Tie nimeltä Yin, Jouni Hallikainen

 

Pieni, elegantti kirja yinjoogasta

Olen harrastanut joogaa noin 20 vuotta. Silti opin edelleen jatkuvasti uutta, eikä vähiten joogan useiden eri suuntausten ansiosta. 

Yinjooga on yksi viimeaikaisista kiinnostuksen kohteistani. Joogaopettaja Jouni Hallikaisen pieni ja kompakti teos Tie nimeltä yin (2022) toimii mainiona johdatuksena tähän joogamuodoista lempeimpään, jossa kirjaa lainatakseni "yhdistyvät kiinalainen taolaisuus ja intialainen joogaperinne". Tämän teoksen luettuani olen sittemmin tehnyt myös Hallikaisen ohjaamia online-tunteja ja pitänyt niistä melko lailla. Lisäksi pöydänkulmallani lukemista odottavat myös kaksi muuta Hallikaisen kirjoittamaa, huomattavasti kookkaampaa ja seikkaperäisempää yin-kirjaa (Yinjooga - Olemisen taito & Total Yin - Terveyttä, tyyneyttä ja tyytyväisyyttä yinjoogalla).

Tie nimeltä yin sisältää sekä filosofista, monin paikoin jopa runollista pohdintaa yinin olemuksesta, kuin myös vaihe vaiheelta etenevän joogaharjoituksen. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jooga vaatii ohjausta, jotta asanat voi toteuttaa turvallisesti ja juuri itselle parhaalla mahdollisella tavalla. Erityisesti joogapolun alussa osaavan opettajan henkilökohtainen opastus avustuksineen on paikallaan. Tämän kirjan sisältämä helppo ja rauhallinen harjoitus on kuitenkin sellainen, että se onnistuu mainiosti myös kirjan välityksellä. Tässä kun ei nyt varsinaisesti mitään päälläseisontoja tai rajuja taaksetaivutuksia tai kiertoja tehdä. Enemmänkin käännytään sisäänpäin, ollaan ja hengitetään. Ja juuri tätä moni ihminen todella tarvitsee.

Kirjan kauniit kuvat ovat Iida 
Ojanperän käsialaa.

Tatko, Nina Gimishanova

 

Kirja nöyrtymisestä ja elämänmittaisesta muutoksesta

Nina Gimishanovan suomalaisen ja bulgarialaisen kulttuurin yhteentörmäystä käsittelevä esikoisteos Tatko (2021) oli juuri luettavana vetämässäni lukupiirissä. Kirja jakoi mielipiteitä lukijoiden keskuudessa. Paikalla ollut bulgarialainen natiivi kiitteli erityisesti pieniä, osuvia yksityiskohtia, jotka muistuttivat häntä hänen kulttuuristaan. Samoin kirjassa mukana olleet bulgarialaiset myytit ihastuttivat. 

Suomalainen lukupiiriläinen taas moitti tapaa, jolla kirjailija kuvasi tarinan päähenkilön suomalaista äitiä. Hänestä äidin hahmo oli turhan yksiulotteinen, ja lisäksi pahasti nyrkin ja hellan välissä. 

Molemmat näkökulmat ovat valideja. Tämä teos on raju ja provosoiva, mutta myös kiehtova ja monisyinen. Kontrastit ovat voimakkaita: bulgarialainen räiskyvyys kohtaa suomalaisen hiljaisuuden, pelko myötätunnon ja väkivalta buddhalaisuuden. Buddhalaisuuden mukaantulo tarinan loppupuolella lämmitti joogin sydäntäni aivan erityisesti. Se tasapainotti kirjaa täydellisesti ja itse asiassa kaipasin sen kaltaista elementtiä osaksi päähenkilön tarinaa jo ensisivuilta asti. Niinpä kun Elena sitten todella menikin buddhalaiseen luostariin, tuli minulle tunne, että kirjailija oli lukenut ajatukseni.

Itse pidin Tatkosta kovasti, sillä se muistutti minua siitä, että maailma ei ole mustavalkoinen ja ihmisetkin voivat muuttua ja kehittyä. Tämä oli minulle yksi parhaista lukupiirikirjoistamme pitkään aikaan. Se piti otteessaan koko ajan ja erityisesti loppu oli kauniin katharttinen. Tulin jopa todenneeksi lukupiirin aikana, että minusta Tatko olisi ansainnut Finlandia-ehdokkuuden.

JOOGAA! Petri Leppänen & Tommi Tukiainen

"Joogasalilla ei kannata katsoa, miten vieruskaveri taipuu. Voi tulla uskon puute. Tai voi se zenpatakin."

Petri Leppäsen ja Tommi Tukiaisen JOOGAA! -teos (julk. 2015) on tähän mennessä mahdollisesti persoonallisin joogakirja, jonka olen koskaan lukenut. Mukana ovat toki ne perinteiset joogan kahdeksan haaraa (Yama, Niyama, Asana..), asiaa joogan vaikutuksista ja filosofisista taustoista, mutta sen lisäksi Tukiainen ja Leppänen ovat tuoneet mukaan myös paljon uusia, ihan tavallisen joogaharrastajan arkeen liittyviä näkökulmia. 

Tämän visuaalisesti näyttävän kirjan sivuilta löytyy perinteisen joogajargonin lisäksi muun muassa suomalaisen joogakulttuurin historia, ihmisläheistä havainnointia siitä mitä tapahtuu, kun oma harjoitus alkaa polkea paikoillaan ja motivaatio laskee, sekä pohdintaa joogan kaupallistumisesta. 

JOOGAA! on ehdottomasti teos, joka jokaisen suomalaisen joogin kannattaa lukea, sen verran monipuolinen ja ajankohtainen se on. Normaalisti olen tottunut lukemaan näin inspiroivia ja osuvia tekstejä vain Ananda-joogalehdestä.

Matemaattisia olioita tai jaettuja unia, Leena Krohn

Itämaisista filosofioista ammentava novellikokoelma

Olen alkanut pitämään Leena Krohnista toden teolla. Jo Krohnin tuoreempi novellikokoelma Erehdys (julk. 2015) oli hieno elämys, tästä Finlandia-palkitusta Matemaattisia olioita tai jaettuja unia -kirjasta (julk. 1992) puhumattakaan. Olen joogaharrastukseni myötä perehtynyt jonkin verran itämaiseen filosofiaan, ja tämä 12:ta novellin kokoelma näyttää ammentavan hyvin vahvasti juuri tuosta lähteestä. Esimerkiksi seuraavassa pätkässä Krohnin voi nähdä sivuavan Jnana joogaan liittyvää, hindulaista Neti neti -analyysia: 

Ihminen muuttuu samalla tavalla kuin pyörre virrassa. Vaikka vesi joka virtaa vaihtuu, pyörre silti pysyy - se on aina kohdallaan. Vain kahdeksan kuukautta eikä ihmisessä ole enää yhtään samaa molekyyliä. Silti hänen hahmonsa on sama, hän tuntee itsensä ja muut tuntevat hänet. Mikä pitää hänet koossa?

Neti neti -analyysi tarkoittaa "ei tämä, ei tämä" -metodia, jonka avulla pyritään selvittämään, mitä minuus todella on. Onko se yhtä kuin ruumis, mieli, sielu tai aivot? Vai ei mitään edellä mainituista? 

Fantasiakirjailijoilla on tapana ammentaa inspiraatiota saduista, taruista ja myyteistä. Krohnin tapauksessa lähteet tuntuisivat johtavan poikkeukselliseen suuntaan, Intiaan. Poissa ovat esimerkiksi kelttiläiset ja muinaisnorjalaiset mytologiat, joita fantasiassa niin usein käytetään, ja tilalle on otettu hindulainen filosofia, kuten Advaita Vedanta. Virkistävää vaihtelua! Heti kirjan alussa Krohn heittää ilmoille hypoteesin, jonka mukaan hyvin nuoret lapset ovat valaistuneita, mutta iän myötä tämä tila katoaa:

Kun ihminen on hyvin nuori, hän ei irrota vielä itseään ulkomaailmasta eikä kuluvaa hetkeä eilisestä tai huomisesta. Hän on yhtä sekä aikansa että ympäristönsä kanssa. Mutta myöhemmin ihminen ei keskity kokemiseensa vaan siihen, mitä hän on jo kokenut ja mitä hän pian odottaa kokevansa. Eilinen ja huominen eivät jätä häntä rauhaan.

Kaikille tästä teoksesta pitäville suosittelen lämpimästi Suomen suurimpaan joogalehteen, Anandaan, tutustumista. Sen sivuilta voi lukea vastaavanlaisia, itämaista henkisyyttä käsitteleviä artikkeleita ja kolumneja, joskin ei-popularisoituna, alkuperäisessä kontekstissaan.

Matemaattisia olioita tai jaettuja unia -teoksen novelleja voi toki tulkita ilman itämaista filosofiaakin, mutta oman kokemukseni mukaan juuri tuo näkökulma on tämän kirjan kohdalla hyvin hedelmällinen.

Dyyni - Ensimmäinen osa, Frank Herbert

Zen-buddhalaisuudesta ammentava scifi-klassikko

Frank Herbertin Dyyni-sarjan ensimmäinen osa (Dune, julk. 1965) on teos, jota pidetään yleisesti yhtenä merkittävimmistä scifi-klassikoista kautta aikojen, ja se on myös palkittu toistuvasti. Niinpä olikin enemmän kuin paikallaan, että pitkään kestänyt scifi-taukoni päättyi juuri tämän teoksen myötä. 

Karulle Arrakis-planeetalle sijoittuva kasvutarina oli minulle ennestään suhteellisen tuttu, koska katsoin jokin aika sitten David Lynchin ohjaaman elokuvasovituksen vuodelta 1984. Tuo huonon vastaanoton saanut filmatisointi ei tosin erityisemmin liikuttanut minua, lähinnä muistan siitä Kyle MacLachlanin, ja valtaisat hiekkamadot. 

Tämä Dyyni-sarjan ensimmäinen osa alkoi vahvasti. Heti ensimmäisillä sivuilla nuori päähenkilö Paul joutuu paljon henkistä kanttia vaativaan kokeeseen, ja juoni tuntuu muutenkin vetävän erinomaisesti. Hyvin nopeasti siirrytään kotoisalta Caladanilta vaaralliselle aavikkoplaneetalle, ja joudutaan hengenvaaraan, kiitos murhayrityksen.

Tämän jälkeen mielenkiintoni alkoi kuitenkin hieman hiipumaan. Huomasin nimittäin, että suurin osa kirjasta käsitteli erilaisia valtahierarkioita, ja tuon tuostakin hahmot istuivat kokouksissa punomassa juoniaan. Toimintaa ja erilaisia fantasiaelementtejä oli yksinkertaisesti liian vähän minun makuuni, kun edes tarinalle leimallisia hiekkamatoja ei vielä näkynyt. Plussaa haluan kuitenkin antaa zen-buddhalaisten mielenhallintatekniikoiden sisällyttämisestä mukaan kertomukseen. 

Ruling Your World - Ancient Strategies for Modern Life, Sakyong Mipham

"If we accept impermanence, we can dare to live beyond hope and fear of what will happen next"

Luin jokin aika sitten Sakyong Miphamin isän, Chöguam Trungpan kirjan Smile at Fear, joten mikäs sen luontevampaa, kuin tutustua seuraavaksi hänen poikansa tuotantoon. Ruling Your World (julk. 2005) oli lukukokemuksena hieman helpompi, kuin moniin vertauskuviin verhottu Smile at Fear, ja monissa kohdissa se resonoi täysin saumattomasti länsimaisen psykologian ja puhtaan maalaisjärjen kanssa. Aivan kuten Goodreadsiin arvostelunsa kirjoittanut Clark Chamberlainkin totesi, ei tarvitse olla buddhalainen saadakseen tästä kirjasta paljon irti:

You don't need to be a Buddhist in order to read this book and gain your own insights that can be put into your own life. My life, especially in the military, has always been in a constant state of change; probably just like yours. Those changes can bring a lot of stress and pain, this book has helped me accept change and find more peace in my day to day life.

Yllä olevassa arviossaan Chamberlain tiivistää hienosti Ruling Your Worldin parhaimman annin, kyseessä on nimittäin ennen kaikkea mielenhallintaa käsittelevä teos, joka pyrkii auttamaan sisäisen rauhan saavuttamisessa. Tärkeimmäksi apukeinoksi Mipham tarjoaa länsimaissakin paljon tunnustusta saanutta meditaatiota:

Smile at Fear - Awakening the True Heart of Bravery, Chögyam Trungpa, toim. Carolyn Rosie Gimian

"We must decide to look at ourselves and experience ourselves honestly"

We always try to do something with ourselves, rather than simply be with ourselves. If you cannot be with yourself, you cannot find out who you are or where you are. In that case, the essence of what you are is impossible to find.

Tiibetissä syntynyt, ja vuonna 1959 kiinalaisia kommunisteja Intiaan paennut meditaatio-opettaja Chögyam Trungpan (1940-1987) postuumisti julkaistu Smile at Fear -teos (2010) päätyi lukulistalleni Pema Chödrönin ansiosta. Tiibetinbuddhalaista filosofiaa maanläheisesti opettava Chödrön oli nimittäin Trungpan oppilas, ja Chödrön siteeraa Trungpaa toistuvasti omissa kirjoissaan ja puheissaan, joista olen saanut runsaasti inspiraatiota viimeisten kahden vuoden aikana. Niinpä oli pitkälti selvää, että jossain vaiheessa tutustun myös Chödrönin esikuvan tuotantoon. 

Buddhalaisuuden opettajana Chögyam Trungpa on yksi 1900-luvun merkittävimmistä, ja hänet tunnetaan erityisesti rohkeasta ja vauhdikkaasta elämäntyylistään, sekä suuresta kiinnostuksestaan länsimaiseen kulttuuriin. Hän kuului viimeiseen sukupolveen, joka sai koko koulutuksensa Tiibetissä, ja ensimmäisiin, jotka opettivat englanniksi. On todettu, että Trungpa vaikutti huomattavasti siihen, että buddhalaisuus rantautui myös länsimaihin. Melko lyhyeksi jääneen elämänsä aikana Trungpa ehti muun muassa opiskella Oxfordin yliopistossa, opettaa tuhansia oppilaita henkilökohtaisesti, perustaa satoja meditaatiokeskuksia ja yhden buddhalais-henkisen yliopiston (Naropa University) Pohjois-Amerikkaan, sekä kirjoittaa lukemattomia teoksia buddhalaisuudesta ja meditaatiosta.

Smile at Fear -kirjassa keskitytään erityisesti meditaatioon ja siitä kumpuavaan, avoimeen ja tyyneen tapaan kohdata omat tunteet ja ympäröivä maailma. Ennen kaikkea lempeys, kiitollisuus, huumorintaju ja avoimuus ovat keskeisiä arvoja. Näistä rakentuu myös rohkeus, johon kirjan nimessä viitataan:

Unconditional fearlessness is cheerful and very light. There is no need for any kind of cowardice or fear, or any moments of doubt. It might actually be better to speak of being doubtless rather than fearless.. Because the world is complete, as it is, there is no room for doubt.

Lukukokemuksena Smile at Fear oli mielenkiintoinen, mutta se ei kuitenkaan yltänyt Pema Chödrönin tuotannon tasolle, koska siinä käytetty kieli oli ajoittain turhan abstraktia ja vertauskuvallista, ja mukana oli myös liiaksi toisteisuutta. Pidän enemmän Chödrönin tavasta kirjoittaa, koska hän jättää kaiken länsimaiselle lukijalle vieraan ja ydinviestin välittymisen kannalta turhan jargonin pois, ja sitoo opetuksensa sen sijaan lukijalle tuttuihin konteksteihin, kuten perhe-elämään, populaarikulttuuriin ja työhön.

Patanjalin Yoga-Sutra - Joogan filosofia, Måns Broo

Maailman vanhin jooga-raamattu yllätti 

Osallistuin juuri elämäni viidennelle astangajoogaleirille, ja sieltä mukaani tarttui maailman vanhin pelkästään joogaan keskittyvän teos, Patanjalin Yoga-sutra (julk. noin 350 jKr.). Olen jo vuosia ollut hyvin tietoinen tästä joogafilosofian kivijalasta, ja nyt voin vihdoin tyytyväisenä kertoa lukeneeni sen! Kyseessä on vieläpä ainoa suoraan alkuperäiskieli sanskritistä tehty suomennos (julk. 2010), jonka takana on Åbo Akademin uskontotieteen laitoksen opettaja ja joogalehti Anandan päätoimittaja, Måns Broo.

Pidin Broon tavasta kirjoittaa. Akateeminen tausta näkyi paitsi alkuperäistekstin suorana käyttämisenä, myös objektiivisuutena ja harkittuna kriittisyytenä, lehtitausta taas selkeytenä ja soljuvuutena. Monesti Broo esimerkiksi avasi vaikeaselkoisia tekstejä käytännönläheisillä esimerkeillä, ja pyrki sitomaan sutrat toisiinsa tekemällä viittauksia eteen- ja taaksepäin aina sopivan paikan tullen.

Jos tarkkoja ollaan, on Yoga-sutra itsessään vain 196:n, aforismimaisen lauseen pituinen. Suurin osa tämän 246-sivuisen kirjan tekstistä koostuukin sutrille elintärkeistä kommentaareista, joita ilman itse sutria on pitkälti mahdoton ymmärtää. Kirjan alussa Broo vertaakin sutria luentomuistiinpanoihin ja kertoo, että Intiassa sutra-teoksia opiskellaan yhä niin, että oppilas opiskelee aluksi sutrat ulkoa, ja tämän jälkeen opettaja avaa niiden sisällön oppilaalleen omin sanoin.

Mitä Patanjalin Yoga-sutrien sisältöön tulee, täytyy minun myöntää yllättyneeni. Mukana oli toki odotettavia viisauksia, kuten Om-tavun merkityksen avaus, ja sutra, jossa sanotaan: "Jooga on mielen toimintojen pysäyttämistä". Nämä eivät kummastuttaneet. Myös eettinen koodisto, ja tarinat joogan kautta saavutettavista yliluonnollisista kyvyistä, kuten taidosta muuttua näkymättömäksi tai lentää, olivat odotettavissa. Se, mikä minut yllätti, oli Patanjalin negatiivinen suhde aineelliseen maailmaan ja ihmiskehoon. 

Aiempien joogasta lukemieni kirjojen perusteella odotin löytäväni lempeitä ja positiivisia sanoja kehon ja mielen yhteen sulauttamisesta, mutta törmäsinkin ohjeisiin, joiden avulla saavutetaan erillisyys. Tunnetta voi verrata siihen, kun leppeän ja silotellun rippileirin jälkeen erehtyy lueskelemaan Vanhan Testamentin tulikivenkatkuisia uhkauksia. Ristiriidan nykypäivän länsimaisen joogakulttuurin ja Patanjalin Yoga-sutran välillä oli havainnut myös niin ikään tästä Måns Broon käännöksestä blogannut Saija Sillanpää.

En tiedä, minkälaista filosofiaa pohjimmiltani odotin, mutta Yoga-sutrat, joka edustaa yhtä hindulaisuuden kuudesta klassisesta filosofiasta, on pohjavireeltään hyvin kaukana esimerkiksi lempeästä ja maailmoja syleilevästä tiibetin-buddhalaisuudesta, johon olen Pema Chödrönin teoksien kautta tutustunut. Tiibetin-buddhalaisuudessahan uskotaan, että yksikään ihminen, asia tai tapahtuma ei ole pohjimmiltaan yksiselitteisen paha, ja korkein päämäärä on sulautua yhteen, ymmärtää, ettemme ole erillisiä entiteettejä. Samkhyaan oppinsa pohjaava, monessa kohtaa buddhalaisuutta kritisoiva Patanjali taas korostaa maailman pahuutta ja elämän tuottamaa tuskaa, ja kehottaa pyrkimään täydellisen pesäeron tekemiseen tuosta kaikesta. Jooga on vain väline lopullisen päämäärän, erillisyyden, saavuttamisessa. Kuten 16. sutrassa todetaan: "heyam duhkham anagatam - Tuleva tuska on vältettävä".

Parasta Patanjalin Yoga-sutrassa olivat rauhallinen pohjavire, ja aivoja stimuloivat ajatusleikit muun muassa siitä, miten ihmismieli toimii, kuinka havainnot ulkomaailmasta syntyvät ja millainen maailmankaikkeuden rakenne on. Patanjalin mukaanhan maailmassa on varsinaisen maan (bhurloka) ohella useita eri tasoja, muun muassa kuusi erillistä helvettiä ja seitsenosainen manala, sekä viisiosainen taivas. Mainittakoon vielä, että näistä tasoista löytyy esimerkiksi ihmissyöjiä, demoneita ja puoli-ihmisiä. Yhtenä kommentaattoreista toimineen B.K.S. Iyengarin mukaan tämä maailmankaikkeuden makrokosmos on myös rinnastettavissa ihmiskehon mikrokosmokseen.

Lyhyesti Yoga-sutraa voisi kuvailla yllättäväksi yhdistelmäksi muinaista psykologiaa, filosofiaa, uskontoa ja myyttejä. En usko tämän teoksen vaikuttavan omaan vakaumukseeni (perus-luterilainen) tai edes joogaharrastukseeni juurikaan, mutta oli kiehtovaa tutustua näinkin erilaiseen ja itselle vieraaseen maailmankatsomukseen.

Grumpy Cat - Yrmeä kirja - Aktivoiva opas sinulle, joka haluat näyttää närkästyneeltä

"Todellinen yrmeys syntyy siitä, että huomaa kamaluuden kaikessa, mitä tapahtuu joka ainoa päivä."

Sosiaalisella medialla voi olla uskomattoman paljon voimaa. Yhtenä erinomaisena esimerkkinä tästä toimii kääpiökasvuinen Tardar Sauce -kissa, joka tunnetaan ympäri maailman paremmin nimellä Grumpy Cat. Syksyllä 2012 kissan omistaja julkaisi lemmikistään lyhyen videopätkän, ja jo muutamaa päivää myöhemmin rahaa alkoi virrata ovista ja ikkunoista. Päivätyö tarjoilijana sai jäädä:

- I was able to quit my job as a waitress within days of her first appearance on social media and the phone simply hasn't stopped ringing since. (Daily Mail.)

Viime vuoden loppuun mennessä Grumpy Cat oli ehtinyt tienaamaan omistajalleen jo 56 miljoonan euron omaisuuden. Summa on varsinkin noin lyhyessä ajassa koottuna mieletön; tämä yrmeä pikkukissa on Daily Mailin mukaan tahkonnut enemmän rahaa, kuin esimerkiksi Cameron Diaz koko pitkän ja menestyksekkään uransa aikana.

Itse ihastuin Grumpy Cattiin ikihyviksi pari vuotta sitten, kun satuin törmäämään sen Facebook-sivuihin. Muistan nauraneeni ääneen kerran jos toisenkin juuri sopivan pisteliäitä kuvameemejä silmäillessäni. Sittemmin olen tosin pudonnut kelkasta, ja ainoastaan silloin tällöin törmännyt uutisiin Tadar Saucen viimeisimmistä hankkeista, joihin on kuulunut muun muassa erilaisten fanituotteiden myyntiä, yhteistyö Friskiesin kanssa, ja elokuva. Kirjoja on julkaistu tähän mennessä kaksi, joista nyt lukemani Grumpy Cat - Yrmeä kirja - Aktivoiva opas sinulle, joka haluat näyttää närkästyneeltä (Grumpy Cat - A Grumpy Book by Grumpy Cat, julk. 2013) on ensimmäinen. 

Sisällöltään Yrmeä kirja oli kevyt ja nopealukuinen sekoitus meemejä, tehtäviä ja kuvakollaaseja: 

Aww, miten huomaavaista.

Tuo sfinksi on aika kiva.

Tällaista meditaatioharjoitusta en
olekaan vielä kokeillut.

"VASTAUS: Se oli koe. Suljin kaikki tiet sokkeloon
ja kieltäydyin yhteistyöstä. Hävisit."

Kaiken kaikkiaan Yrmeä kirja vaikutti hieman hätäisesti kootulta, eikä sen sisällöllä tuntunut olevan sen kummempaa koherenssia, mutta kyllähän tämä toki hymyilytti. Omaksi tällaista puolessa tunnissa läpiselattavaa kirjasta en silti vaivautuisi ostamaan. Minusta Grumpy Cat on edelleen parhaimmillaan alkuperäisessä ympäristössään: internetissä.

Syy, miksi minä ja niin monet muut pitävät Grumpy Catista lienee monisyinen. Kissan poikkeuksellinen ulkonäkö on ilman muuta yksi ratkaisevista tekijöistä. Pohjimmiltaan menestyksen salaisuus piilee minusta kuitenkin siinä vapauttavassa viestissä, jota Grumpy Cat meemeissään välittää: on ok olla myös huonolla tuulella.

Ärtymystä - kuten mitään muutakaan negatiivista tunnetta - ei ole hyvä tukahduttaa loputtomiin, vaan päinvastoin: se kannattaa kohdata rennosti. Kuuluuhan esimerkiksi tiibetinbuddhalaisuudenkin oppeihin kehotus: "Smile at fear". Myös Grumpy Cat auttaa omalta osaltaan ihmisiä kohtaamaan vastaavanlaisia negatiivisia tunteita hymyillen - tai jopa nauraen. Oma huono päivä kun muuttuu helposti astetta paremmaksi ja rennommaksi yrmeän pikkukissan muistuttaessa, ettei se sisällä kytevä viha tai suuttumus olekaan niin haudanvakava juttu. Päinvastoin: siitähän saa jopa revittyä hersyvää huumoria!

P.S.

Lisäksi on muistettava, että jo Aristoteleen klassisessa Runousopissa (330-320 eaa.) todettiin, että iskevimmät tarinat ovat tragedioita, ja parasta on, jos kaikille henkilöhahmoille käy lopussa huonosti. Grumpy Cat tassuttelee siis mestarin viitoittamaa tietä:

When things fall apart, Pema Chödrön

"It becomes a way of life to stay awake, slow down, and notice"

When things fall apart (1997/2005) on neljäs Pema Chödröniltä lukemani teos (lisäksi omistan joitakin hänen äänikirjojaan). Nyt tuntuu, että Chödrönin tarjoamien tiibetinbuddhalaisten mindfulness-oppien kriittinen massa on kohdallani saavutettu. En siis usko aivan heti tarttuvani uuteen Chödrönin teokseen, mutta näiden jo luettujen pariin varmasti palaan tuon tuostakin.

Tämä kirja oli rauhoittavaa ja puhuttelevaa luettavaa, kuten kolme edellistäkin teosta, mutta alkoi minun silmissäni jo hieman toistamaan itseään: maitri, samsara, tonglen, bodhichitta.. Kaikki tuttuja ennestään. Hirveästi mitään täysin uutta en enää saanut irti. Alleviivaamisen arvoisia kohtia riitti silti runsaasti:

Parhaiten When things fall apartista jäi mieleen luku, jossa Pema kertoi, miten hänestä tuli tiibetinbuddhalainen nunna:

I remember so vividly a day in early spring when my whole reality gave out on me. Although it was before I had heard any Buddhist teachings, it was what some would call a genuine spiritual experience. It happened when my husband told me he was having an affair..

When anyone asks me how I got involved in Buddhism, I always say it was because I was so angry with my husband.

Peman mukaan tämä kokemus auttoi häntä luopumaan tarpeesta takertua asioihin, ja opetti kohtaamaan kivun rohkeasti.

Vain oman navan ympärillä tässäkään teoksessa ei kuitenkaan pyöritä, koska Chödrönillä on taito liikkua sujuvasti yksityisen ja yleisen, lokaalin ja globaalin välillä:

Every day we could think about the aggression in the world, in New York, Los Angeles, Halifx, Taiwan, Beirut, Kuwait, Somalia, Iraq, everywhere. All over the world, everybody always strikes out at the enemy, and the pain escalates forever. Every day we could reflect on this and ask ourselves, "Am I going to add to the aggression in the world?" Every day, at the moment when things get edgy, we can just ask ourselves, "Am I going to practice peace, or am I going to war?"

Suosittelen Chödrönin kirjoja lämpimästi. Jokaista Chödrönin ajatusmallia en toki ole omaksunut, mutta hänen tuotantoonsa tutustumisen myötä minusta on ehdottomasti tullut avarakatseisempi, tyynempi ja ymmärtäväisempi ihminen.

To the degree we have compassion for ourselves, we will also have compassion for others.

The wisdom of no escape, Pema Chödrön

Mindfulness-kirjojen aatelia

The everyday practice is simply to develop complete acceptance of all situations, emotions and people.

Vaikka en ole buddhalainen, enkä edes meditoi, on Pema Chödrönin kirjoista tullut minulle tärkeitä, eikä The wisdom of no escape -teoskaan (2001) tuottanut minulle pettymystä. Tietoisuustaidot (engl. mindfulness) kun sopivat hyvin kenelle tahansa, uskonnosta riippumatta. Tietoisuustaitojen kehittymisen myötä stressi vähenee, tarkkaavaisuus lisääntyy ja tunne-elämä tasoittuu. Lisäksi itsetunto vahvistuu, ja positiiviset ajatukset lisääntyvät. Kukapa ei noista hyötyisi? Ei ihme, että mindfulness herättää länsimaissakin koko ajan enemmän kiinnostusta.

Tulokulma on toki meille länsimaalaisille erilainen, kuin itämaisiin kulttuureihin syntyneillä. Ehkä juuri tästä syystä juuri Chödrönin kirjat puhuttelevat minua. Onhan hän itsekin alkujaan amerikkalaissyntyinen. Chödrön osaa selittää samsaran ja maitrin kaltaiset itämaisen meditaatioperinteen käsitteet niin, että ne todella avautuvat luterilaisellekin, ja vieläpä antavat paljon.

Mukana on myös paradokseja, joiden kanssa voi saada aivonsa solmuun. Jos esimerkiksi mikään ei ole pohjimmiltaan hyvää tai pahaa, oikein tai väärin, miten on mahdollista kerätä huonoa karmaa? 

Tai: "The Tao that can be spoken is not the ultimate Tao." & "If you meet the Buddha on the road, kill the Buddha." Chödrönin mukaan tässä viitataan siihen, että tietyn näkökannan ottaminen tekee sokeaksi muille näkökannoille. Mutta niin..

Mielestäni Chödrönin tuotantoon kannattaa tutustua, koska hänen teostensa lukeminen aktivoi ja tyynnyttää mieltä samanaikaisesti, erinomaisin tuloksin. 

Don't Bite the Hook. Finding Freedom from Anger, Resentment, and Other Destructive Emotions, Pema Chödrön

"We are always working with our potential to be bothered"

Kun elämässä tulee vastaan ikävä tilanne, ihminen reagoi usein hyvin kaavamaisesti, vaiston varassa: Pään sisällä alkaa vihaa entistä isommaksi lietsova tulikivenkatkuinen monologi, ja pahaa oloa saattaa tulla tartutettua myös eteenpäin esimerkiksi tylyin ja vihaisin sanoin. Niin, ja tietysti on aina tarve etsiä syyllistä, jakaa maailma vaistomaisesti ystäviin ja vihollisiin. Tämä toimintamalli on syvään juurtunut, ja se perustuu valheelliseen uskoon sen tuomasta lohdusta: "Promise of comfort is the nature of addiction".

Pema Chödrön toteaa:

Getting all worked up, getting hooked, it doesn't solve the problem, it doesn't achieve your end.

When pain comes to our life, it's like a moment of truth. It can wake us up, or put us to sleep. It can make us more compassionate and wise, or it can make us more selfish and afraid. 

Voi siis äänikirjan Don't Bite the Hook -nimeä mukaillen päättää, tarttuuko negatiivisuuden koukkuun, eli totuttuun, haitalliseen reaktiomalliin vai ei.

Pain creates pain. Patience creates patience.

Helposti lähestyttävä opettaja

Pema Chödrön on tiibetinbuddhalainen nunna, ja tässä, vuonna 2007 julkaistussa äänikirjassa hän avaa intialaisen, 800-luvulla eläneen Shantidevan opetuksia pala palalta. Äänikirja on nauhoitettu viikonloppuretriitillä, elävän yleisön edessä. Äänitteen lopussa muutama yleisön edustaja esittää Pemalle myös kysymyksiä. Äänenlaatu oli erityisesti tähän nähden erittäin hyvä. Chödrön puhui selkeästi ja ymmärrettävästi alusta loppuun, ja yleisön läsnäolon huomasi lähinnä silloin, kun Chödrön sai heidät nauramaan.

Pidin tästä äänikirjasta yhtä paljon, kuin Chödrönin muustakin tuotannosta, johon olen tutustunut. Chödrön on sympaattinen ja huumorintajuinen opettaja, joka ei asetu kaikkitietävän gurun asemaan missään vaiheessa.

Hän myös näkee asiat länsimaisen ihmisen näkökulmasta, koska on itsekin syntyjään amerikkalainen. Chödrön kertoo paljon omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, ja suhteuttaa niitä ikivanhoihin buddhalaisiin opetuksiin sujuvasti, ja monesti myös vitsailee omalla kustannuksellaan. Hän ei pelkää kertoa omista vihantunteistaan ja takaiskuistaan. Tämän seurauksena kuulijankaan ei tarvitse hävetä itseään, ja kuuntelukokemuksesta tulee vapautunut ja rento.

Kohtaa vihan tunne, mutta älä lietso sitä turhaan

Chödrönin neuvot voi lyhykäisyydessään tiivistää seuraavasti: Kun tunnet vihaa, anna sille huomiosi ja kohtaa se, tarkastele sitä: "Getting curious about the pain". Luo vihantunteen ympärille myös kylliksi tilaa. Älä paina sitä pinnan alle.

Ei kuitenkaan kannata lähteä lietsomaan itseään entistä suurempaan raivoon. Vihaa aiheuttavan asian loputon pyörittely ja pakonomaiset sisäiset monologit pahentavat tilannetta turhaan. Harmin aiheen yksityiskohdilla on turha mässäillä.

Kun vihan tunne on kohdattu, kannattaa tiedostaa, että tilanne ei välttämättä ole niin mustavalkoinen, mitä äkkiä tekisi mieli ajatella. Sen sijaan, että ajattelisi: "Tämä on väärin", kannattaakin ennemmin ajatella subjektiivisesti: "En pidä tästä".

Chödrön sanoo:

We divide the world up into friend and foe, what we like and we don't like. All that is made up by our mind. It's completely arbitrary. Really there's nothing that's everybody's friend or foe.. There is no independent bad person out there.

Tämän myötä on myös hyvä irrottaa itsensä uhrin roolista ja yksinkertaisesti todeta, että ihmiset on mitä on, ja jokainen on omassa kehityksessään omassa yksilöllisessä vaiheessaan. Meillä kaikilla on oma tarinamme, ja pohjimmiltaan jokainen haluaa vain olla onnellinen. Ne, jotka aiheuttavat ympärillä olijoilleen tuskaa, voivat itse huonosti. Jos suuttuu kanssaihmiselle hänen käytöksestään, voi yhtä hyvin suuttua tulelle siksi, että se on polttavan kuuma.

Ensimmäistä kertaa ymmärsin

Aiemmin olen lähinnä ärtynyt, jos joku on näsäviisaana hieronut naamaani neuvoja, kuten: "Holding onto anger is like drinkin poison and expecting the other person to die". Harva asia raivostuttaa yhtä paljon kuin se, että sinulle sanotaan: "Sinulla ei ole oikeutta olla vihainen", tai: "Olet idiootti, kun tunnet näin, tällaista ei saa ajatella". Silloinhan sitä vasta alkaakin v*tuttamaan!

Nyt, ensimmäistä kertaa, en suuttunut vaan ymmärsin. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että toisin kuin niin monesti on tapana, Chödrön ei syyllistänyt. Norsunluutorni loisti poissaolollaan. Chödrön teki selväksi, että "Minä tunnen vihaa ihan kuin sinäkin, olemme samanlaisia. Ymmärrän sinua. Olet OK." Lisäksi Chödrön osasi perustella kaiken erinomaisesti.

Kiitos tämän, pystyin rentoutumaan, ja ottamaan kaiken vastaan. Tapani nähdä asiat todellakin muuttui parempaan suuntaan. Kiitos, Pema!

Uteliaisuus ja rohkeus kannattavat

Chödrön myös korostaa, että mikään ei ole pysyvää. Monesti miellämme esimerkiksi oman mielemme ja roolimme muihin ihmisiin nähden muuttumattomaksi, kiven kaltaiseksi. Todellisuudessa muutosta tapahtuu kuitenkin koko ajan.

We fix ourselves that way: ..I'm the victim here, I'm the angry person..

Jos asiat pysyvät samoina, kaavamaisina, se johtuu vain siitä, että ihminen itse ruokkii kierrettä, toistaa totuttua kaavaa. Asiat voi kuitenkin aina muuttaa. Kuten Chödrön sanoo:

You're not fixed, they're not fixed.

Elämää kohtaan kannattaakin ottaa rohkea ja utelias asenne. Jokainen hetki on uusi, tuore mahdollisuus. Pitää vain uskaltaa. Tämä ajattelumalli tunnetaan nimellä water-logic, ja sitä voi soveltaa paitsi oman minuuden ja ympäröivän maailman, myös vihan tarkasteluun:

"Anger is not a permanent state. It's like the clouds in the sky. It's workable, it's changeable, it can go."

Monday I'm In Love

Joskus maanantai on parempi, kuin viikonloppu

Viikonloppu sujui ankeissa merkeissä. Esimerkiksi koko lauantai meni HTML-koodia kirjoitellessa, ja sunnuntaina olisi pitänyt jatkaa samaa, mutta luovutin, ja lähdin ulkoilemaan. Onneksi maanantai olikin jo paljon parempi! Töissä oli uuden tehtaan avajaiset, jonka kunniaksi syötiin kakkua, ja katseltiin koomikon esityksiä. Kotiin palatessa asiat paranivat entisestään: noin viikko sitten tehty Amazonen tilaus oli saapunut!

Paketissa oli paitsi The Curen kokoelmalevy, myös kaksi Pema Chödrönin kirjaa: When things fall apart & The wisdom of no escape. Aiemmin lukemieni Chödrönin kirjojen perusteella uskon, että tämä ei voinut olla kuin vain kannattava ostos. En ole buddhalainen, mutta Chödrönin tekstit puhuttelevat minua silti vahvasti. Hänen teostensa lukemisesta jää samanlainen olo, kuin tuntien mukaansatempaavasta keskustelusta hyvän ystävän kanssa. Lisäksi kirjojen kannet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kauniita.

P.S. Tässäpä blogi, jollaisen haluaisin joskus aloittaa itsekin: Ekaa kertaa Mysoressa. Kolmeksi kuukaudeksi Intiaan? Kyllä kiitos! Kirjoittaja on minulle tuttu joogapiireistä.

Start where you are - How to accept yourself and others, Pema Chödrön

Pidän tämän kirjan eleettömän kauniista kansista.

No escape - No problem

"When the resistance is gone, so are the demons"

Tämä on jo toinen Pema Chödrönin kirja, jonka luen. Tilasin molemmat samaan aikaan Amazonesta, ja luin ne melko tiiviissä tahdissa, kuitenkin pienen välihengähdyksen kanssa. Näissä kun on sen verran paljon mietittävää, että putkeen niitä ei olisi jaksanut kahlata läpi. Pidin kuitenkin lukukokemuksestani jälleen kerran. Tiibetin buddhalainen Chödrön kirjoittaa lämpimästi ja elävästi siitä, miten elämään voi suhtautua rauhallisemmin, avoimemmin ja rohkeammin, ja miten kanssaihmiset voi kohdata lempeämmin.

Start where you are -kirjan (julk. 1994) lukeminen teki hyvää kahdella tasolla: Ensinnäkin viihdyin sen parissa, ja toiseksi uskon, että todella sain tästä jotain irti. Verrattuna viimeksi lukemaani The places that scare you -kirjaan Start where you are oli maanläheisempi. Jälkeenpäin ajatellen tämä olisikin kannattanut lukea ensin. Mutta no, joka tapauksessa molemmat kirjat olivat ehdottomasti perehtymisen arvoisia.

"..fresh way of looking when we're not caught in our hope and fear"

Edellisessä Chödrönin kirjaa käsittelevässä tekstissäni lainasin kohtia, jotka liikkuivat yleisellä tasolla. Tämän kirjan kohdalla haluan sen sijaan siteerata tarinaa, joka kertoo poikkeuksellisen rohkeasta miehestä. Kertomus on mukana kirjassa, koska Chödrön haluaa osoittaa, mitä tarkoittaa olla avaramielinen ja elää vailla ennakkoluuloja ja pelkoa:

There was a Native American man called Ishi, which in his language meant "person" or "human being".. Ishi lived in northern California at the beginning of the century. Everyone in his whole tribe had been methodically killed, hunted down like coyotes and wolves. Ishi was the only one left. He had lived alone for a long time. No one knew exactly why, but one day he just appeared in Oroville, California, at dawn. There stood this naked man. They quickly put some clothes on him and put him in jail, until the Bureau of Indian Affairs told them what to do with him. It was front-page news in the San Francisco newspapers, where an anthropologist named Alfred Kroeber read the story.

Here was an anthropologist's dream come true. This native person had been living in the wilds all his life and could reveal his tribe's way of life. Ishi was brought on the train down to San Francisco into a totally unknown world, where he lived - pretty happily, it appears - for the rest of his life. Ishi seemed to be fully awake. He was completely at home with himself and the world, even when it changed so dramatically almost overnight.

For instance, when they took him to San Francisco, he happily wore a suit and tie they gave to him, but he carried the shoes in his hand, because he still wanted to feel the earth with his feet. He had been living as a caveman might, always having to remain hidden for fear of being killed. But very soon after they arrived in the city they took him to a dinner party. He sat there unperturbed by this unfamiliar ritual, just observing, and then ate the way everybody else did. He was full of wonder, completely curious about everything, and seemingly not afraid or resentful, just totally open.

When Ishi was first taken to San Francisco, he went to the Orville train station and stood on the platform. When the train came in, without anyone really noticing, he simply walked away very quietly and stood behind a pillar. Then the others noticed and beckoned to him, and they all got to the train to San Francisco. Later, Ishi told Kroeber that for his whole life when he and the other members of his tribe had seen a train they had tought it was a demon that ate people, because of how it snaked along and bellowed smoke and fire. When Kroeber heard that, he was awestruck. He asked, "How did you have the courage to just get on the train if you tought it was a demon?" Then Ishi said, quite simply, "Well, my life has taught me to be more curious than afraid."

Amerikkalainen koomikko Jenna Marbles 

ilmaisee tietämättään tällä "Why Girls Hate 

Each Other" -videollaan erään buddhalaisen viisauden: me kaikki
olemme pohjimmiltaan samanlaisia: tunnemme kipua, kateellisuutta ja
yksinäisyyttä. Niinpä voisimme yhtä hyvin ottaa rennommin, ja

unohtaa turhan kyräilyn. Suhtautua lämpimämmin

ja ymmärtäväisemmin toisiimme.

The places that scare you - A guide to fearlessness, Pema Chödrön

Kirjan kirjoittanut Pema Chödrön syntyi New Yorkissa vuonna
1936. Viimeiset 20 vuotta hän on ollut tiibetin buddhalainen nunna.

Whatever arises in our mind is workable

Löysin tämän kirjan Yoganonymous sivustolla olleen 13 Spiritual Books That Changed My Life. What Are Yours? -artikkelin kautta. Chris Grosso kirjoittaa artikkelissa vuonna 2001 julkaistusta The places that scare you -teoksesta seuraavasti:

In The Places That Scare You, Chödrön teaches that we already have the wisdom inherently in us to face life's difficulties but that we usually block it with patterns rooted in fear, and from my own life experience, man is she right. This book has helped me immensely in accepting life as it is, both the good and the bad times while doing my best to find beauty in it all.

Olen Grosson kanssa samaa mieltä kirjan ydinsanomasta liittyen siihen, miten ihmisellä on tapana reagoida epämiellyttäviin tilanteisiin: suututaan, syytellään muita, pystytetään muurit oman minuuden suojaksi, paetaan. Pakeneminen tarkoittaa tuskan ja ahdistuksen kanavoimista enemmän ja vähemmän kehittävästi: yksi shoppailee, toinen juo, kolmas katsoo tuntikausia televisiota, neljäs polttaa ketjussa, viides väsyttää itsensä liikunnalla. Chödrönin mukaan näitä vaistomaisia ja usein haitallisia toimintamalleja parempi vaihtoehto on kohdata negatiiviset tunteensa suoraan ja tarkastella niitä rauhallisesti. Ilman välttelyä ja itsesyytöksiä:

For instance, even in the rock-hardness of rage, if we look below the surface of the aggression, we'll generally find fear.

..meditation isn't about getting it right or attaining some ideal state. It's about being able to stay present with ourselves. It becomes increasingly clear that we won't be free of self-destructive patterns unless we develop a compassionate understanding of what they are.

We can learn to act and think in ways that sow seeds of our future well-being, gradually becoming more aware of what causes happiness as well as what causes distress.

We see what comes up, acknowledge that with kindness, and let go. Thoughts and emotions rise and fall. Some are more convincing than others.

Ymmärtääkseni tässä on kyse Vipassana-meditaatiosta, jota on harrastettu jo tuhansia vuosia. Taannoin näkemäni dokumentin pohjalta tiedän, että tällä meditaatiotekniikalla ollaan saatu erinomaisia tuloksia muun muassa amerikkalaisissa vankiloissa. Sitä voi harrastaa kuka tahansa uskonnosta riippumatta. 

Kannatti lukea!

Tämä kirja herätti ajatuksia, ja sai minut näkemään oman käytökseni tietyissä tilanteissa uudella tavalla. Pohtimaan, voisinko muuttaa omaa asennettani joiltakin osin. Ei tarvitse olla buddhalainen, jotta Chödrönin teksti puhuttelisi. Ihmisyys riittää. 

Jotkut osat tekstistä toki menivät niin vahvasti korkealentoisen buddhalaisuuden puolelle, että ne saivat minut lähinnä pohtimaan asioita puhtaan filosofisesti, ilman varsinaista kosketuspintaa omaan elämääni, kohottelemaan kulmiani, tai jopa hieman huvittumaan. 

Esimerkiksi tämä buddhalainen paradoksi, joka myös avattiin hyvin, ei koskettanut minua erityisemmin, mutta oli toki mielenkiintoinen:

Form is emptiness, emptiness also is form. Emptiness is no other than form, form is no other than emptiness.

Loppukevennys

Tämä sitaatti, jonka on kirjoittanut alun perin Pikku Prinssi -teoksesta tunnettu Antoine de Saint-Exupery, sai minut puolestaan huvittumaan:

It is only with the heart that one can see rightly; 

what is essential is invisible to the eye.

Lausahdus on minulle ensisijaisesti tuttu Scooterin kappaleesta Weekend!. Singlelle tehdyssä musiikkivideossa sekoitetaan iloisesti joukko maailman valtauskontoja yläosattomiin naistanssijoihin ja kyseenalaisiin erikoistehosteisiin. Tämän video on jopa Scooterin mittapuulla mitattuna keskimääräistä mauttomampi. Ylläoleva sitaatti lausutaan kohdassa 2.50:

En tiedä, mitä Chödrön ajattelisi siitä, että hänen kirjaansa käsittelevään tekstiin liitetään tällaista "saksalaista kulttuuria". Toisaalta, Chödrön korostaa opeissaan sitä, että itseään ei saa ottaa liian vakavasti.

Jooga ja elämän voima, Donna Farhi

Joogaharjoituksessa kukaan ei häviä

Jooga ja elämän voima (engl. Bringing Yoga to Life: The Everyday Practice on Enlightened Living, julk. 2003) on syvällisin ja haastavin kirja, jonka olen hetkeen lukenut. Kiinnostuin tästä Donna Farhin toisen, enemmän asanaharjoituksiin keskittyvän joogakirjan, Kehon ja mielen joogaa -kautta. Siinä Farhi kirjoitti joogan henkisestä puolesta niin inspiroivasti, että kiinnostukseni hänen tuotantoaan kohtaan heräsi. Oleellista Donnan tavassa kirjoittaa on ennen kaikkea lempeä ja kannustava pohjavire.

Donna korostaa tässä kirjassa, että tärkeintä joogassa ei ole se, pystymmekö seisomaan puoli tuntia päällämme, vaan ennen kaikkea sisäisen tyyneyden ja selkeyden löytäminen, sekä täysivaltainen oman hyvinvoinnin parantuminen.

Tämä hyvä olo säteilee myös ympäristöön: ihmisestä tulee joogan myötä ystävällisempi ja myötätuntoisempi. Kaikkien ei myöskään ole edes tarkoitus tehdä samaa harjoitusta, koska jokainen joogan harrastaja on ainutkertainen yksilö.

Tämä näkemys joogan tärkeimmistä tavoitteista on lohduttava, koska olen jo jonkin aikaa ollut oman harjoitukseni kanssa jumissa yhdessä ja samassa kohtaa: helpotetussa Bhujapidasanassa:

Joka kerta kun harjoitamme, joka kerta kun hengitämme

ja yritämme keskittää mielemme,

joogan tavoite on jo tavallaan saavutettu.

Se ei ole sen kummempaa.