tiistai 11. maaliskuuta 2014

Auringon ydin, Johanna Sinisalo



Luulin kannen kuvaa pitkään joksikin ihmisen sisäelimeksi,
mahdollisesti sydämeksi tai keuhkoksi. Sitten huomasin
vihreän chilinvarren oikealla. 



Johanna Sinisalo Margaret Atwoodin jalanjäljillä


Auringon ydin (2013) on kolmas Johanna Sinisalolta lukemani kirja. Epäröin siihen tarttumista pitkään, koska edellinen läpi kahlaamani Sinisalo, Enkelten verta -kirja, oli pettymys erinomaisen Ennen päivänlaskua ei voi -teoksen jälkeen. Sain itseni kuitenkin lopulta lukemaan puoli vuotta sitten lainatun Auringon ytimen, kun huomasin, että niteeseeni oli tullut varaus, ja niinpä lainanuusimiskierre oli tiensä päässä. Rehellisesti sanottuna mietin, että en todennäköisesti ehdi lukemaan kirjaa eräpäivään mennessä, ja harkitsin sen palauttamista koskemattomana. 

Onneksi päätin kuitenkin toisin; Auringon ydin osoittautui nimittäin todelliseksi mestariteokseksi, ja innostuin lukemaan sen läpi yhdessä viikonlopussa. Sujuvasti rytmitetty, äärimmäisen vetävä teksti sai minut ajattelemaan toistuvasti: "Miksi en saa käsiini näin hyviä kirjoja useammin?"

Tarina oli juuri sopivan vinksahtanut ja kekseliäs. Kyseessä oli todellinen WTF-elämys: Aivopestyt, koirien lailla jalostetut barbie-naiset, huumeena (ja vähän muunakin) käytetty chili, vaihtoehtoinen historiankirjoitus, Suomen muuntaminen Pohjois-Korean kaltaiseksi takapajulaksi, viittaukset suomalaiseen samanismiin.. Tämä kaikki sai minut ajattelemaan vimmatusti (..miten kävisi Suomen kansantalouden, jos naiset eivät työskentelisi.. miksi päähenkilö aisti kanssaihmisten tunnetilat hajuina..), ja tyrkkäsi ihanasti pois mukavuusalueelta. En tiennyt, miten päin olisin. Mieleeni tuli The Big Bang Theoryn levottomasti käyttäytyvä Sheldon, joka ei osaa päättää, mihin istuisi Pennyn asunnossa:




- On aina yhtä hienoa, kun kirjailija saa aiheutettua minussa tämänkaltaisia reaktioita. Tällaista lisää, kiitos!


Mitä aion lukea seuraavaksi


Kirjassa esiintyvät eloiset, nuo miesten tahtoon alistuvat "feminaiset" toivat mieleeni vuosia sitten näkemäni elokuvan The Handmaid's Tale (1990). Kirja perustuu Margaret Atwoodin vuonna 1985 ilmestyneeseen, samannimiseen teokseen.

Tässä moninkertaisesti palkitussa, Amerikkaan sijoittuvassa dystopiassa naisilta on niin ikään viety kansalaisoikeudet, ja mahdollisuus elättää itsensä työllä. Myös lukeminen on heiltä pitkälti kielletty (vrt. eloisien vastaava tilanne). Tarinan päähenkilö, maastapakoa yrittänyt Offred-niminen nainen, on jalkavaimo, jonka ainoa tehtävä on lisääntyä. En ole vielä lukenut itse kirjaa, mutta Sinisalon ansiosta tein siitä juuri kaukolainapyynnön.

(www.fem2pt0.com)



P.S. 

En nähtävästi ole ainoa, joka huomasi yhteyden Margaret Atwoodiin. Muun muassa Helsingin Sanomien Juhani Karila nosti Atwoodin klassikkoteoksen verrokiksi Auringon ytimelle. Karilan kirja-arvio osui silmiini heti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut yllä olevan tekstin, joka sai inspiraationsa vanhasta elokuvaflashbackistani.

Hieman naurattaa, että kun poikkeuksellisesti kirjoitin bloggauksen lukematta juurikaan muiden arvioita teoksesta ("niitä on niin paljon.. ei jaksa.."), se kostautui välittömästi ylimääräisenä työnä. Jos olisin lukenut Karilan tekstin heti kärkeen, ei olisi tarvinnut käydä läpi pitkää ja kiemuraista jäljitystyötä, joka alkoi haparoivalla Google-haulla "dystopia movie women treated badly", ja päätyi lopulta Children of Menin ("liian uusi, ei voi olla tämä..") ja Cloud Atlaksen ("tämä se ei ole, mutta tässäkin oli niitä kiinalaisia naisia, joille kävi huonosti..") kautta The Handmaid's Taleen.

Toisaalta, informaatiotutkimuksen sivuaineopiskelijana voin olla tyytyväinen haastavan tiedonhakuprojektini onnistumisesta. Kyseessä oli kuitenkin joskus 90-luvulla vanhasta kuvaputkitelevisiosta yhden kerran katsottu random-elokuva, josta muistin ainoastaan pari hassua kohtausta. Ja tästä huolimatta: sain sen jäljitettyä!

4 kommenttia:

  1. Hih, minäkin olen luullut, että tuossa Sinisalon kannessa on joku outo sisäelin... mutta todellakin, chiliä!! Kirjaa en ole lukenut, mutta niin paljon kiitosta se on blogeissa saanut, että on alkanut jo hieman kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minulla meni puoli vuotta tajuta, että chilihän se siinä. :D Erittäin onnistunut kansikuva muuten, aivan kuten Enkelten veressäkin oli. Molemmat kannet ovat nopean tiedonhaun perusteella Hannu Mänttärin käsialaa, tosin Enkelten veren kantta on ollut tekemässä lisäksi Miika Immonen.

      Suosittelen Auringon ydintä lämpimästi. Kirja on rakenteensa ansiosta mukavan helppolukuinen, ja tarina vie mennessään. Tämä on Sinisaloa parhaimmillaan.

      Poista
  2. Sisäelimenä minäkin kansikuvan näin ennen kuin luin kirjan ja sain tietää mistä siinä on kyse :) Huikea kirja, mutta silti paras (kolmesta) lukemani Sinisalo on novellikokoelma Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tähän mennessä kaikki, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat luulleet kannen kuvaa sisäelimeksi :D Mukavan "kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää" -säväyksen siitä kyllä saa. Sopii aikamme postmoderniin henkeen.

      Itsekin luin joskus tuon novellikokoelman sivun 40 paikkeille, mutta sitten se jäi muiden lukuprojektieni jalkoihin. Aion kuitenkin ehdottomasti vielä palata tuon kirjan pariin.

      Poista