Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi, Eoin Colfer

Lapsineron seikkailu suoristi aivokäyräni

Kuuntelin hetki sitten Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjan toisen osan, Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa. En pitänyt siitä, mutta koska aikoinaan pahaa-aavistamattomana lainasin myös tämän kolmannen osan, Ikuisuuskoodin (Artemis Fowl: The Eternity Code, 2003), päätin antaa sarjalle vielä toisen mahdollisuuden. Periaatteeni on muutenkin aina ollut: se mikä lainataan, myös kuunnellaan.

Tällä kertaa pystyin onneksi keskittymään juoneen paremmin kuin viimeksi, koska nyt äänikirjan lukija ei sortunut ylitulkintaan. Ikuisuuskoodin lukenut Jarmo Heikkinen teki itse asiassa kerrassaan erinomaista työtä. Kiitokset siitä! 

The Old Age Boy

Artemis Fowl, tuo kovaksikeitetty pikku sosiopaatti, ei edelleenkään osoittanut juurikaan inhimillistä lämpöä, mutta pidin hänestä jo hieman enemmän kuin edellisellä kerralla. Tästä on kiittäminen kirjan loppupuolella näkyneitä pehmeämmän puolen pilkahduksia. Silti ihmettelen yhä, miksi Colfer on tehnyt fantasiasarjansa päähenkilöstä niin kovin kylmän.. Varsinkin, kun myös kaikki muut tarinan hahmot ovat yhtä etäisiä ja kovaksikeitettyjä. 

Artemis Fowlin henkilöhahmon voidaan katsoa edustavan vanhanaikaista, katoamassa olevaa lastenkirjallisuuden päähenkilötyyppiä. John Stephensiä lainatakseni: 

"..the Old Age Boy ..the child who is either aggressive or something of a rascal, self-regarding and physically assertive.."

- Tuo kuvaus sopii Artemikseen lähes täydellisesti.

Nykyäänhän useimmat nuoret miespuoliset päähenkilöt edustavat niin kutsuttua "New Age Mania":

The rise of the New Age Man has... blurred older, more traditional distinctions between what is considered manly or masculine and what is therefore unmanly, unmasculine. This variety of man is supposedly gentler and less aggressive than the Old Age Man, more in harmony with the earth and with nature, less convinced of the authority and rightness of traditional male logic, and more amenable to alternative ways of thinking. He attempts to get in touch with his feelings, and is willing to make himself vulnerable, emotionally, to others. Such a man is very different, obviously, from the aggressive, self-contained, independent man whom our culture tends traditionally to associate with the idea of masculinity.

Itse pidän huomattavasti enemmän tästä "New Age Manista", kuin Artemiksen edustamasta "Old Age Manista". Varsinkin kirjan päähenkilönä. Litteinä sivuhahmoina itsekeskeiset ja tunnekylmät paskiaiset voivat toki olla varsin viihdyttävä lisä, sitä en kiellä. Päähenkilöiksi he sopivat minusta kuitenkin huonosti. 

Jos pidät toiminnasta, tämä voi olla sinun kirjasi

Se, minkä Eoin Colfer hallitsee, on toiminta; Ikuisuuskoodi oli täynnä jatkuvaa räiskimistä ja vaaraa. Jos sattuisin olemaan teini-ikäinen poika, olisin varmasti ollut aivan myyty! Valitettavasti nyt vain on niin, että lämpeän toiminnalle hyvin harvoin. Mikään ei ole minusta niin tylsää, kuin suorasukaisten taisteluiden seuraaminen ja takaa-ajot. Sellainen saa silmäni lasittumaan, ja aivoni vaipumaan puuduttavan tuskaiseen horrokseen. 

Ok. Tokihan Colfer toi tarinansa päähenkilönä olevan lapsineron kautta esille myös sen, että maailmassa voi pärjätä aivojaan käyttämällä, ja tyhmille lihaskimpuille käy huonosti. Tämä opettavainen, nuorille lukijoille hyödyllinen viesti ei kuitenkaan pelastanut Ikuisuuskoodia minun silmissäni.

Itselleni kirjan parasta antia oli sen loppu, jossa pohdiskeltiin tulevaisuutta, ja pelattiin hieman psykologisia pelejä. Kun aseet oli laitettu koteloihinsa, pöly laskeutunut, ja kaikki olivat rauhoittuneet, aloin viihtymään paremmin. Ajattelin: "Ah, lopultakin tuo päätön sinkoilu päättyi, ja syväluotaavat keskustelut alkavat. Johan tätä saikin odottaa." 

..Harmi vain, että juuri kun Artemiksen tarina oli saanut tämän miellyttävän käänteen, se loppui. 

LÄHDE:

Stephens, John (2002). "A Page Just Waiting to Be Written On" Masculinity Schemata and the Dynamics of Subjective Agency in Junior Fiction. Teoksessa: John Stephens (toim.) Ways of being Male. Representing Masculinities in Children's Literature and Film. Routledge: New York. 38-55.