The Twat Files, Dawn French

 

Yksi hauskimmista elämänkerroista pitkään aikaan

"Yep, I rode a horse upside down like a proper twat."

            -Dawn French 

Myönnän heti kärkeen, että olen onnistunut kehittämään kevyen pakkomielteen tähän kirjaan. Olen nimittäin tätä bloggausta kirjoittaessani kuunnellut läpi Dawn Frenchin kolmannen elämänkerran, The Twat Filesin (2023), jo enemmän kuin kerran. Kun kirja on tarpeeksi hyvä, ei yksi luku(/kuuntelu)kerta vain riitä minulle. Tämä hauska ja kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, vahvan itseironian sävyttämä elämänkerta yksinkertaisesti tempaa mukaansa. Yksi osasyy tähän on ilman muuta se, että Dawn lukee tämän äänikirjan itse, kuten nykyään melko monet kirjailijat tekevät, varsinkin kun kyse on omaelämänkerrasta.

Meillä Suomessa Bafta-palkittu komedienne Dawn French on valitettavan vieras suuruus, mutta briteissä hänet tuntevat kaikki. Ja myös Dawn tiedostaa oman asemansa, hyvässä ja pahassa. Kun hän nimittäin oli menossa polvileikkaukseen, päätti armoitettu näyttelijätär lääketokkurassaan sopertaa leikkaavalle kirurgille suurin piirtein näin: "Olen kansallisaarre, joten älä tapa minua. Ei siis mitään paineita!" 

Itse löysin Dawnin alun perin Jennifer Saundersin kautta, koska olen suuri Todella Upeeta -fani. Sittemmin olen katsonut useaan kertaan French & Saunders -sarjan ja luonnollisesti myös The Vicar of Dibley -boksi löytyy DVD-hyllystäni. Tämän uuden elämänkerran myötä French and Saunders oli jälleen pakko kahlata läpi tuorein silmin. The Twat Files paljastikin, että Dawn on ammentanut French & Saundersiin pitkälti myös omista kokemuksistaan. Esimerkiksi kuudennen tuotantokauden Norah Jones -juonikuvio, jossa Dawn on käynyt Noran konsertissa ja päättää ostaa tälle kengät lahjaksi, perustuu Dawnin omaan elämään varsin tarkasti. Paitsi idiotismi, myös fanius yhdistää meitä kaikkia. Olimmepa sitten julkkiksia tai emme.

Itselleni hevosihmisenä The Twat Filesin parasta antia oli ehdottomasti luku, jossa Dawn kertoo vastoinkäymisistään Shula-poninsa kanssa. Itse tein ja säästin -satulaviritys ja epäonnistuneet ratsastuskilpailut saivat minut nauramaan ehkä enemmän, kuin on hyväksyttävää. Myöskään omaa islanninhevostani tuo luku ei jättänyt kylmäksi. Kuuntelin äänikirjaani juuri tuon luvun kohdalta nimittäin antaessani poneilleni iltaheiniä ja luvun loppuun lisätty ääniefekti, oikea hevosen hirnahdus, sai issikkani suunniltaan. Korvat nousivat pystyyn ja hevonen syöksähti etsimään vierasta hevosta laitumelta! Toinen ponini katseli kummissaan vierestä ja jatkoi tyynenä ruokailua. Hän ei ole yhtä sosiaalinen tapaus.

Lisäksi esimerkiksi Dawnin ja hänen silloisen miehensä Lenny Henryn osallistuminen naamiaiskutsuille Michael Jacksoniksi ja tämän lemmikki-apinaksi pukeutuneina sai minut tyrskimään melko lailla. Jään toiveikkaana odottamaan, milloin Dawn pääsee näyttelemään Apinoiden planeetta -elokuvassa. Heh heh..

Kömmähdyksiä tässä kirjassa on laidasta laitaan, ensimmäiset Dawnin lapsuudesta, jolloin hän muun muassa jähmettyi täysin tavatessaan kuningatar Elisabet II:n, aina viimeaikaisiin töppäyksiin asti (kuten se kerta, kun hän luuli kotinsa kolisevia vesiputkia merkiksi paranormaalista toiminnasta). Kaiken kaikkiaan The Twat Files täydentää mielestäni hienosti Dawnin ensimmäistä, astetta tunteikkaampaa ja vakavahenkisempää Dear Fatty -elämänkertaa vuodelta 2009. Ja mikä parasta: on ilmeisesti olemassa vielä kolmaskin elämänkerta, jota en ole vielä lukenut!

The Twat Filesillä on tietenkin myös syvempi viesti: kukaan ei ole täydellinen ja omia tai muiden puutteita ei pidä tuomita tai hävetä. Meistä jokainen on hiukan ääliö ja se on okei. Kuten zen-buddhalaisten wabi-sabissa, myös The Twat Filesissä epätäydellisyydessä ja keskeneräisyydessä nähdään kauneutta. 

Dear Fatty, Dawn French

"May my suffocatingly enormous love for you smother you to certain death -Your devoted hag"

Löysin brittikomedienne Dawn Frenchin hersyvän Dear Fatty -elämänkerran (julk. 2009) alun perin Jennifer Saundersin ansiosta. Luin taannoin Absolutely Fabulous -sarjasta tutun Saundersin elämänkerran, ja sen kautta minulle valkeni, että pitkään ihailemani Jenniferin tärkein komediapari ei olekaan ollut Patsyna tunnettu Joanna Lumley, vaan silloin tällöin AbFabissakin sivurooleissa näytellyt Dawn French. Yhdessä Dawnin kanssa Jennifer on muun muassa tehnyt huippusuosion saavuttanutta French & Saunders -sketsisarjaa kunnioitettavat kaksikymmentä vuotta.

Lopullinen päätös Dear Fattyn lukemisesta syntyi, kun luin verkosta arvostelun, jossa Frenchin Dear Fattya kehuttiin Saundersin Bonkers-elämänkertaa selvästi paremmaksi. Se oli siis koettava! Varsinkin, kun heti Frenchin muistelmateoksen kannessa luki:

Heavens, she's a funny lady. I can't remember the last time a book made me laugh so much.
- Sunday Telegraph

Tilasin Dear Fattyn (nimi viittaa Frenchin Saundersille antamaan lempinimeen) Amazonesta käytettynä. Alku kirjan parissa oli hieman tahmea. En nimittäin teosta aloittaessani ollut nähnyt juuri lainkaan Dawnin televisiosarjoja, ja tuntui oudolta lukea käytännössä täysin vieraan julkkiksen lapsuudenmuistelmia. Hämmennystä lisäsi kerronnan sirpaleisuus; kirja oli koottu läheisille ja tuttaville kirjoitettujen kirjeiden muotoon, ja kirjeiden välillä saatettiin toisinaan tehdä odotettavissa olevien äkkinäisten aiheenvaihdosten ohella myös aikahyppyjä. Koherenssin kanssa oli siis hiukan niin ja näin, vaikka pääsääntöisesti punaista lankaa olikin helppo seurata.

Dawnin sydämellisen ja sosiaalisen luonteen huomioonottaen kirjemuotoinen muistelmateos oli kuitenkin hyvin looginen ratkaisu, ja se antoi myös mahdollisuuden leikkiä monilla erilaisilla kirjoitustyyleillä, ja vaihtaa tekstin sävy tarpeen mukaan komediasta draamaksi ja päinvastoin:

Esimerkiksi Dawnin kertomus hänen lapsena omistamastaan, hieman nukkavierusta Shula-ponista sai minut kyyneliin:

So, you see, Shula was essentially pretty much pants at all the classic pony stuff, but I tell you what she was great for - hugging. I used to spend ages in that barb with my brush and currycomp and hoof pick, just grooming and primping her. I would have liked to plait her mane and tail but sadly the baldness prevented it. So I would put my arms about her neck and hug her. We would stand in this quiet loving embrace for hours, just hugging and breathing. 

Tämä Madonnalle ja Guy Ritchielle omistettu parisuhdeneuvo taas nauratti:

If you do manage to do rescuin', might I put forward one other tiny good advice? This might be lies all scurrilous lies, all is false, but if it is true - please don't be takin' the raspberry and blackcurrant machine to bed with you both any more. It is a phone cum day-to-day personal organiser and interweb surfer and has no right place in the bedroom where the incomin' beeps would be disturbin' all the good good lovin'. Just thinking ahead, that's all.

Ihastuin Dawn Frenchiin totaalisesti tämän hauskan ja koskettavan elämänkerran myötä, ja myös hänen näyttelijänuransa on sittemmin tullut minulle tutuksi; sain juuri päätökseen kaikki kuusi tuotantokautta käsittävän French & Saunders -DVD -boksini. Tuo sarja ei minun silmissäni voi tietenkään päihittää legendaarista ikisuosikkiani AbFabia, mutta varsinkin French & Saundersin loppupään tuotantokaudet ovat todella viihdyttäviä.

French & Saunders -sarjan vakioteemoihin kuuluivat
erilaiset musiikki- ja elokuvaparodiat.

Elämänkerran pohjalla voi väreillä niin katkeruus kun rakkauskin

Se, mikä tässä Dawn Frenchin elämänkerrassa kiinnitti huomioni muihin viimevuosina lukemiini julkkisten muistelmateoksiin verrattuna, oli poikkeuksellisen humoristinen, rakastava ja kanssaihmisiä kunnioittava pohjavire.

Vaikka Dawn on kokenut elämässään monia takaiskuja, kuten isänsä itsemurhan ja aviomiehen kanssa läpikäydyt, tuloksettomat lapsettomuushoidot, ei hän tämän teoksen perusteella ole kuitenkaan katkeroitunut, vaan tuntee sen sijaan kiitollisuutta maailmaa ja läheisiään kohtaan.

Dawn ei näytä tuntevan minkäänlaista tarvetta mustamaalata esimerkiksi entisiä seurustelukumppaneitaan, vaan kirjoittaa heistä hienotunteisesti ja rakastavasti, mutta samalla kuitenkin niin hauskasti ja kiinnostavasti, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Kaikesta sanotusta säteilee läpi positiivinen energia.

Suurimmassa osassa lukemissani julkkiselämänkerroista tekstin sävy on ollut synkempi ja katkerampi. Esimerkiksi Katie Price (aka. Jordan) kritisoi elämänkertakirjoissaan entisiä miehiään ajoittain hyvinkin julmasti ja nöyryyttävästi, ja ottaa kerta toisensa jälkeen marttyyrin viitan omille harteilleen.

Eikä tuo vielä mitään. Amerikkalaisen ex-pornotähti Jenna Jamesonin Katien muistelmia vielä paljon rajumpi elämänkertateos How to.. Make Love Like a Pornstar muistutti lähinnä loputtoman synkkää terapiaistuntoa, jonka aikana manattiin esiin demoni toisensa jälkeen.

..Ja entäpä sitten Mötley Crüen yhteiselämänkerta The Dirt, Törkytehdas? Huh. Tuo sinällään koukuttava ja äärimmäisen tapahtumarikas rock-eepos on täydellinen osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun kaikki kunnioitus ja rakkaus itseä ja kanssaihmisiä kohtaan katoaa maineen ja rahan noustessa päähän.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minusta on mielenkiintoista tutustua myös ihmismielen pimeisiin puoliin hyvin kirjoitettujen elämänkertojen muodossa. Tästä huolimatta Dear Fattyn poikkeuksellisen iloinen ja lempeä tunnelma lämmitti mieltäni suuresti, koska se sai minut paitsi nauramaan, myös vahvisti uskoani ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen.