 |
| Tästä ei kansi enää voi söpömmäksi muuttua. Ihana Tove Jansson. |
Älä koskaan naura eläville lohikäärmeille
Kuului pyörteinen melu. Punainen valo kosketti kiinteiden kallioiden päitä. Lohikäärme tuli. Heillä oli nipin napin aikaa paeta tunneliin kiskoen ja laahaten nyyttejään, kun Kyty tuli suhisten pohjoisesta nuollen vuoren kupeita liekein ja iskien suuria siipiään ulvovan tuulen kaltaisella melulla. Lohikäärmeen kuuma hengitys käpristi ruohon oven edestä ja tunkeutui sisälle heidän jättämästään raosta ja kärvensi heitä heidän piilossaan. Lepattavat tulet loikkasivat ilmaan ja mustat kallion varjot tanssivat. Pimeys laskeutui taas lohikäärmeen kuljettua ohi.
Muistan, miten ollessani viime kesänä töissä Siikaisten kunnankirjastossa eräs keski-ikäinen, tyylikkäästi pukeutunut mies tuli paikalle erittäin innostuneena, ja sulkeutui silmät kiiluen kirjaston varastoihin tutkimaan vanhoja nuortenkirjoja. Hän oli tullut paikalle ostomielessä. Yksi hänen himoitsemistaan kirjoista oli J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori. Mies oli niin tohkeissaan, että minun oli lopulta pakko soittaa kirjaston vakityöntekijälle (joka vietti hyvin ansaitsemaansa kesälomaa) ja kysyä, onko tämä varastoon siirretty teos mahdollisesti menossa poistoon joskus lähiaikoina. Sain hyvin kärttyisän vastauksen, ja kirjaa ei myyty. Pian minulle selvisi, että kyseessä oli toden totta keräilijöiden himoitsema harvinaisuus, jota myytiin Huuto.netissä jopa parinsadan euron hintaan. Kiinnostuin välittömästi, ja lainasin teoksen itselleni.
Luin Hobitin ensimmäisen kerran jo vuonna 2004, silloin yleisemmin tunnettuna suomennoksena (Hobitti, eli sinne ja takaisin, Kersti Juva: 1985), jossa Bilbo Reppuli on todella Bilbo Reppuli, eikä Kalpa Kassinen. Luin tämän käännöksen heti Taru Sormusten Herrasta -kirjojen jälkeen ja pidin siitä kovasti.
Tällä kertaa tutustuin hieman erilaiseen ja itse asiassa vanhempaan Hobitti-suomennokseen, eli Risto Pitkäsen jo vuonna 1973 tekemään käännökseen, jossa hobitti olikin kääntynyt muotoon hoppeli. Tämä erilainen käännös häiritsi minua melko paljon, koska "ne oikeat" nimet ovat niin syvällä selkäytimessäni, olenhan tehnyt graduni ja myös sitä edeltävän seminaarityöni muun muassa juuri J.R.R: Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta (tai no, Tolkien ei olisi halunnut julkaista kirjoja erillisinä, vaan yhtenä paksuna teoksena, mutta ei nyt juututa siihen).
Lohikäärmevuori-kirjassa käytetyt nimet, kuten Toppo, Poppo, Pihnu, Puhnu ja Kuhnu eivät miellyttäneet minua lainkaan, paikannimistä kuten Mörkkimetsä (=Synkmetsä) puhumattakaan, koska lähinnä aloin vain miettimään, että mikä olisi minkäkin oikea nimi. Harmi, että löysin KontuWikin valaisevan nimiluettelon vasta nyt.
Ensimmäinen ajatukseni huomatessani erikoiset nimet oli se, että tästä Tolkien ei pitäisi. Hän kun antoi hyvin tarkat ohjeet Taru Sormusten Herrasta -teostensa kääntäjille. Tolkien jaotteli nimet kahteen kategoriaan; nimiin, joita ei saanut kääntää, ja nimiin, jotka sai kääntää ohjeita noudattaen. Käännettävät nimet piti kääntää niin, että niiden alkuperäinen merkitys ei muuttunut. Tätä varten Tolkien antoi hyvin yksityiskohtaisia tietoja alkuperäisten nimien taustoista.
Myös kääntämättä jätettäviin nimiin Tolkien antoi ohjeita taivuttamisen suhteen. Tolkienin kielitieteilijän tausta ja perfektionismi näkyivät tässä selkeästi. Keskustelin tästä asiasta viime kesänä Tampereen yliopiston järjestämässä FINFAR XIII-seminaarissa erään Oulun yliopistolle Tolkien-väitöskirjaa tekevän miehen kanssa. Hän huomautti, että Tolkien suhtautui Hobitin kääntämiseen kepeämmin, kun TSH:n kääntämiseen. No, hyvä niin, koska muuten Tolkien saattaisi todellakin kääntyä haudassaan.
Tähän kirjaan liittyi yksi hevosenomistajan näkökulmasta koominen piirre, johon en TSH:ssa törmännyt. Tarinan ponit nimittäin pitävät varsin epähevosmaisia ääniä, jotka voisi yhdistää ennemmin vaikkapa koiriin ja lintuihin: Sivulla 62 "..jotkut ponit vikisivät peloissaan" ja sivulla 212 "Ponit rääkäisivät kauhusta". - Olisipa mielenkiintoista tietää, miltä kuulostaa esimerkiksi vikisevä hevonen. Itselläni on ollut hevosia 19 vuotta, ja tänä aikana ne eivät ole todistettavasti vikisseet kertaakaan. Kirjan kääntänyt Pitkänen ei taida olla hevosmies.
Toisaalta Tove Janssonin tähän teokseen tekemät, kerrassaan ihastuttavat kuvitukset saivat minut antamaan anteeksi paljon:
 |
| Tove Janssonin tulkinta Klonkusta. Huomaa Klonkun valtava koko verrattuna kuvassa oikealla olevaan Bilboon. |
 |
| Tämä venäläinen tulkinta Klonkusta oli ihan pakko vielä lisätä tähän. Tämä on vaan niin mainio. |
Yksi asia kiinnitti huomioni liittyen Sormukseen, jota Bilbo (/Kalpa) pitää sormessaan hyvin paljon. Sormus on tässä paljon vaarattomamman oloinen, kuin TSH:ssa. Se on lähinnä vain Klonkun (/Kulpsin) jostain syystä himoitsema taikakalu, joka muuttaa käyttäjänsä näkymättömäksi. Tämä johtuu siitä, että Hobittia kirjoittaessaan Tolkien ei vielä tiennyt, miten tarina tulee jatkumaan, ja millainen Faustilaisen kaupan symboli Sormuksesta vielä muodostuukaan. Yhteys esimerkiksi Eddan Andwarin sormukseen ei ollut vielä niin vahva, kuin millaiseksi se TSH:n myötä tulisi muodostumaan.
Tämä J.R.R. Tolkienin alun perin vuonna 1937 ilmestynyt teos kiilasi loppupuolellaan 100-0 parhaillaan työn alla olevan kurssikirjani Information Literacy: A Practicioner's Guide ohitse, jota minun olisi oikeastaan pitänyt lukea. En vain voinut laskea Lohikäärmevuorta käsistäni, kun Kydyn (eli Smaugin) aarre oltiin viimeinkin saatu näköpiiriin. Opiskeluasiat saivat odottaa. Historia toisti siis itseään: Kun J.R.R. Tolkien alunperin alkoi kirjoittamaan Hobittia, hänen olisi oikeastaan pitänyt tarkistaa oppilaidensa päättökokeita, mutta äkkiä hän huomasikin kirjoittavansa tyhjälle lehdelle: "In a hole in the ground lived a Hobbit." Joskus tarina vain vie mukanaan, ja muu saa jäädä.
P.S. Yksi Pitkäsen tekemä nimikäännös voitti minut puolelleen: Glamdringin eli Vainovasara, joka oli muutettu muotoon Klamtrin Vihollishakku. - Osuvaa! Tässä on samaa veikeyttä, kuin Jaana Kapari-Jatan erinomaisissa Potter-suomennoksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti