikin maa joka huusi.

He makasivat hiljaa kiinni toisissaan pitkän aikaa. Ulkona jymisi luhistuneiden vuorten ja revenneen maan kaiku. Aika venyi hirvittävän pitkäksi ja jokainen oli ypöyksin itsensä kanssa.

- Tuolta pommitukset siis tuntuivat..