"Valtaviin kapaloihin kiedottu, noin 70-vuotias mies istui ahdettuna yhteen salin kehdoista"
Katsoin joitakin vuosia sitten kolmella Oscarilla palkitun Benjamin Buttonin uskomaton elämä -elokuvan. Odotin siltä paljon, mutta odotukseni eivät täyttyneet. Tarina tuntui liian raskaalta ja laahaavalta.
Tästä huolimatta en epäröinyt hetkeäkään, kun löysin F. Scott Fitzgeraldin alkuperäistarinan, Benjamin Buttonin erikoinen elämä -kirjasen (The Curious Case of Benjamin Button, julk. 1922). Poikkeuksellisen pienikokoinen ja ohut nide vaikutti juuri täydelliseltä välipalakirjalta, ja sellaiseksi se myös osoittautui.
Benjamin Buttonin erikoinen elämä on vetävästi kirjoitettu elämäntarina, jonka takaperoisuus saa mielen hauskalla tavalla solmuun. Olen aina rakastanut absurdeja tarinoita, jotka kyseenalaistavat arkitodellisuuden lainalaisuudet ja avaavat ovia uusiin, hieman vinksahtaneisiin maailmoihin. Samasta syystä olen aina pitänyt myös Nikolai Gogolin Nenä-novellista.
Kiitokset myös siitä, että tässä kirjaversiossa liika paatoksellisuus oli jätetty pois, vaikka mukana onkin ymmärrettävistä syistä johtuen myös haikeutta, varsinkin tarinan lähestyessä loppuaan.
Goodreadsissa nimimerkillä Laura esiintyvä lukija tiivistää tunteeni Benjamin Buttonin tarinasta erinomaisesti:
- Loved this short story! Darn near perfect to me.
Klassikko, jolle lämpenin hitaasti, mutta varmasti
Hetki sitten luin Ernest HemingwaynJäähyväiset aseille -teoksen, koska eräs lempikirjailijoistani, Hunter S. Thompson, oli kirjoittanut sen uudestaan sanasta sanaan kehittyäkseen kirjoittajana. Noh, näitä teoksia oli itse asiassa kaksi, ja nyt lukemani F. Scott FitzgeraldinKultahattu - The Great Gatsby (julk. 1925) on niistä toinen.
Hunter ei ollut ihailunsa kanssa yksin. Alun perin heikohkosti menestynyt The Great Gatsby nimittäin saavutti kirjaklassikon aseman Fitzgeraldin kuoltua, ja se on sittemmin valittu muun muassa 1900-luvun parhaaksi amerikkalaiseksi romaaniksi. Myös näytelmä- ja elokuvasovituksia on tehty runsaasti. Viimeisin filmatisointi on vuodelta 2013. Minä en ole tätä Oscarilla palkittua ja Leonardo DiCaprion tähdittämää elokuvaa vielä nähnyt, mutta nyt kirjan luettuani haluan ehdottomasti korjata asian.
Teos, jota ei kannata jättää kesken
Lukukokemukseni Kultahatusta on kaksijakoinen. Pitkään pidin kirjaa yhdentekevänä kuvauksena loputtomista juhlista, joita salaperäinen Jay Gatsby järjestää ylellisessä kartanossaan Long Islandilla. Melko kauas menneisyyteen, 1920-luvun Amerikkaan sijoittuva teos ei puhutellut minua myöskään aikakautensa puolesta. Suurimpana plussana pidinkin pitkään (noin sivun 160 paikkeille) Fitzgeraldin taidokasta kerrontaa:
Naapurini talossa kaikui musiikki halki kesäöiden. Hänen sinisissä puutarhoissaan miehet ja tytöt kulkivat edestakaisin kuin koit, kuiskeiden ja samppanjan ja tähtien parissa..
..Noin puolimatkassa West Eggin ja New Yorkin välillä autotie äkkiä kohtaa rautatien ja juoksee sen rinnalla lähes puoli kilometriä välttääkseen erään aution maa-alueen. Se on tuhkalaakso - mielikuvituksellinen farmi, missä tuhka kasvaa kuin vehnä harjuina ja mäkinä ja irvokkaina puutarhoina; missä tuhka muodostaa taloja ja savupiippuja ja kohoavaa savua ja vihdoin yliluonnollisin ponnistuksin tuhkanharmaita ihmisiä, jotka liikkuvat tomuisessa ilmassa epäselvinä, murenevina hahmoina.
Kirjan loppupuolella juoni pääsi kuitenkin samalle viivalle kerronnan kanssa, kun hitaasti kerääntyneet jännitteet alkoivat purkautua mitä dramaattisimmilla tavoilla, ja huomasin kiinnostuvani Gatsbyn ja Daisyn tarinasta aina vain enemmän ja enemmän. Aluksi kovin arrogantilta vaikuttanut Jay Gatsby paljastuikin lopulta todelliseksi romantikoksi; kaikki naisen takia..
Teoksen luettuani minulle selvisi, että Jayn ja Daisyn onneton rakkaustarina pohjautui vahvasti Fitzgeraldin omiin kokemuksiin; hän melkein menetti oman elämänsä suuren rakkauden, Zelda Sayren, koska oli naisen mielestä liian köyhä aviomieheksi. Ei siis ihme, että Fitzgerald loi Jay Gatsbyn, ryysyistä rikkauksiin naisen takia nousseen miljonäärin.
The Great Gatsbyn surullinen loppu toi minulle mieleen erään ikisuosikeistani, Thomas Mannin aina yhtä koskettavan Kuolema Venetsiassa -novellin. Myös tämä, The Great Gatsby (2013) -elokuvan soundtrackilta löytyvä Dana Del Reyn Young and Beautiful -kappale kuvaa hyvin tunnetilaa, johon tämä teos minut jätti:
