Vadelmavenepakolainen, Miika Nousiainen

Kutsunko sinua Mikoksi vai Mikaeliksi?

..sinua epäillään uumajalaisen omakotitalon luvattomasta käyttöönotosta jouluna 2005, työttömän näyttelijän ja hänen lastensa harhaanjohtamisesta, Lasse Pöystin houkuttelemisesta rikoskumppaniksi..kissaihmisenä esiintymisestä..

-Kyllä, tämä on ajoittain hyvin hauska kirja. Eikä varmasti jää viimeiseksi, jonka Nousiaiselta luen. Kaiken kaikkiaan: Tykkäsin!

                                                 ******************

Miika Nousiaisen vuonna 2007 julkaistu esikoisteos, Vadelmavenepakolainen kertoo Mikko Virtanen -nimisestä miehestä, joka tuntee olevansa kansallisuustransvestiitti: suomalaisen kehoon syntynyt ruotsalainen. Hän näkee suomalaisen mentaliteetin hyvin synkkänä ja masentavana. Asioista ei keskustella tarpeeksi, ja negatiivisuus vallitsee. Toista on ruotsalaisen kansankodin autuus, jota kohti psykopaattinen Mikko lähtee pyrkimään hyvin epäilyttävin keinoin.

Kirjan hauskin episodi on minusta tämä:

Vihaan säämiestä.. Hänen nimensä on Petri Takala. Hänen puolustuksekseen on sanottava, että hän ennustaa sään asiantuntevasti ja yleensä oikein, mutta hän on iso. Hän seisoo aina Suomen säätä ennustaessaan Ruotsin kartan edessä..

..päätin siirtyä suoraan toimintaan. Tein useita yöllisiä iskuja hänen kotiinsa. "Eroa Takala jos henkesi on sinulle kallis!" kirjoitin hänen ikkunaansa sinikeltaisin kirjaimin.. Olen tuhonnut häneltä pari purjelautaa ja repinyt purjeisiin nuo samat vaatimukset. Hän ei ole taipunut.

..Sitten hiivin vajalle, kaivan repustani kirveen ja alan takoa purjelautaa. Isken voimieni takaa. Isken, kunnes liike loppuu kuin seinään. Yritän iskeä, mutta pääni yläpuolella oleva kirves ei hievahdakaan, se on Takalan vahvassa otteessa. Sekunnin päästä siinä olen minä. Hän istuu päälleni ja takoo minua nyrkeillä. Hän ei aio tehdä tästä poliisiasiaa, hän haluaa kostaa. Joudun ottamaan vastaan kymmeniä iskuja.

-Nyt lähestyy lännestä korkeapaineen selänne, joka iskee keskelle naamaa! Takala nauraa kuin transsissa ja takoo minua nyrkeillään. 

 

Pois sen Ruotsin kartan edestä, Petri!

Sain vinkin tästä kirjasta Jorilta. Hän oli huomannut, että Vadelmavenepakolainen tuo mieleen kestosuosikkini Erlend Loen kirjoitustyylin, ja suositteli tätä kirjaa minulle.

Olen Jorin kanssa samaa mieltä: ajoittain en huomannut Nousiaisen ja Loen kirjoitustyyleissä juuri mitään eroa. Jos lähdetään hiuksia halkomaan, on Loen kertomistyyli ehkä hieman hellyttävämpi ja sympaattisempi. Ihmettelevämpi.

Vadelmavenepakolaisen päähenkilö, Mikko/Mikael on juuri sellainen, mitä Loekin voisi käyttää: enemmän ja vähemmän mielenvikainen mies, jolla on jonkinlainen kriisi menossa.

Mutta siinä missä viimeksi Loelta lukemaani teosta Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa on kritisoitu liian lyhyeksi ja väljästi taitetuksi, on Nousiaisen Vadelmavenepakolainen liian pitkä. Siinä kohtaa kun päähenkilö alkoi saavuttaa tavoitteitaan, kuten naimisiinmeno ruotsalaisen naisen kanssa, alkoivat viihdyttävän tarkkanäköiset, päähenkilön turhautumisesta kummunneet sivallukset Suomen ja Ruotsin eroista ehtyä, ja  tarina muuttui tylsähköksi. Eli mitä paremmin Mikolla/Mikaelilla meni, sitä tylsempää minulla alkoi lukijana olla.