keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Haastevastaus: Muumikirjat ja minä



Taikatalvi kohtaa takatalven.



Kiitokset haasteesta, Marika  <3


Kirjabloggarikollegani, Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa, antoi minulle meneillään olevaan Tove Janssonin juhlavuoteen erinomaisesti linkittyvän haasteen:

- Kirjoita Tove Janssonin Muumikirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämänkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.

- Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa

- Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Tämä haaste inspiroi minua, koska sain pysähtyä muistelemaan ja mietiskelemään mitä kiehtovinta aihetta. Vaikka en toistaiseksi omistakaan yhtään muumikirjaa (tyynyliinoja kyllä löytyy), on minulla yhtä ja toista kerrottavaa, kiitos Siikaisten kunnankirjaston ja YLE:n.


Unelma muumitalosta


Heti kärkeen minun on todettava, että kuten monilla ikäisilläni, myös minulla vahvimmat muumeihin liittyvät lapsuusmuistot linkittyvät YLE:n esittämiin suomalais-japanilaisiin piirrettyihin, joita katsottiin väsymättä: henkiin heräävä jäälumihevonen, pieni ja oikukas lohikäärme, noidan salaperäinen mökki metsän siimeksessä, ärsyttävä Nuuska Muikkunen, uhkaava Mörkö, ilahduttavan räväkkä Pikku-Myy.. Ei ole liioiteltua sanoa, että Muumilaakson tarinoita -piirretyn alkumusiikki oli lapsuuteni tunnussävel.

Omaa, kaikki oleelliset hahmot sisältävää muumitaloakin toivoin, mutta koska sellaista ei Otamon lähikaupasta löytynyt, jouduin tyytymään vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen pyyhekumiin, jotka minulle ostettiin lohdutukseksi (!). Ei ehkä ihan sama asia.. Vielä tänäkin päivänä jokin sisälläni liikahtaa, jos näen vaikkapa Hobby Hall -kuvaston lelusivuilla Muumitalon asukkaineen. Unelma, joka ei koskaan toteutunut..

Täydellinen jännityskertomus


Ensimmäinen muumikirja jonka lapsuudestani muistan, on apokalyptinen Muumipeikko ja Pyrstötähti (1946), johon Janssonin sotakokemukset pommituksineen olivat vaikuttaneet merkittävästi. Kuuntelin tarinan lähikirjastostani lainattuna kasettiäänikirjana, ja tunnelmat olivat silloisella pienellä tytöllä samaa luokkaa, kuin nykyminällä Walking Deadia katsoessa: Hermostuttaa, mutta keskenkään ei voi jättää, koska on saatava tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tämä kaksikymmentä vuotta vanha lapsuusmuistoni heräsi viime kesänä eloon yllättävällä tavalla, kun satuin vierailemaan kirjastossani aineistonpoistomyyjäisten aikaan. Bongasin tutun, nyt jo hieman rapistuneen kasettiäänikirjaboksin poistotelineestä. Hintaa oli vaivaiset kaksi euroa, ja melkein ostin sen. Melkein. Epäröin kuitenkin liikaa ("ei minulla ole tilaa tuollaiselle jättilaatikolle.. entä jos se ei toimikaan enää.."), ja jätin maailmanloppumuumit hyllyyn vain katuakseni sitä jälkeenpäin, kun oli jo liian myöhäistä. Joku muu, minua fiksumpi muumifani oli käynyt korjaamassa aarteen parempaan talteen ennen uusintavierailuani. Piru vie.

Vaarallisen matkan synkkä metsä symboloi..


Lapsuuden intensiivisen (piirrettyjä, kirjoja, tyynyliinoja, traaginen unelma omasta muumitalosta..) muumikauden jälkeen unohdin muumit pitkäksi aikaa. Uuden tulemisensa muumit tekivät elämääni vasta yliopistoaikoina. Tuolloin analysoimme muumikirjoja freudilaisittain eräällä loistavalla kirjallisuudenkurssilla, ja virkamiesruotsia suorittaessani taas luin esseetehtävää varten Trollvinterin (1957). Jos olen rehellinen, valitsin Taikatalven ruotsinkielisen alkuperäisteoksen yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli melko lyhyt, ja siksi nopealukuinen kirja.

Pian kuitenkin huomasin, miten paljon muumit edelleen viehättävät minua. Aloin lainaamaan kirjastosta muumiäänikirjoja uudestaan, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Teknologia oli mennyt eteenpäin, ja nyt cd:t korvasivat vanhat tutut kasetit, mutta tarinat olivat edelleen todella kiehtovia.

Yksi Janssonin luoman maailman tunnusomaisimmista piirteistä on se toistuvasti esiin nostettu seikka, että muumitarinat puhuttelevat niin lapsia kuin aikuisiakin, kumpaakin lukijaryhmää vain hieman eri tavalla. Lapset nauttivat vauhdikkaista ja mielikuvituksellisista saduista pitkälti ihan sellaisenaan ("vau, tuo jäähevonen lentää!"), varttuneemmille lukijoille kertomusten voimakas vertauskuvallisuus taas tarjoaa oman kiehtovan lisätasonsa.

Tästä syystä myös oma suhteeni muumeihin on kokenut melkoisen renessanssin sitten lapsuusaikojen. Itse esimerkiksi nautin nykyisin suunnattomasti Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjan (1962) Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin -tarinasta, koska sen sanoma pelkojen kohtaamisesta puhuttelee minua henkilökohtaisella tasolla.


Haaste eteenpäin


Olen bongannut sangen ihastuttavia, muumiaiheisia kirja-arvioita muun muassa Annamin, Katrin ja Anna J:n kirjablogeista, niinpä kutsunkin heidät mukaan tähän haasteeseen:

- Anna minun lukea enemmän/ Annami
- La petite letrice/ Katri
- Matkalla Mikä-Mikä -Maahan/ Anna J.

- Toivottavasti innostutte vastailemaan =)

6 kommenttia:

  1. Täytyy tunnustaa, että tuo muumitalo puhuttelee minuakin kuvastoissa ja kaupoissa :D Esikoinen sai muistaakseni 1-vuotissyntymäpäivälahjaksi sen ensimuumitalon, joka on siis vain varjo siitä "oikeasta" muumitalosta ja kun esikoinen ja sittemmin kuopus saivat siitä tarpeekseen ja päättivät luopua talosta olen yrittänyt vaivihkaa vihjata heille tuon enemmän yksityiskohtia sisältävän muumitalon olemassaolosta. Eivät ole ainakaan vielä siitä innostuneet enkä viitsisi sitä ihan vain itselleni ostaa ;)

    Muumit on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Muumilaakso on ehdottomasti yksi kiehtovimmista paikoista, joita ihmismieli on koskaan luonut.

      Heh, tavallaan helpottavaa tietää, että en ole yksin tämän muumitalofiksaationi kanssa :D Pahus, vielä kun saisi joku päivä nähdä ne Toven ja Tuulikin rakentamat originaalit muumitalot -ja hahmot.. Esimerkiksi Outo vieras Muumitalossa -valokuvakirjan yli kaksi metriä korkea talo olisi varmasti kiehtova. Pitänee suunnata Ateneumiin..

      Poista
  2. Kivaa, että ehdit vastaamaan - olikin oikein ihana muumipostaus! Minä en ole kuunnellut Muumeja ollenkaan äänikirjoina, vaan kaikki Muumit on tullut nautittua kirjallisessa muodossa. Muumikirjojen kuvat ovat niin ihania, että niitä varmaan kaipaisin äänikirjoissa. :)

    Näkymätöntä lasta on kehuttu monessa blogissa, joten luulen, että luen sen seuraavaksi, kunhan aloittelen omien Muumien uusintalukukierrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta vastasin, tämä oli aivan ihana haaste. =)

      Muumikirjat ovat siitä mukavia äänikirjoina, että ne ovat ainakin tähän mennessä olleet kaikki erittäin hyvin luettuja. Mutta tuo on kyllä niin totta, että tuossa formaatissa kuvat jäävät valitettavasti puuttumaan. Trollvinteriä lukiessani ihastelin tuon tuostakin sivuilla vilistäviä pikku otuksia, isoista kuvista puhumattakaan. Luulen, että kompensoin äänikirjojen jättämää muumipiirrosvajettani ostamalla muumi-tyynyliinoja :D

      Jep, Näkymätön lapsi on ihan ehdoton. Itse olen jo mennyt sekaisin laskuissa, kuinka monesti olen sen kuunnellut.

      Poista
  3. Ai että, muumitalo... Karkasin aina naapurin isomman tytön muumitalolla leikkimään -- yksin, koska tyttö oli kuulemma liian "vanha" siihen! Eipä minua haitannut :D Ihailin myös koulumatkallani yhden pihan leikkimökkiä, joka oli rakennettu muumitalon muotoon... Semmosen kun saisi oikean talon kokoisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoh, kyllä minä olen sitä mieltä, että ihminen ei voi koskaan olla liian vanha muumitalojen hypistelyyn! :D Varsinkin kun muistetaan, että kerääväthän jotkut aikuiset esimerkiksi My Little Ponyjakin. Money well spent, sanon minä.

      Nyt kun muistutit asiasta, niin minäkin olen joskus nähnyt muumitalon muotoisen leikkimökin. Olisikohan ollut Pohjanmaalla.. Oli se hieno.

      Mikäli minulle tulisi joskus mahdollisuus asua oikeankokoisessa muumitalossa, tietäisin kyllä välittömästi, mistä paikasta tekisin ykkös-tukikohtani: Muumipeikon huoneesta. En tiedä miksi, mutta niin se vaan on.

      Poista