Auringon ydin, Johanna Sinisalo

Luulin kannen kuvaa pitkään joksikin ihmisen sisäelimeksi,
mahdollisesti sydämeksi tai keuhkoksi. Sitten huomasin
vihreän chilinvarren oikealla. 

Johanna Sinisalo Margaret Atwoodin jalanjäljillä

Auringon ydin (2013) on kolmas Johanna Sinisalolta lukemani kirja. Epäröin siihen tarttumista pitkään, koska edellinen läpi kahlaamani Sinisalo, Enkelten verta -kirja, oli pettymys erinomaisen Ennen päivänlaskua ei voi -teoksen jälkeen. Sain itseni kuitenkin lopulta lukemaan puoli vuotta sitten lainatun Auringon ytimen, kun huomasin, että niteeseeni oli tullut varaus, ja niinpä lainanuusimiskierre oli tiensä päässä. Rehellisesti sanottuna mietin, että en todennäköisesti ehdi lukemaan kirjaa eräpäivään mennessä, ja harkitsin sen palauttamista koskemattomana. 

Onneksi päätin kuitenkin toisin; Auringon ydin osoittautui nimittäin todelliseksi mestariteokseksi, ja innostuin lukemaan sen läpi yhdessä viikonlopussa. Sujuvasti rytmitetty, äärimmäisen vetävä teksti sai minut ajattelemaan toistuvasti: "Miksi en saa käsiini näin hyviä kirjoja useammin?"

Tarina oli juuri sopivan vinksahtanut ja kekseliäs. Kyseessä oli todellinen WTF-elämys: Aivopestyt, koirien lailla jalostetut barbie-naiset, huumeena (ja vähän muunakin) käytetty chili, vaihtoehtoinen historiankirjoitus, Suomen muuntaminen Pohjois-Korean kaltaiseksi takapajulaksi, viittaukset suomalaiseen samanismiin.. Tämä kaikki sai minut ajattelemaan vimmatusti (..miten kävisi Suomen kansantalouden, jos naiset eivät työskentelisi.. miksi päähenkilö aisti kanssaihmisten tunnetilat hajuina..), ja tyrkkäsi ihanasti pois mukavuusalueelta. En tiennyt, miten päin olisin. Mieleeni tuli The Big Bang Theoryn levottomasti käyttäytyvä Sheldon, joka ei osaa päättää, mihin istuisi Pennyn asunnossa:

- On aina yhtä hienoa, kun kirjailija saa aiheutettua minussa tämänkaltaisia reaktioita. Tällaista lisää, kiitos!

Mitä aion lukea seuraavaksi

Kirjassa esiintyvät eloiset, nuo miesten tahtoon alistuvat "feminaiset" toivat mieleeni vuosia sitten näkemäni elokuvan The Handmaid's Tale (1990). Kirja perustuu Margaret Atwoodin vuonna 1985 ilmestyneeseen, samannimiseen teokseen.

Tässä moninkertaisesti palkitussa, Amerikkaan sijoittuvassa dystopiassa naisilta on niin ikään viety kansalaisoikeudet, ja mahdollisuus elättää itsensä työllä. Myös lukeminen on heiltä pitkälti kielletty (vrt. eloisien vastaava tilanne). Tarinan päähenkilö, maastapakoa yrittänyt Offred-niminen nainen, on jalkavaimo, jonka ainoa tehtävä on lisääntyä. En ole vielä lukenut itse kirjaa, mutta Sinisalon ansiosta tein siitä juuri kaukolainapyynnön.

(www.fem2pt0.com)

P.S. 

En nähtävästi ole ainoa, joka huomasi yhteyden Margaret Atwoodiin. Muun muassa Helsingin Sanomien Juhani Karila nosti Atwoodin klassikkoteoksen verrokiksi Auringon ytimelle. Karilan kirja-arvio osui silmiini heti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut yllä olevan tekstin, joka sai inspiraationsa vanhasta elokuvaflashbackistani.

Hieman naurattaa, että kun poikkeuksellisesti kirjoitin bloggauksen lukematta juurikaan muiden arvioita teoksesta ("niitä on niin paljon.. ei jaksa.."), se kostautui välittömästi ylimääräisenä työnä. Jos olisin lukenut Karilan tekstin heti kärkeen, ei olisi tarvinnut käydä läpi pitkää ja kiemuraista jäljitystyötä, joka alkoi haparoivalla Google-haulla "dystopia movie women treated badly", ja päätyi lopulta Children of Menin ("liian uusi, ei voi olla tämä..") ja Cloud Atlaksen ("tämä se ei ole, mutta tässäkin oli niitä kiinalaisia naisia, joille kävi huonosti..") kautta The Handmaid's Taleen.

Toisaalta, informaatiotutkimuksen sivuaineopiskelijana voin olla tyytyväinen haastavan tiedonhakuprojektini onnistumisesta. Kyseessä oli kuitenkin joskus 90-luvulla vanhasta kuvaputkitelevisiosta yhden kerran katsottu random-elokuva, josta muistin ainoastaan pari hassua kohtausta. Ja tästä huolimatta: sain sen jäljitettyä!