Perhe, josta voisi kirjoittaa useammankin tiiliskiven
Kun kuvasin tätä kirjaa blogiani varten, älypuhelimeni luonnehti valokuvan sisältöä ryhmäkuvaksi, fokusoiden vahvasti Camillan, Elizabethin, Katen ja Meghanin kasvoihin. Niin sanottu tekoäly ei olisi voinut olla enempää oikeassa. Tämä toimittajanakin tunnetun kirjailija Tina Brownin tiiliskivi, Windsorien vaietut totuudet (The Palace Papers, 2022), on nimittäin todellinen brittikuninkaallisten ryhmäpotretti. Valokeilaan astuu vuorollaan pitkälti jokainen Windsorin kuninkaallisen perheen keskeinen jäsen, joitakin prinssi Edwardin kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lopputulos on koukuttavaa ja monin tavoin ajankohtaista luettavaa. Tai no, itse kuuntelin tämän teoksen pääosin alkuperäiskielisenä äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana. Erinomainen lukija, tämä Brown!
Erityisesti minua, kuten varmasti monia muitakin, kiinnosti tietenkin Charlesin, Dianan ja Camillan kolmiodraama, sekä tuon sotkun vaikutus muihin hovin jäseniin, kuten Williamiin ja Harryyn. Toisin kuin monet muut, Brown ei varsinaisesti ole team-Diana -kerholainen. Hän olikin muun muassa sitä mieltä, että oli virhe valita Spencerin "vaikealuonteisen" suvun edustaja tulevaksi kuningattareksi. Sen sijaan Camillan vahvahermoisuus ja hyvät sosiaaliset taidot tekevät hänestä Brownin silmissä mainion kuningatarehdokkaan. Tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen Camillasta onkin toden totta tullut Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar. Katselin itsekin kruunajaisia, ja tilaisuuden juhlavuus nosti kyyneleet silmiini. Kuninkaallisissa on aivan omanlaistaan mystiikkaa, kuten kirjailija Alexander von Schönburgkin on todennut.
Harry ja William puolisoineen eivät aiemmin ole minua liiemmälti kiinnostaneet. En ole edes vaivautunut katsomaan Harryn ja Meghanin surullisenkuuluisaa Oprah-haastattelua, joka tapahtui juuri parahiksi ennen prinssi Philipin kuolemaa, ja takasi näin Harrylle erittäin kiusallisen hautajaisvierailun vanhaan kotimaahansa. Tämä Brownin teos kuitenkin sai jopa minut höristämään korviani, ja keskittämään ajatukseni Windsorin nuorempaan polveen. Tämän lukukokemuksen myötä ymmärränkin entistä paremmin, mistä esimerkiksi Harryn pohjaton viha mediaa kohtaan juontaa juurensa. Kyse ei ole "vain" hänen äitinsä kuolemaan liittyvistä seikoista.
Omat lukunsa ansaitsi myös nykyisin arvonimensä menettänyt Andrew. Tosin sanottakoon, että minusta Brown olisi voinut paneutua tähän perheen mustaan lampaaseen hieman enemmänkin. Esimerkiksi Andrewin hirvittävää "en pystynyt hikoilemaan" -haastattelua olisi voinut käsitellä laajemminkin. Onneksi suosikki-YouTube -sisällöntuottajani Scott Sharp on tehnyt aiheesta mitä mainioimman kommentaarivideon.
Yllä mainitsemistani, subjektiivisista pikku puutteista huolimatta Windsorien vaietut totuudet on mielestäni varsin onnistunut läpileikkaus brittikuninkaallisista. Tämä kannattaa lukea, vaikka aihe olisi tuttu entuudestaan (kukapa nyt tätä kuningasperhettä ei tuntisi). Itse olen kahlannut läpi monia muitakin samaa aihepiiriä sivuavia kirjoja, mutta silti koin saavani Brownin kirjasta myös uutta, relevanttia tietoa. Ja mikä tärkeintä: Brown on myös mitä taitavin kirjoittaja ja hänen analyysinsä on paikoittain suorastaan veitsenterävää. Niinpä päätänkin tämän tekstin yhteen lempikohdistani:
Meghanin lumonnut kuninkaallisten loisto on optinen harha. Hänen oli vaikea käsittää sitä, että hänen Windsorin linnan satuhäissään tarjoiltu orgaaninen sitruuna-seljankukkajälkiruoka oli Ihmemaan Liisan "Syö minut" -kakku.
-Kuka vielä väittää, että tietokirja ei voisi olla runollinen?
