The Short Second Life of Bree Tanner - An Eclipse Novella, Stephenie Meyer

Twilight-sarjan kiistelty spin-off

Sain tämän Stephenie Meyerin Epäilys-kirjan kylkiäiseksi kirjoittaman The Short Second Life of Bree Tanner -novellin (julk. 2010) aikoinaan lahjaksi ystävältäni. Tuolloin, vuosia sitten, Twilight oli yhteinen kiinnostuksenkohteemme, josta juttua riitti kerran jos toisenkin. Sittemmin Twilight on kuitenkin vedetty julkisuudessa lokaan niin huolella, että omakin innostukseni on laantunut, joskaan ei kadonnut kokonaan. 

Taannoin osallistuessani The Fantasies of Contemporary Culture -symposiumiin Cardiffin yliopistossa Walesissa sain tosin kuulla eräältä vampyyreihin erikoistuneelta tutkijalta, että Twilight ei ehkä olekaan ihan niin kamala, kuin mitä kaikki ajattelevat. Että siinä on kuulemma jopa jotain hyvääkin! Jatkan asian selvittämistä.. Toiveikkain mielin tilasinkin juuri itselleni uunituoreen Open Graves, Open Minds: Representations of Vampires and the Undead from the Enlightenment to the Present -artikkelikokoelman (julk. 2016), jossa puheenvuoron saa ymmärtääkseni myös edellä mainitsemani tutkija.

Fanien törkeää rahastusta vai hieno täydennys Twilight -saagaan?

Hetki sitten päätin lukea uudestaan tämän Bree Tanner -nimisestä vastasyntyneestä vampyyristä kertovan tarinan. Goodreadsissa teos on jakanut mielipiteet voimakkaasti. Osa lukijoista ahmi kirjan yhdeltä istumalta ja ylisti sitä jopa paremmaksi kuin itse pääteoksia. Myös novellin antamaa uutta näkökulmaa Epäilys-kirjan tapahtumiin kiiteltiin.

Toiset lukijat taas pitivät Breen tarinaa silkkana rahastuksena, joka ei kiinnostanut millään tasolla, ja vertasivat sitä jopa huonoon fanifiktioon. Loppua pidettiin todellisena anti-kliimaksina, ja mukana ollutta rakkaustarinaa päälle liimattuna pakkopullana.

Itselleni Breen tarina oli hienoinen pettymys. Mielenkiintoni heräsi oikeastaan vain silloin, kun mukana oli saagan keskeisempiä henkilöhahmoja (Volturit, Victoria, Cullenit..). Suurimpia ongelmia The Short Second Life of Bree Tannerissa olivat ennalta-arvattava loppuratkaisu ja kautta linjan ankea tunnelma. Ainoa kiinnostava, muista Twilight-kirjoista tuntematon hahmo oli Fred, jonka yliluonnollisia kykyjä kuvataan termillä "repulsive magnetism". Hänestä olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

Tätä novellia voi suositella niille, jotka pitävät Twilight-saagasta, mutta heillekin varauksella. The Short Second Life of Bree Tanner ei nimittäin sisällä juuri minkäänlaista huumoria, elämyksellisyyttä, arvoituksellisuutta tai romantiikkaa, vaan lähinnä kärvistelyä kivisissä luolissa ja talonrähjissä korventavan verenjanon koittelemana. I'm not amused.

Fifty Shades - Freed, E.L. James

When Ana Steele first encountered the driven, damaged
entrepreneur Christian Grey, it sparked a sensual affair that
changed both their lives irrevocaply.. Now, finally together,
they have love, passion, intimacy, wealth,and a world
of infinite possibilities. 

Frasier on edelleen lempi-seattlelaiseni, sori, Christian Grey!

Maailmassa on monia mysteereitä: Loch Nessin hirviö, Stonehenge, kysymys siitä, miksi en saa poistettua Justin Timberlaken Justified -albumia autostereoideni muistitikulta, sekä tietenkin Fifty Shades -kirjasarjan valtaisa suosio. Ei se nyt ihan oikeasti ole NIIN hyvä. Ei ainakaan kahden jälkimmäisen osan perusteella, jotka olen kuunnellut englanninkielisinä äänikirjoina. Ensimmäinen osa on toistaiseksi jäänyt väliin, koska se ei ollut saatavilla, kun kävin kirjastossa.

Fifty Shades -trilogian suosion ratkaisevan tekijän on pakko olla Twilightillä ratsastaminen ja hyvät markkinointikoneistot. Tätä 21 tuntia kestävää äänikirjaa kuunnellessa meinasi nimittäin ajoittain pitkästyä kuoliaaksi. Tuntui, että E.L. James venytti tarinaa väkisin, ja juoni oli muutenkin ontuva. Kata totesi omassa arvostelussaan, että Jamesilla ei tuntunut riittävän juttua trilogiaksi asti. Olen täysin samaa mieltä.

Itselleni tuli mieleen tätä Freed-äänikirjaa (julk. 2012) kuunnellessa Little Britain -komediasarjan "Still not enough pages.." -romanssikirjailija, Dame Sally Markham. Tämä pahasta inspiraation puutteesta kärsivä, rakkaustarinoita liukuhihnamaisesti tehtaileva leidi kasvattaa teostensa sivumäärää muun muassa näin:

Dame Sally: "Yes, I will marry you", cried Geraldine. "I will! I will!" The End. How many pages?
Miss Grace: Um, twelve.
Dame Sally: Oh. "Do you know the Bible? Said Lord Harper. "No" said Geraldine. "I've never even heard of it." "Oh, it's really good. Let me read it to you," said Lord Harper. "Oh, OK then," said Geraldine. "Chapter one. Genesis. In the beginning God created heaven and earth.." You'll find the rest Bible on the shelf, Miss Grace. Wake me up when you've finished.

Myös Dame Sally on onnistunut hankkimaan mittavan omaisuuden
kirjoittamalla rakkausromaaneja.

Seksikohtaukset nyt vielä menettelivät, mutta esimerkiksi Jamesin yritykset tuoda tarinaan jännitystä olivat tuskallisen vaisuja, ja Twilight-kirjat ulkoa osaavalle lisäksi joiltakin osin liian tuttuja.

Christian Grey = tuittupäinen satuolento

Päähenkilö, Christian Grey, oli täysin epätodellinen: Jumalaisen komea mies, joka käy manikyyreissä, omistaa kauneudenhoitoliikkeitä, rakastaa shoppailua naisensa kanssa, tienaa 100 000 dollaria joka tunti ja ostelee tyttöystävälleen autoja tuosta vain. Käsittääkseni maailmassa on vain yksi hieman tämän kaltainen mies, ja hänen nimensä on David Beckham.

Eräs asia on tosin kunnossa: kukaan ei pääse sanomaan E. L. Jamesille, että hänen luomansa Christian Grey olisi millään lailla "litteä" ja yksiulotteinen hahmo. Kaikkea muuta. Kirja on saanut nimensäkin Christianin viidestäkymmenestä eri persoonasta. Kyseessä on forsterilaisittain ilmaistuna pyöreä, moniulotteinen henkilöhahmo, joka kehittyy tarinan edetessä. Tästä huolimatta en kuitenkaan voi sanoa pitäneeni Christianista. Hänen epävakautensa teki hänestä vaikeasti hahmotettavan ja etäisen hahmon. Jos tätä miestä pitäisi kuitenkin kuvailla lyhyesti, toteaisin seuraavaa: Christian Grey on kärttyisä diiva, joka ratkaisee parisuhdeongelmat seksillä. Ei hyvä.

Luojan kiitos tarinan naispäähenkilö, Ana, oli sentään tolkullisempi. Häneen pystyi samaistumaan melko hyvin.

Säpäsäpäsäpäsäpä!

Tähän kirjasarjaan liittyy selkeä häpeän tunne. Huomasin tämän itsekin, kun vein autoni huoltoon, ja Fifty Shades -äänikirja oli jäänyt näkösälle autoni etupenkille. Sydäntäni nimittäin kylmäsi aavistuksenomaisesti, kun sain autoni takaisin, ja huomasin, että korjaaja oli selvästikin käpälöinyt äänikirjaboksia. Se oli nimittäin käännetty etupuoli ylöspäin.. On se kumma. Fifty Shades -trilogia on tehnyt kirjoittajastaan maailman parhaiten ansaitsevan kirjailijan, mutta silti näiden teosten lukeminen tuntuu olevan tabu. Yhdistelmä Twilight-fan fictionia ja seksiä lienee liikaa.

Fakta kuitenkin on, että esimerkiksi tämä trilogian päättänyt Freed-kirja oli pohjimmiltaan varsin hitaasti etenevä ja puuduttava. Mitään kovin villiä ei edes tehty, vaikka seksiä toki olikin paljon. Pääparin, Christianin ja Anan keskeinen dynamiikka toi sen sijaan monesti mieleen Kuninkaalliset Häät -ohjelman "historian rakastuneimman parin", eli sen kuuluisan säpäsäpäsäpä -pariskunnan. Suuri osa tarinasta oli loputonta vuoropuhelua siitä, kuinka paljon he välittävät toisistaan, ja kumpi mahdollisesti välittää enemmän. Jossain kohtaa en vaan olisi enää jaksanut kuunnella niitä loputtomia keskusteluja. Nähtävästi on siis sittenkin mahdollista kirjoittaa kirja, jossa puhutaan minun makuuni liikaa tunteista. Uskomatonta, mutta totta.

Näinkin sen voi nähdä.

Fifty Shades - Darker, E.L. James

"Romantic, liberating and totally addictive, this is a novel that
will obsess you, possess you, and stay with you forever.
Daunted by the dark secrets of the tormented young
entrepreneur Christian Grey, Ana Steele has broken off
their relationship to start a new career with a US publishing
house. But desire for Grey still dominates her every waking
thought, and when he proposes a new arrangement, she
cannot resist.."

Aion sanoa tästä kirjasta vain kolme asiaa

Voisin kirjoittaa kuuntelemastani Fifty Shades - Darker -äänikirjasta (julk. 2012) pitkänkin tekstin, joka käsittelisi muun muassa teoksen suunnatonta suosiota, sen juuria Twilightin fan fictionina, sekä tarinassa esiintyvän pariskunnan epätasapainoista, asiantuntijoiden kritisoimaa suhdetta. 

Suunnitelmani on kuitenkin toisenlainen. Aion tiivistää sanottavani tähän kolmikohtaiseen huomiolistaan:

1. Aahhahhahhahhaa!

2. Biljardikohtaus oli varsin onnistunut.

3. Kiitos, E. L. James, piristit viikonloppuani!

Olen puhunut.

Crumpy Catin kanta Fifty Shadesiin.

Uusikuu, Stephenie Meyer

-Minun sietäisi hävetä! -Pitkälti jokainen Meyerin kirjoista
pitävä aikuinen asettuu vaistomaisesti puolustuskannalle,
salailee tai vähättelee. He tietävät, ettei tästä vaan kuuluisi tykätä.
Niin se hegemonia toimii.

Harvoin on mitään kirjasarjaa tällä intensiteetillä yritetty minulta pilata

Stephenie Meyerin Twilight-sarjan kirjat ovat niitä teoksia, jotka aktivoivat aivojeni palkitsemiskeskusta hyvin vahvasti. Valitettavasti vain muu maailma on tehnyt kaikkensa pilatakseen minulta tämän kokemuksen. Nykyäänhän kenenkään teini-iän ohittaneen ei ole lupa pitää tästä sarjasta, jos ei halua nolata itseään kanssa-ihmisten silmissä. Esimerkiksi kesällä työskennellessäni kirjastossa suosittelin Twilightiä eräälle parikymppiselle ystävälleni, mutta tämä Nora Roberts -tyylisiä kirjoja lukeva nainen kieltäytyi tiukasti väheksyvä ja ennakkoluuloinen ilme kasvoillaan. Joku tasohan sitä täytyy säilyttää...

Toisin oli silloin, kun löysin tämän kirjasarjan. Vuosi taisi olla 2005. Luin Houkutus-kirjan hyvin positiivisen arvostelun 20-40 -vuotiaille naisille suunnatusta Trendi-lehdestä, ja kiinnostuin siinä määrin, että päätin lainata teoksen. Luin kirjan, ja pidin siitä aivan älyttömästi. Mieleeni jäi erityisesti upea niittykohtaus, jota luin uudelleen ja uudelleen. Tämä niittykohtaus on myös sattumoisin koko kirjasarjan sydän. Meyer sai nimittäin idean tarinan kirjoittamiseen nähtyään vaikuttavan unen, jossa tyttö ja vampyyri ovat niityllä.

Kun ensimmäinen elokuva tuli teattereihin, oli se minulle yllätys. Muistan, miten seisoin Suuressa Suomalaisessa Kirjakaupassa Porissa, ja käteeni osui Twilight-elokuvasta kertova, runsaasti kuvitettu englanninkielinen kirja. Minulta meni hetki tajuta, että kyseessä todella oli sama tarina. Innostuin tietenkin kovasti, ja tunsin suurta löytämisen riemua. Liikutuin syvästi, kun kävin katsomassa ensimmäisen elokuvan. Yksi kirjojen parhaista puolista on mielestäni Edwardin ja Bellan välillä oleva sähköinen jännite, jota voi verrata Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo -klassikon pääparin, Elizabeth Bennetin ja herra Darcyn väliseen kemiaan. Twilight-elokuvaankin tämä jännite välittyi hienosti.

Tässä vaiheessa ensimmäiset häpeän ja vaivaantumisen aavistukset kuitenkin luikertelivat mieleeni. Näin nimittäin kadulla hyvin nuoren Twilight-fanin, jolla oli Edward-fanipaita päällään. Kun näin sen, tajusin, että tästä voi tulla vielä ongelma. Ilmiö oli kehittymässä liian populaariin suuntaan.

Pian tajusinkin, että Meyerin kirjoista puhuttiin alentuvaan sävyyn, niistä vitsailtiin taukoamatta ja elokuvissa näyttelevistä Kristen Stewardista, Robert Pattisonista ja Taylor Lautnerista oli tullut median uusia lemmikkejä, joiden yksityiselämä kiinnosti enemmän, kuin heidät julkisuuteen nostanut kirjasarja. Twilight-sarja ei kiehtonut minua enää yhtä paljon, koska siitä oli tullut yhtä arkipäiväinen ja väheksytty asia, kuin kylmätiskien roiskeläppäpizzoista. Bellan ja Edwardin alun perin kauniiseen tarinaan oli tullut liikaa siihen kuulumattomia häiriöääniä, jotka veivät fokuksen pois olennaisesta.

Taannoinen seminaarimatkani Oulun yliopistoon kruunasi kaiken. Illanvietossa keskustelimme maisteriporukassa Twilight-sarjasta. Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa tekevä mies totesi, että hänestä Meyer pakkosyöttää lukijoilleen mormoni-uskoaan, johon kuuluu muun muassa seksistä pidättäytyminen ennen avioliittoa. Pahinta oli hänen mukaansa kuitenkin perheväkivallan suosiminen. Tässä viitattiin Sam Uleyn ja Emily Youngin suhteeseen: sudeksi muuttuva Sam oli vahingoittanut Emilyä, joka seisoi liian lähellä, kun Sam "menetti malttinsa", eli muuttui sudeksi. Pahasti arpeutunut Emily ei jättänyt Samia, vaan jäi hänen rinnalleen. Meyer kuvaa Samin ja Emilyn suhdetta tästä huolimatta hyvin rakastavaksi, ja Samin kerrotaan katuvan katkerasti, että hän menetti malttinsa. Tämä oli Helsingin yliopiston johtavana vampyyritutkijanakin tunnetulle miehelle liikaa. Hän totesi yhdessä keskustelussa mukana olleen Oulun yliopistolle väitöskirjaansa tekevän miehen kanssa, että jos heidän pitäisi valita yksi kirjasarja, jonka he kieltäisivät tyttäriltään, se olisi juuri Twilight-sarja.

Tämä keskustelu jätti minuun jälkensä. Kun aloin kuuntelemaan aikaisemminkin lukemaani Uusikuu-äänikirjaa työmatkojeni iloksi, huomasin nopeasti, että suhtautumistapani oli muuttunut. Kun Bella joutui Culleneiden luona järjestetyillä syntymäpäivillään Jasperin (huom. hän ei ole Bellan poikaystävä) verenhimoisen hyökkäyksen kohteeksi, päässäni alkoivat soimaan ystäväni sanat "Twilight markkinoi teinitytöille ajatusta siitä, että perheväkivalta on ok ja se pitää kestää:". Vielä pahemmin tunnelma meni pilalle, kun Bella yritti salata isältään vammoja, jotka välikohtauksessa sai. Kuuntelin tämän kohdan aivan uudella tavalla, ja se harmitti minua suuresti. -Pitääkö kaikki aina analysoida piloille, ja hakemalla hakea negatiivisia puolia?

Tämän jälkeen olen ollut varovainen, koska minua häiritsee se, miten paljon jatkuvat negatiiviset kommentit ja väheksyntä ovat pilanneet suhdettani tähän minulle rakkaaseen kirjasarjaan. Kun eräs tuttavani, joka tekee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistolle, kirjoitti blogissaan negatiivisen kirjoituksen Bella Swanin henkilöhamosta, jätin sen tietoisesti lukematta. Voin jo arvata, mitä siinä sanotaan. Arvatenkin Bella on tylsä ja heikko naishahmo, ja hän on liiaksi yhteiskunnan patriarkaalisten normien mukainen. Kuten Ashley Donnely (2011: 179) toteaa artikkelissaan Denial and Salvation, The Twilight Saga and Heteronormative Patriarchy: 

..under the guise of vampire fiction Stephenie Meyer's wildly popular Twilight series is grounded in heteronormative, patriarchal belief. The resulting tales perpetuate an ideology that celebrates the oppression of women and enforced conformity into resrictive gender roles. (Kirjasta: Theorizing Twilight: Essays on What's at Stake in a Post-Vampire World.)

-Huh huh. Kun yllä olevan kaltaisia, akateemisten tutkijoiden suunnalta tulleita kommentteja lukee tarpeeksi, en voi kuin todeta, että onneksi luen muutakin kuin Meyerin kirjoja. Muutenhan Meyer voisi mitä ilmeisimmin tuhota sukupuoli-identiteettini todella pahasti. Ties vaikka päätyisin nyrkin ja hellan väliin!

-Mutta entä jos sovittaisiin niin, että lukisin jokaisen Twilight-kirjan jälkeen vastapainoksi vaikkapa Madonnan elämänkerran (Lucy O'Brienin kirjoittama kirja oli loistava), ja pääsisin näin turvallisesti takaisin länsimaisen nykynaisen henkisen mediaanin tuntumaan? Vastakohdat neutraloisivat toisensa.

Jotta Meyerin "turmiolliset piiloviestit" eivät tuhoaisi lukijansa
 minuutta, neuvon varovaista naislukijaa lukemaan vuoron
 perään yhden kirjan kummastakin kasasta. Näin mikään
ideologia ei jää hallitsevaksi.