lauantai 20. tammikuuta 2024

Verityn varjo, Colleen Hoover

 


Sopivan kylmäävää viihdettä


Colleen Hoover on yksi tämän hetken kuumimmista kirjailijoista maailmalla, erityisesti BookTokin puolella. Itselleni hän on kuitenkin ollut vielä toistaiseksi vieras suuruus. Nyt päätin kuitenkin korjata tämänkin aukon sivistyksessäni, ja tutustua tähän kirjamaailman Taylor Swiftiin.

Kuvailisin Verityn varjoa (Verity, 2018) ennen kaikkea eroottiseksi trilleriksi, jossa on mukana myös hieman kauhuelementtejä. Minkäänlaiseksi uudeksi suosikkikirjaksi tämä ei minun kohdallani noussut, mutta kun tarinalle antoi hieman aikaa, alkoi se viedä mukanaan. Tunnustan myös järkyttyneeni kirjan nimikkohahmon mielenliikkeistä ja toiminnasta niin pahoin, että teos meinasi jäädä kesken. Onneksi en kuitenkaan luovuttanut, sillä loppu selitti paljon (joskin jätti muuten hieman toivomisen varaa).

Parasta Hooverin kirjassa olivat jouheva kirjoitustyyli ja sopivan vinksahtaneet hahmot. Kukaan heistä ei ollut yksiulotteinen pyhimys, tai myöskään läpeensä paha. Itse kuuntelin Verityn varjon Anniina Piiparisen lukemana äänikirjana, ja sellaisena se toimikin erinomaisesti. Liian vakavasti ei Verityn varjoa kannata ottaa, mutta koukuttavana välipalakirjana se puolustaa paikkaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti