Yliluonnollinen ilmiö, Richard Wiseman

Jokaisen skeptikon unelmakirja on tässä

-Ihan oikeasti. Katso vaikka tämä Skepsis-lehden mainos.

************************

Tuo "olen jo tehnyt päätökseni, älä sekoita minua faktoilla" -asenne auttaa uskomuksia selviämään vahingoittumattomina jopa kaikkein musertavimmistakin hyökkäyksistä. -Wiseman

-Hyvä huomio. Mutta mitä tulee noihin musertaviin hyökkäyksiin, niin:

 ..jo se seikka, että tietyn väitteen puolesta ylipäätänsä täytyy esittää argumentteja, vihjaa että se ei ole ilmeinen eikä välttämättä vakuuta kaikkia. (Chaim Perelman, Retoriikan valtakunta: s. 156.)

                                                          ************************

Tämä Richard Wisemanin kirjoittama Yliluonnollinen ilmiö -kirja (2012) onnistuu olemaan samaan aikaan pätevän oloinen ja viihdyttävä. Kirjoittaja on psykologian professori Hertfordshiren yliopistosta, ja lievetekstin mukaan hän on lisäksi brittimedian lainatuin psykologi. Kaiken muun ohella Wiseman on työskennellyt Myytinmurtajat -ja Mentalist -sarjojen asiantuntijana. Kirjan uskottavuutta parantaa myös se, että lähdeviitteet ovat nähtävillä. Kirjassa esitellään yliluonnollisena pidettyjä tapauksia, jotka sitten kumotaan erilaisiin luotettaviin tutkimuksiin ja todistuksiin vedoten. Wiseman selvästikin taitaa argumentaation jalon taidon:

Toinen myönnytyksen muoto on vastustajan seuraaminen tämän omalle alueelle ja hänen esityksensä järjestelmällinen läpikäyminen. Vastustajan kantaan voidaan myöntyä vain, jotta sitten päästään "panemaan paremmaksi..". (Chaim Perelman, Retoriikan valtakunta: s. 162.)

Wiseman käsittelee kirjassa muun muassa näitä yliluonnollisia ilmiöitä, ja kumoaa ne tieteellisesti: 

-ruumiista irtautuminen (aivojen harha) 

-kummitusten näkeminen yöllä (aivojen toimintahäiriö unen ja valveen rajamailla)

- meediot (huijareita)

-enneunet (suurten lukujen laki: epätavallinen tapahtuma todennäköisesti toteutuu, jos tilaisuuksia on paljon)

 -kummittelu (itsesuggestiota).

Kuitenkin:

Tietysti voi käydä niin, että määrätyillä tieteenaloilla ja tiettyinä aikakausina yhteisesti hyväksytty metodologia johtaa yksimielisyyteen, jollaista ei muualla tavata, mutta tämänkään ikuinen pysyvyys ei ole koskaan taattu. Jopa Newtonin horjumattomana pidetty universaalin vetovoiman käsite mureni, kun ilmaantui riittävästi syytä muuttaa sitä. (Chaim Perelman, Retoriikan valtakunta: s. 179.) 

Wisemaninkaan näkemykset eivät siis välttämättä ole lopullinen totuus näihin asioihin. Kaiken kaikkiaan Wiseman tarjoaa minusta hiukan liian helppoa pakettia lukijoilleen. Olisi uskottavampaa, jos Wiseman ei yrittäisi niin kovasti laajentaa yksittäisten tutkimusten tuloksia koskemaan kaikkia vastaavia ilmiöitä ympäri maailman ja jättäisi "en ole koskaan törmännyt vakuuttaviin todisteisiin mistään yliluonnollisesta" -tyylisen kommentoinnin vähemmälle. Wiseman esimerkiksi esittelee kirjassaan yhden intialaisen gurun, joka paljastui huijariksi. Yhden. No, sehän onkin ihan riittävä otanta, jonka perusteella voidaan automaattisesti julistaa kaikki vastaavat ihmiset huijareiksi. Tai sitten ei. 

Wiseman on koonnut tämän kirjan oman vakaumuksensa ympärille, ja valinnut mukaan sopivasti hänen mielipidettään tukevia tutkimuksia ja tapauksia. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä on jätetty kertomatta? Mitkä tutkimukset ja ilmiöt on rajattu pois ja miksi? Kuinka Wiseman perustelee juuri näiden ilmiöiden ja tutkimusten mukaan ottamista? On nimittäin muistettava, että mistään asiasta ei voida koskaan kertoa kaikkea. Aina on tehtävä valintaa.

Lisäksi neutraalia näkemystä ei ole olemassakaan. Jokaisella ihmisellä on omat vaikuttimensa ja oma näkökulmansa. Aina. Esimerkiksi itseäni hieman nyppi se, että Wiseman ei usko, että ihmisellä on sielu. Ehkä juuri siksi tunnen nyt tarvetta kyseenalaistaa tätä kirjaa. 

Tästä asiasta voisi jatkaa pitkäänkin. Muun muassa Teemu Kammonen on kirjoittanut aiheesta hyvin.

Mutta ei kuitenkaan heittäydytä liian vakaviksi

Toisaalta tämä teos on tehty ennen kaikkea viihdyttäväksi ja sitä kautta myyväksi. Vähän väliä tekstistä löytyy tämänkaltaisia kohtia: "Ennen kuin jatkat lukemista, haluaisit ehkä kiehauttaa itsellesi kupillisen kuumaa kaakaota ja käpertyä peiton alle." ja välikateetteja, kuten: "Eksyin aiheesta." tai "Vitsailin vain! Oikeasti...". 

Tällaiset epätieteelliset heitot yhdistettynä tarinankertojamaiseen tyyliin vähentävät tämän teoksen tieteellistä painoarvoa ja uskottavuutta, mutta se ei haittaa. Onhan kyseessä selkeästi populaari teos, jolla on tarkoitus saada maallikkolukijat viihtymään ja kassakone kilisemään. Todennäköisesti se myös onnistuu, koska Wisemanin edellistäkin teosta (inspiroiva Minuutissa muutokseen -kirja) myytiin yli puoli miljoonaa kappaletta.

Itsekin luin tätä kirjaa ennen kaikkea sen viihdearvon takia. Hauskinta oli lukea yliluonnollisilta vaikuttaneista tapauksista ja niitä seuranneet tieteelliset analyysit lähinnä pitkästyttivät ja latistivat tunnelmaa. Puhkaisivat kuplan, josta oli Todorovilaisittain ilmaistuna muodostumassa fantastiquemainen: 

The fantastic is that hesitation experienced by a person who knows only the laws of nature, confronting an apparently supernatural event. (Todorov 1970.)

Myönnän. Hyvä tarina kiinnostaa minua enemmän, kuin kova tiede, joka perustuu esimerkiksi aivojen sähkökäyrien mittaamiseen. Olenhan tällainen perus-humanisti. 

Paras osuus kirjasta oli minusta luku nimeltä Aaveita metsästämässä. Muistan elävästi, miten makasin kolmen aikaan yöllä sängyssäni lukemassa sitä. Ulkona oli säkkipimeää ja olin kääntynyt kyljelleni kasvot seinää kohti korvatulpat korvissani. Olo oli hieman vauhko ja stressaantunut. Luin kiinnostavaa tekstiä, joka kertoi kummittelusta brittiläisessä Hampton Court -palatsissa:

Se on myös yksi rakennuksista, joissa kummittelee eniten Britanniassa. Monenlaisten henkien väitetään liikkuvan siellä. Niiden joukossa esimerkiksi "harmaapukuinen nainen", joka kävelee mukulakivin päällystetyn pihan poikki säännöllisesti kuin kello, "sinipukuinen nainen", joka jatkuvasti etsii kadonnutta lastaan, ja aavekoira, joka.. -JOKU HYPPÄSI JALKOJENI PÄÄLLE! JOKU HYPPÄSI JALKOJENI PÄÄLLE!!

Voin kertoa, että aika nopeasti tuli reagoitua! Jalkani heittivät vieraan painon ilmaan välittömästi. Joku mätkähti lattialle. Käänsin pääni salamannopeasti sydän pamppaillen. Matolla ei kuitenkaan seisonut harmaapukuinen nainen tai edes aavekoira, vaan sydänjuuriaan myöten loukkaantunut 18-vuotias Vikki-kissamme, joka oli vain aikonut käpertyä sängyn jalkopäähän nukkumaan. Voin kertoa, että tämän jälkeen ei ole kissaa näkynyt lähelläkään tuota sänkyä. Anteeksi, Vikki.


P.S. Wisemanin kirjasta löytyy selitys tällekin turhaksi osoittautuneelle reaktiolleni:
Kuvitellaanpa, että olemme erämaassa ja tuuli kahisuttaa pensaita. Meille on kerrottu, että alueella on useita nälkäisiä tiikereitä ja tiedämme, että ne pitävät samanlaista ääntä. On tehtävä yksinkertainen valinta: meidän on joko päätettävä kahinan johtuvan tuulesta ja pysyttävä aloillamme tai pääteltävä, että se saattaa hyvinkin olla tiikeri, jolloin on paettava paikalta. Pitkällä aikavälillä on eloonjäämisen kannalta parempi erehtyä liiallisen varovaisuuden takia ja päätyä tiikerihypoteesiin. Kuten vanha sanonta kuuluu, on aina parempi paeta tuulta kuin kohdata nälkäinen tiikeri.

Elämän kausaliteetteja:
 Vuosi 2011, Britannia: Wiseman kirjoittaa kirjan Paranormality.
Vuosi 2012, Suomi: Vikki-kissan yöllinen nukkumapaikan metsästys
 saa ikävän käänteen.