Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eoin Colfer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eoin Colfer. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi, Eoin Colfer




Lapsineron seikkailu suoristi aivokäyräni


Kuuntelin hetki sitten Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjan toisen osan, Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa. En pitänyt siitä, mutta koska aikoinaan pahaa-aavistamattomana lainasin myös tämän kolmannen osan, Ikuisuuskoodin (Artemis Fowl: The Eternity Code, 2003), päätin antaa sarjalle vielä toisen mahdollisuuden. Periaatteeni on muutenkin aina ollut: se mikä lainataan, myös kuunnellaan.

Tällä kertaa pystyin onneksi keskittymään juoneen paremmin kuin viimeksi, koska nyt äänikirjan lukija ei sortunut ylitulkintaan. Ikuisuuskoodin lukenut Jarmo Heikkinen teki itse asiassa kerrassaan erinomaista työtä. Kiitokset siitä! 

The Old Age Boy


Artemis Fowl, tuo kovaksikeitetty pikku sosiopaatti, ei edelleenkään osoittanut juurikaan inhimillistä lämpöä, mutta pidin hänestä jo hieman enemmän kuin edellisellä kerralla. Tästä on kiittäminen kirjan loppupuolella näkyneitä pehmeämmän puolen pilkahduksia. Silti ihmettelen yhä, miksi Colfer on tehnyt fantasiasarjansa päähenkilöstä niin kovin kylmän.. Varsinkin, kun myös kaikki muut tarinan hahmot ovat yhtä etäisiä ja kovaksikeitettyjä. 

Artemis Fowlin henkilöhahmon voidaan katsoa edustavan vanhanaikaista, katoamassa olevaa lastenkirjallisuuden päähenkilötyyppiä. John Stephensiä lainatakseni: 

"..the Old Age Boy ..the child who is either aggressive or something of a rascal, self-regarding and physically assertive.."

- Tuo kuvaus sopii Artemikseen lähes täydellisesti.

Nykyäänhän useimmat nuoret miespuoliset päähenkilöt edustavat niin kutsuttua "New Age Mania":

The rise of the New Age Man has... blurred older, more traditional distinctions between what is considered manly or masculine and what is therefore unmanly, unmasculine. This variety of man is supposedly gentler and less aggressive than the Old Age Man, more in harmony with the earth and with nature, less convinced of the authority and rightness of traditional male logic, and more amenable to alternative ways of thinking. He attempts to get in touch with his feelings, and is willing to make himself vulnerable, emotionally, to others. Such a man is very different, obviously, from the aggressive, self-contained, independent man whom our culture tends traditionally to associate with the idea of masculinity.

Itse pidän huomattavasti enemmän tästä "New Age Manista", kuin Artemiksen edustamasta "Old Age Manista". Varsinkin kirjan päähenkilönä. Litteinä sivuhahmoina itsekeskeiset ja tunnekylmät paskiaiset voivat toki olla varsin viihdyttävä lisä, sitä en kiellä. Päähenkilöiksi he sopivat minusta kuitenkin huonosti. 

Jos pidät toiminnasta, tämä voi olla sinun kirjasi


Se, minkä Eoin Colfer hallitsee, on toiminta; Ikuisuuskoodi oli täynnä jatkuvaa räiskimistä ja vaaraa. Jos sattuisin olemaan teini-ikäinen poika, olisin varmasti ollut aivan myyty! Valitettavasti nyt vain on niin, että lämpeän toiminnalle hyvin harvoin. Mikään ei ole minusta niin tylsää, kuin suorasukaisten taisteluiden seuraaminen ja takaa-ajot. Sellainen saa silmäni lasittumaan, ja aivoni vaipumaan puuduttavan tuskaiseen horrokseen. 

Ok. Tokihan Colfer toi tarinansa päähenkilönä olevan lapsineron kautta esille myös sen, että maailmassa voi pärjätä aivojaan käyttämällä, ja tyhmille lihaskimpuille käy huonosti. Tämä opettavainen, nuorille lukijoille hyödyllinen viesti ei kuitenkaan pelastanut Ikuisuuskoodia minun silmissäni.

Itselleni kirjan parasta antia oli sen loppu, jossa pohdiskeltiin tulevaisuutta, ja pelattiin hieman psykologisia pelejä. Kun aseet oli laitettu koteloihinsa, pöly laskeutunut, ja kaikki olivat rauhoittuneet, aloin viihtymään paremmin. Ajattelin: "Ah, lopultakin tuo päätön sinkoilu päättyi, ja syväluotaavat keskustelut alkavat. Johan tätä saikin odottaa." 

..Harmi vain, että juuri kun Artemiksen tarina oli saanut tämän miellyttävän käänteen, se loppui. 



LÄHDE:

Stephens, John (2002). "A Page Just Waiting to Be Written On" Masculinity Schemata and the Dynamics of Subjective Agency in Junior Fiction. Teoksessa: John Stephens (toim.) Ways of being Male. Representing Masculinities in Children's Literature and Film. Routledge: New York. 38-55.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa, Eoin Colfer




Artemis Fowl halusi pelastaa isänsä, minä halusin pelastaa korvani


Vierailin taannoin Porin kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosaston äänikirjahyllyllä ja totesin, että olen kuunnellut pitkälti kaiken muun, paitsi Eoin Colferin Artemis Fowlit. Niinpä päätin lähteä 13-vuotiaan suurrikollisen matkaan; Oli tarkoitus pelastaa Artemiksen isä venäläisten roistojen kynsistä, ja selvittää samalla muitakin selkkauksia. Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa (The Arctic Incident, 2002) ei kuitenkaan vakuuttanut minua, ja sain sen kuunneltua loppuun vain vaivoin. 

Miksi, Jarmo, voi miksi?

Suurin syy kuunteluvaikeuksiini löytyy äänikirjan lukijasta, Jarmo Mäkisestä. Tämä yleensä loistavaa työtä tekevä lukija melkein puhkoi tärykalvoni äkillisillä huudahduksillaan ja äänenkorotuksillaan. Huomasin hyvin nopeasti, että näitä cd:itä ei autossa kuunnella: Ensin Mäkinen puhui hiljaa ja tasaisesti, ja sai minut lisäämään volyymia, jotta saisin selvää hänen sanoistaan. Sitten äkkiä alkoikin hirvittävä räyhääminen, ja jouduin vääntämään autostereoiden volyymia pienemmälle naama valkoisena.. Ja taas 20 sekuntia myöhemmin Mäkisen ääni hiipui hiljaiseksi mutinaksi, josta ei saanut selvää. Täysin sietämätöntä. 

Kuuntelin tämän äänikirjan lopulta läpi kotistereoillani. Näin voimakkaat äänenvoimakkuuden heittelyt eivät haitanneet niin pahasti, koska autolle tyypillinen taustamelu puuttui, ja tämän ansiosta saatoin kuunnella tarinaa kaiken kaikkiaan hiljaisemmalla volyymilla. Tällöinkin huomasin kuitenkin tuskastuvani huutamisen ja mutinan iloiseen sekoitukseen melko lailla. Mäkinen eläytyi vauhdikkaaseen tarinaan yksinkertaisesti aivan liikaa. Olisi tehnyt mieli komentaa: "Rauhoitu Jarmo! Mun korviin sattuu!"

Tavallista tylympi päähahmo

Itse tarina peittyi melko tehokkaasti Mäkisen lukusuorituksen alle. Tämän voin kuitenkin Eoin Colferin kahdeksanosaisen fantasiakirjasarjan toisesta osasta sanoa: Siinä oli omat hauskat ja kekseliäät hetkensä, joita osasin myös odottaa, koska olen jo aiemmin lukenut Colferin kirjoittaman Linnunradan käsikirja liftareille -sarjan Vielä yksi juttu.. -kirjan. 

Minun on kuitenkin todettava, että tämän Tehtävä pohjoisessa -teoksen jatkuva, melko päättömän tuntuinen räiskintä ei antanut minulle paljoakaan. Lisäksi päähenkilö, Artemis Fowl, vaikutti nuivalta ja itserakkaalta tapaukselta, ja hänestä oli vaikea pitää. 

Artemis Fowleja verrataan monesti Harry Potter -kirjoihin genrensä, kohderyhmänsä ja sisältönsä takia. Itse en kuitenkaan löytänyt tästä sitä taikaa, jonka tavoitin Tylypahkan käytävillä kuljeskellessani. Tarinassa oli liian vähän syvyyttä ja lämpöä. Artemiskin toi mieleen lähinnä Draco Malfoyn.