Haastevastaus: Muumikirjat ja minä



Taikatalvi kohtaa takatalven.

Kiitokset haasteesta, Marika  <3

Kirjabloggarikollegani, Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa, antoi minulle meneillään olevaan Tove Janssonin juhlavuoteen erinomaisesti linkittyvän haasteen:

- Kirjoita Tove Janssonin Muumikirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämänkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.

- Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa

- Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Tämä haaste inspiroi minua, koska sain pysähtyä muistelemaan ja mietiskelemään mitä kiehtovinta aihetta. Vaikka en toistaiseksi omistakaan yhtään muumikirjaa (tyynyliinoja kyllä löytyy), on minulla yhtä ja toista kerrottavaa, kiitos Siikaisten kunnankirjaston ja YLE:n.

Unelma muumitalosta

Heti kärkeen minun on todettava, että kuten monilla ikäisilläni, myös minulla vahvimmat muumeihin liittyvät lapsuusmuistot linkittyvät YLE:n esittämiin suomalais-japanilaisiin piirrettyihin, joita katsottiin väsymättä: henkiin heräävä jäälumihevonen, pieni ja oikukas lohikäärme, noidan salaperäinen mökki metsän siimeksessä, ärsyttävä Nuuska Muikkunen, uhkaava Mörkö, ilahduttavan räväkkä Pikku-Myy.. Ei ole liioiteltua sanoa, että Muumilaakson tarinoita -piirretyn alkumusiikki oli lapsuuteni tunnussävel.

Omaa, kaikki oleelliset hahmot sisältävää muumitaloakin toivoin, mutta koska sellaista ei Otamon lähikaupasta löytynyt, jouduin tyytymään vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen pyyhekumiin, jotka minulle ostettiin lohdutukseksi (!). Ei ehkä ihan sama asia.. Vielä tänäkin päivänä jokin sisälläni liikahtaa, jos näen vaikkapa Hobby Hall -kuvaston lelusivuilla Muumitalon asukkaineen. Unelma, joka ei koskaan toteutunut..

Täydellinen jännityskertomus

Ensimmäinen muumikirja jonka lapsuudestani muistan, on apokalyptinen Muumipeikko ja Pyrstötähti (1946), johon Janssonin sotakokemukset pommituksineen olivat vaikuttaneet merkittävästi. Kuuntelin tarinan lähikirjastostani lainattuna kasettiäänikirjana, ja tunnelmat olivat silloisella pienellä tytöllä samaa luokkaa, kuin nykyminällä Walking Deadia katsoessa: Hermostuttaa, mutta keskenkään ei voi jättää, koska on saatava tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tämä kaksikymmentä vuotta vanha lapsuusmuistoni heräsi viime kesänä eloon yllättävällä tavalla, kun satuin vierailemaan kirjastossani aineistonpoistomyyjäisten aikaan. Bongasin tutun, nyt jo hieman rapistuneen kasettiäänikirjaboksin poistotelineestä. Hintaa oli vaivaiset kaksi euroa, ja melkein ostin sen. Melkein. Epäröin kuitenkin liikaa ("ei minulla ole tilaa tuollaiselle jättilaatikolle.. entä jos se ei toimikaan enää.."), ja jätin maailmanloppumuumit hyllyyn vain katuakseni sitä jälkeenpäin, kun oli jo liian myöhäistä. Joku muu, minua fiksumpi muumifani oli käynyt korjaamassa aarteen parempaan talteen ennen uusintavierailuani. Piru vie.

Vaarallisen matkan synkkä metsä symboloi..

Lapsuuden intensiivisen (piirrettyjä, kirjoja, tyynyliinoja, traaginen unelma omasta muumitalosta..) muumikauden jälkeen unohdin muumit pitkäksi aikaa. Uuden tulemisensa muumit tekivät elämääni vasta yliopistoaikoina. Tuolloin analysoimme muumikirjoja freudilaisittain eräällä loistavalla kirjallisuudenkurssilla, ja virkamiesruotsia suorittaessani taas luin esseetehtävää varten Trollvinterin (1957). Jos olen rehellinen, valitsin Taikatalven ruotsinkielisen alkuperäisteoksen yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli melko lyhyt, ja siksi nopealukuinen kirja.

Pian kuitenkin huomasin, miten paljon muumit edelleen viehättävät minua. Aloin lainaamaan kirjastosta muumiäänikirjoja uudestaan, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Teknologia oli mennyt eteenpäin, ja nyt cd:t korvasivat vanhat tutut kasetit, mutta tarinat olivat edelleen todella kiehtovia.

Yksi Janssonin luoman maailman tunnusomaisimmista piirteistä on se toistuvasti esiin nostettu seikka, että muumitarinat puhuttelevat niin lapsia kuin aikuisiakin, kumpaakin lukijaryhmää vain hieman eri tavalla. Lapset nauttivat vauhdikkaista ja mielikuvituksellisista saduista pitkälti ihan sellaisenaan ("vau, tuo jäähevonen lentää!"), varttuneemmille lukijoille kertomusten voimakas vertauskuvallisuus taas tarjoaa oman kiehtovan lisätasonsa.

Tästä syystä myös oma suhteeni muumeihin on kokenut melkoisen renessanssin sitten lapsuusaikojen. Itse esimerkiksi nautin nykyisin suunnattomasti Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjan (1962) Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin -tarinasta, koska sen sanoma pelkojen kohtaamisesta puhuttelee minua henkilökohtaisella tasolla.

Haaste eteenpäin

Olen bongannut sangen ihastuttavia, muumiaiheisia kirja-arvioita muun muassa Annamin, Katrin ja Anna J:n kirjablogeista, niinpä kutsunkin heidät mukaan tähän haasteeseen:

- Anna minun lukea enemmän/ Annami
- La petite letrice/ Katri
- Matkalla Mikä-Mikä -Maahan/ Anna J.

- Toivottavasti innostutte vastailemaan =)