Jokaisen anglofiilin must-read
Maire Lankinen lähti 1960-luvun alussa töihin Iso-Britanniaan, koska sodanjälkeinen Suomi tuntui nuoresta naisesta jo niin kovin nähdyltä. Britteihin päästyään hän työskenteli ensin Windsorissa erään arkkitehtiperheen kotiapulaisena, mutta pian veri alkoi vetämään Lontooseen. Ja niinpä, suorastaan satumaisen helpon rekrytointiprosessin myötä, Maire löysikin itsensä Buckinghamin palatsista. Tämä siitä huolimatta, että koulutusta tai edes kielitaitoa ei ollut mitenkään liiaksi. Hovissa Maire myös oli ainoa ulkomaalainen. Hänen piti viettää briteissä alun perin vain vuosi, mutta lopulta hovissa vierähtikin pitempi aika.
Suomeen palattuaan Maire ei halunnut antaa kokemuksistaan haastatteluja lehdille, ja pakeni toimittajia joskus jopa ikkunan kautta. Jokin kuitenkin muuttui, kun Elizabet II kuoli vuonna 2022, ja niinpä pääsimme lukemaan tämän kerrassaan ihastuttavan Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa -elämänkerran (2024). Teos oli suunnattu ensisijaisesti Mairen lapsenlapsille, mutta kaikeksi onneksi se saatiin myös laajempaan levitykseen.
Mairen uskomattoman tarinan salaisuus piilee mielestäni paitsi hyvässä tuurissa, myös erinomaisessa asenteessa. Maire itsekin korostaa toistuvasti kirjan kuluessa, että jos elämässä haluaa jotain, pitää saada suunsa auki. Näinhän se on.
Tämä pirskahteleva ja rohkea elämänkerta sai minut liikuttumaan syvästi. Kyynelehdin jo kirjan alussa, kun 87-vuotias Maire on menossa tapaamaan Suomessa vierailulla ollutta Prinssi Williamia. Tämä kirja on monella tapaa kuin todeksi tullut satu. Vai kuinka moni pääsee palatsiin töihin vain piipahtamalla nopeasti työvoimatoimistossa vastaamassa yhteen kysymykseen, ja heti ensimmäisenä työpäivänä on vieläpä kuninkaalliset häät? Voisipa meistä jokainen kokea edes kerran elämässään jotain näin maagista.
Viime vuodet skandaaleineen, kuolemineen ja sairastapauksineen ovat olleet brittien kuninkaallisille rankkaa aikaa. Tällä hetkellä moni jopa kyseenalaistaa, tuleeko monarkia selviämään. Mairen kirja kuitenkin muistuttaa, että joskus on ollut aika, jolloin kaikki oli hyvin, ja Andrewkin oli vain suloinen lapsi, joka juoksenteli palatsin käytävillä ihastusta herättäen.
